Ulkoinen rahoitus kasvoi, sijoitustoiminnassa miinusmerkkinen vuosi

Tampereen yliopiston liikevaihto kasvoi 345,2 miljoonaan euroon vuonna 2022. Ulkoinen rahoitus kasvoi 12 miljoonalla eurolla edellisvuoteen verrattuna. Valtionrahoitus puolestaan laski ennakoidusti 2,6 miljoonaa euroa. Sijoitusmarkkinan voimakkaan laskun myötä sijoitussalkun markkina-arvo laski edellisvuodesta. Sekä Tampereen korkeakoulusäätiön että konsernin tilikauden tulokset olivat alijäämäisiä.

Tampereen yliopiston varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 345,2 miljoonaa euroa. Varsinainen toiminta kattaa kaikki yliopiston tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toiminnoista tilikaudelle jaksotetut tuotot ja kulut.

Tampereen yliopiston varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 345,2 miljoonaa euroa.

Valtionrahoitus laski, ulkoinen rahoitus ja muut tuotot nousivat

Yliopiston opetus- ja kulttuuriministeriöltä saama valtionrahoitus laski edellisestä vuodesta 2,6 miljoonaa euroa 195 miljoonaan euroon. Laskua oli indikaattoriperusteisessa ja strategiarahoituksessa. Ohjelmarahoitus, erityisesti koulutustason nostoon liittyvä lisäaloituspaikkarahoitus, kasvoi.

Yliopiston ulkoinen rahoitus ja muut tuotot nousivat yhteensä 150,2 miljoonaan euroon edellisvuoden 138,2 miljoonasta eurosta. Merkittävimpiä ulkoisen rahoituksen lähteitä olivat Suomen Akatemia (43,4 miljoonaa euroa), EU (17,5 miljoonaa euroa), Business Finland (10 miljoonaa euroa) ja kotimaiset säätiöt (10,1 miljoonaa euroa). Rokotetestausliiketoiminnan siirrosta Suomen valtion ja Tampereen korkeakoulusäätiön yhteiseen erityistehtäväyhtiöön Finvac Oy:hyn syntyi liikevaihtoon 4,1 miljoonan euron kertaerä.

Yliopiston ulkoinen rahoitus ja muut tuotot nousivat yhteensä 150,2 miljoonaan euroon edellisvuoden 138,2 miljoonasta eurosta.

Kilpailtu tutkimusrahoitus 2019–2022 (M€)

Pylväskaavio. Kilpaillun tutkimusrahoituksen määrä on kasvanut vuodesta 2019 vuoteen 2022. Merkittävimpiä ulkoisen rahoituksen lähteitä vuonna 2022 olivat Suomen Akatemia (43,4 miljoonaa euroa), EU (17,5 miljoonaa euroa), Business Finland (10 miljoonaa euroa) ja kotimaiset säätiöt (10,1 miljoonaa euroa).

 

Tiedekuntien kokonaisrahoitus 2022 M€

Piirakkakaavio. Tiedekuntien kokonaisrahoitus oli 288,2 miljoonaa euroa vuonna 2022. Siitä 120 miljoonaa euroa eli 42 prosenttia tuli ulkoisesta rahoituksesta ja 160,7 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia perusrahoituksesta. Loput 7,5 miljoonaa euroa eli kaksi prosenttia oli rahoitusta säätiöpääoman tuotoista.

 

Tiedekuntien rahoitus 2022

Pylväskaavio. Rahoitus tiedekunnittain vuonna 2022. Kaikissa tiedekunnissa perusrahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta oli suurin. Toiseksi eniten rahoitusta tuli ulkoisesta rahoituksesta. Pienin rahoitusosuus tuli säätiöpääoman tuotoista.

Henkilöstökulut pienenivät, vuokra- ja sähkömenot kasvoivat

Tilikauden varsinaisen toiminnan kulut olivat yhteensä 350,9 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut pienenivät edellisestä tilikaudesta 8,3 miljoonalla eurolla 222,8 miljoonaan euroon. Henkilöstökulujen lasku johtui pääosin tukipalvelujen henkilöstömäärän pienenemisestä. Vuokramenot nousivat indeksikorotuksista johtuen 1,4 miljoonalla eurolla yhteensä 40,9 miljoonaan euroon. Sähkön hinnan nousu kasvatti kuluja 0,8 miljoonalla eurolla. Palautuminen pandemiasta näkyi muun muassa matkakulujen ja ravitsemispalvelujen merkittävänä kasvuna.

Yliopiston varsinaisen toiminnan tulos ilman kertaluonteisia eriä oli -9,8 miljoonaa euroa. Varsinaisen toiminnan tulos kertaerillä ja pääomien kohdennetulla käytöllä oikaistuna oli
-4,6 miljoonaa euroa.

Palautuminen pandemiasta näkyi muun muassa matkakulujen ja ravitsemispalvelujen merkittävänä kasvuna.

 

Tuotot ja kulut 2022 (M€)

Pylväskaavio. Tuotot ja kulut vuonna 2022. Varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 345,2 miljoonaa euroa. Siitä perusrahoitus oli 195 miljoonaa euroa, muut avustustuotot 113 miljoonaa euroa, liiketoiminta 25 miljoonaa euroa, tuotot konsernin yrityksistä 6 miljoonaa euroa ja muut tuotot 6 miljoonaa euroa. Varsinaisen toiminnan kulut olivat yhteensä 350,9 miljoonaa euroa. Siitä henkilöstökulut olivat 223 miljoonaa euroa, ulkoiset vuokrat 41 miljoonaa euroa, poistot 10 miljoonaa euroa, ostetut konsernin palvelut 7 miljoonaa euroa ja palvelujen ostot, muut vuokrat ja kulut 70 miljoonaa euroa.

Sijoitusmarkkinoiden lasku painoi salkun markkina-arvoa

Tampereen yliopistona toimivan Tampereen korkeakoulusäätiön sijoitusvarallisuuden markkina-arvo oli 31.12.2022 tilanteessa 436,8 miljoonaa euroa. Sijoitusmarkkinan vuoden 2022 voimakkaan laskun myötä sijoitussalkun markkina-arvo laski edellisvuodesta 7,5 prosenttia. Markkina-arvon laskusta huolimatta säätiön sijoitussalkun tuotto ylitti sijoitussuunnitelmassa määritellyn vertailuindeksin tuoton 0,3 prosenttiyksiköllä.
Sijoitus- ja rahoitustoiminnan 31.12.2022 tilanteen käypien arvojen muutoksiin perustuva tulos oli
-34,1 miljoonaa euroa. Sen mukaisesti tilikauden 2022 tappioksi muodostui -39 miljoonaa euroa (kertaerillä ja pääomien kohdennetulla käytöllä oikaistu tulos).

Säätiön sijoitustoiminta perustuu pitkäjänteisyyteen ja laajaan hajautukseen. Tampereen yliopiston toiminnan alusta 1.1.2019 lähtien tarkasteltuna salkun nimellistuotto on ollut 95,7 miljoonaa euroa.

Säätiön sijoitustoiminta perustuu pitkäjänteisyyteen ja laajaan hajautukseen.

Vuonna 2022 säätiöpääoman tuottoja kohdennettiin sidotuista rahastoista ja edellisen tilinpäätöksen yhteydessä perustetusta kehittämisrahastosta strategian mukaiseen tutkimuksen, koulutuksen ja kansainvälisen toiminnan vahvistamiseen.

Myös konsernilla tappiollinen vuosi

Tampereen korkeakoulusäätiön konsernitilinpäätökseen sisältyvät emosäätiön lisäksi tytäryhteisöinä Tampereen ammattikorkeakoulu Oy (omistus 87 %), kiinteistöpalveluita tuottava Campusta Oy (omistus 100 %) ja Radio Moreeni Oy (omistus 100 %).

Tampereen korkeakoulusäätiön omistusyhteysyrityksiä ovat Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy (49 %), Tuotekehitys Oy Tamlink (24,8 %) ja Funidata Oy (22,4 %). Muita merkittäviä omistuksia säätiöllä on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ssä (14,4 %) ja Certia Oy:ssä (13,8 %).

Konsernin tilikauden varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 416,2 miljoonaa euroa. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu saivat valtionrahoitusta yhteensä 254,8 miljoonaa euroa. Vähennystä edelliseen tilikauteen oli 2,6 miljoonaa euroa.

Konsernin tilikauden varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 416,2 miljoonaa euroa.

Konsernin kulut tilikaudella olivat kokonaisuutena vuotta 2021 suuremmat. Konsernin tilikauden henkilöstökulut olivat 280,5 miljoonaa euroa. Henkilöstökulujen 6 miljoonan euron vähennys tilikaudella suhteessa vuoteen 2021 johtui pääosin yliopiston rakenteellisista muutoksista (yliopiston vähennys 8,3 miljoonaa euroa).

Tilikauden varsinaisen toiminnan tappioksi jäi konsernissa -5,3 miljoonaa euroa. Konsernin tilikauden tulos muodostui sijoitustoiminnan negatiivisten arvonmuutosten vaikutuksesta -41,1 miljoonaa euroa tappiolliseksi.

Tampereen korkeakoulusäätiön toimintakertomus ja tilinpäätös 2022.

Olennaisia tapahtumia vuonna 2022

  • Yliopisto laajensi tutkintokoulutusta osana kansallista opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamaa ohjelmaa lisäämällä 497 aloituspaikkaa syksyllä 2022 alkaneisiin suomenkielisiin koulutuksiin.
  • Koronapandemian jälkeen siirryttiin takaisin lähiopetuksen 1.3.2022 alkaen. Etäopetusta jatkettiin pedagogisesti perustelluilla syillä varsinkin maisterivaiheen opinnoissa.
  • Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 ja sen myötä EU:n ja Suomen valtion asettamat pakotteet vaikuttivat tutkimus- koulutus- ja muihin yhteistyöhankkeisiin. Sodalla oli vaikutuksia myös sijoitustoimintaan sekä energian hintaan ja inflaatioon.
  • Konsernissa tuli vuonna 2022 voimaan kaksi liikkeenluovutusta. 1.2.2022 alkaen ostolasku-, myyntilaskutus-, matka- sekä palkka- ja palkkiopalvelut siirtyivät Certia Oy:lle. Liikkeenluovutuksessa siirtyi yhteensä 44 työntekijää. Toinen liikkeenluovutus tapahtui 1.9.2022 kliinisen rokotetestaustoiminnan siirryttyä Finvac Oy:lle. Liikkeenluovutuksessa siirtyi 81 työntekijää.
  • Yliopiston uudistettu tukipalveluorganisaatio aloitti vuoden 2022 alusta. Samassa yhteydessä laboratoriopalveluiden henkilöstö siirtyi tiedekuntiin.