Osallistavat opetusmenetelmät – kuten ryhmätyöt, ongelmanratkaisutehtävät, simulaatiot ja reflektiiviset keskustelut – tarjoavat oppijoille mahdollisuuden olla aktiivisia toimijoita omassa oppimisprosessissaan ja parantaa yhteisöllisyyden kokemista. Osallistavat opetusmenetelmät haastavat myös opettajaa uudenlaiseen vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen. Näiden menetelmien taustalla vaikuttaa vahvasti kokemuksellisen oppimisen teoria, erityisesti David Kolbin (1984) kehittämä kokemuksellisen oppimisen malli.
Kolbin (1984) kokemuksellisen oppimisen malli perustuu ajatukseen, että oppiminen on prosessi, jossa tietoa rakennetaan oppijan omien kokemusten kautta. Malli koostuu neljästä vaiheesta, jotka muodostavat syklisen oppimisen kehän (kuvio 1):
Kokemuksellisuus oppimisen mahdollistajana
Osallistavat opetusmenetelmät ovat tapoja, joiden avulla voidaan madaltaa oppimisen kynnystä ja tukea osallistujien aktiivista osallistumista oppimisprosessiin. Opetusmenetelmiä voidaan soveltaa monenlaisissa koulutussisällöissä huomioiden erilaiset oppimistyylit ja -tarpeet. Selkeät ohjeet, tavoitteiden läpikäyminen ja käsitteellistäminen ennen työskentelyn aloittamista tukee oppimiskokemusta. Lopuksi on tärkeä antaa riittävästi aikaa reflektiolle sekä sille, että saavutettiinko oppimistavoitteet.
Nämä opetusmenetelmät ovat erityisen hyviä niille opiskelijoille, jotka oppivat kokemuksellisuuden kautta. Kuitenkin yhteistyötaitojen kehittyminen ja monialaisuuden mahdollistuminen tukevat osallistavien opetusmenetelmien käyttöä laajasti erilaisissa toteutuksissa.
Kun oppiminen on opiskelijaa osallistavaa ja monipuolista, on se myös vaikuttavampaa ja mielekkäämpää. Kokemuksellisuus tuo oppimiseen merkityksellisyyttä: oppija kokee, että oppiminen liittyy hänen omaan elämäänsä ja kokemuksiinsa, ja motivaatio kasvaa. Lisäksi kokemuksellinen oppiminen tukee syvällistä oppimista – ei pelkästään tiedon omaksumista, vaan sen ymmärtämistä, soveltamista ja sisäistämistä.
Kokemuksellisen oppimisen soveltaminen hoitotyön koulutuksessa
Hoitotyön koulutuksessa esimerkiksi simulaatiot ja harjoittelut tarjoavat konkreettisia kokemuksia, joiden pohjalta voidaan käydä syvällisiä reflektiokeskusteluja. Teoreettinen käsitteellistäminen voi tapahtua yhteisissä purkukeskusteluissa tai oppimistehtävien kautta, ja aktiivinen kokeilu voi näkyä vaikkapa taitopajoissa (kuva 1), projektitöissä tai työelämälähtöisissä opinnäytteissä.
Opettajan rooli kokemuksellisessa ja osallistavassa oppimisessa muuttuu tiedon tarjoajasta fasilitaattoriksi. Opettaja ei enää ole tiedon jakaja, vaan oppimisprosessin ohjaaja, joka luo tilaa kokemuksille, reflektoinnille ja yhteiselle oivaltamiselle. Tämä vaatii opettajalta pedagogista herkkyyttä, kykyä kuunnella oppijoita ja rohkeutta kokeilla uusia menetelmiä.
Kokemuksellisen oppimisen malli tarjoaa myös välineen oppimisen arviointiin. Kun oppimisprosessia tarkastellaan mallin eri vaiheiden kautta, voidaan tunnistaa, missä vaiheessa oppija tarvitsee tukea. Onko reflektio jäänyt pinnalliseksi? Tarvitseeko käsitteellistäminen vahvistusta? Onko kokeilulle riittävästi tilaa?
Yhteenvetona voidaan todeta, että osallistavat opetusmenetelmät ja Kolbin kokemuksellisen oppimisen malli täydentävät toisiaan erinomaisesti. Ne tukevat oppijan aktiivista roolia, vahvistavat oppimisen merkityksellisyyttä ja edistävät syvällistä oppimista. Kun opetus rakentuu kokemuksen, reflektion, teorian ja kokeilun vuoropuhelulle, syntyy oppimista, joka kantaa pitkälle.
Niina Aarnivuori, tuntiopettaja, Sosiaali- ja terveysala, Tampereen ammattikorkeakoulu
Eveliina Keskinen, tuntiopettaja, Sosiaali- ja terveysala, Tampereen ammattikorkeakoulu
Lähde
Kolb, D. A. (1984). Experiential learning: experience as the source of learning and development. Prentice-Hall. Sivut 21-28. (PDF) Experiential Learning: Experience As The Source Of Learning And Development
