Moodlen hyödyntäminen kansainvälisten opiskelijoiden orientaation tukena

Kuva Adobe Stock

Kulttuuriset normit ja sanattomat säännöt – miten navigoida uudessa maassa tuntematta vielä kulttuuria? Miten ylipäätään valmistautua muuttamaan toiseen maahan ja mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon?

Tampereen ammattikorkeakouluun (TAMK) saapuu vuosittain kansainvälisiä opiskelijoita ympäri maailmaa. Kuten tiedämme, muutto maasta toiseen sekä opiskelun aloittaminen vaatii korkeakouluilta tukitoimia, jotta Suomeen ja Tampereelle saapuminen sekä opintojen aloittaminen sujuisi hyvin.

TAMKin Talent Boost -ohjelmassa (2021–2024) lähdettiin miettimään uudenlaisia keinoja tukea kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Opiskelijoilta eri tilanteissa saatujen lukuisten palautteiden kautta todettiin, että kv-opiskelijat toivovat mahdollisuutta pureutua suomalaiseen kulttuuriin jo ennen opintojen alkamista. Opiskelijoiden toiveissa oli myös saada tutustua TAMKiin, opiskelukäytäntöihin sekä lisäksi tulevaan uuteen kotikaupunkiin jo etukäteen. Tämän tarpeen pohjalta Talent Boostissa lähdettiin rakentamaan opiskelijoiden tietopakettia, Online Orientation for International Students (OOIS) -moodlea, alkuvuodesta 2023.

Opintojaksototeutus rakennettiin mahdollisimman joustavasti päivitettäväksi kokonaisuudeksi, hyödyntäen esimerkiksi TAMKin opiskelijan oppaaseen tehtäviä linkityksiä. Sisällöt kattavat kaikki opiskelijalle tärkeät tiedot ja ohjeet TAMKista ja opiskelusta suomalaisessa korkeakoulussa. Lisäksi opiskelija saa tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, kulttuurista, kielenoppimisesta sekä myös hyvinvoinnista ja työnhausta. Moodlesta löytyy sekä luettavaa että katsottavaa materiaalia muun muassa lyhyiden videoiden muodossa.

Opintojakso suunniteltiin toimimaan opiskelijoille koko opintojen ajan kattavana tietopakettina, johon voi palata tarvittaessa. Siihen kuuluu myös vapaaehtoinen tehtäväosio, jonka suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus saada yksi opintopiste. Opiskelija voi tehdä tehtävät omassa aikataulussaan ja opintopisteitä annetaan ympäri vuoden. Tehtäviin kuuluu kaksi opintojakson aiheita koostavaa yhteenvetotehtävää kyselyjen muodossa sekä reflektiotehtävä, jossa opiskelijan tulee itse pohtia sisällöistä saamaansa oppia ja kuinka hyödyntää tätä opinnoissaan.

OOIS-moodlea pilotoitiin loppuvuoden ajan ja opiskelijoilta saadun palautteen perusteella toteutus vastasi erinomaisesti opiskelijoiden tarpeisiin.

The course is valuable and provides complete guidelines to international students, to make their studies smoothly. – Opiskelijapalaute 2024

This course was overall very informative. I got to know about the things about student wellbeing, TAMK student unions. I learnt about Finnish cultures and how can I learn speaking Finnish. I got to kow how to do the networking and how it is important. I developed study skills method. How sustainablity is important. I learn how to take care of financial matters. -Opiskelijapalaute 2024

Onnistuneen pilotoinnin jälkeen opintojakson kehittämistä jatkettiin ja siitä tuli pysyvä osa kv-opiskelijoiden orientaation tukea. Jokaiselle vuodelle luodaan uusi toteutus ja tehdään tarvittavat päivitykset, ennen kuin uudet opiskelijat lisätään. Opiskelupaikan vastaanottaneet uudet kv-opiskelijat lisätään kurssille aina maalis–huhtikuun aikana, jolloin he pääsevät tutustumaan sisältöihin jo kuukausia ennen Suomeen saapumistaan.

Osallistujia vuoden 2023 toteutuksella oli 469 kpl ja 2024 toteutuksella 400 kpl. Vuonna 2024 opintojaksolta annettiin yhteensä 180 opintopistettä eli lähes puolet opiskelijoista suoritti myös tehtävät.

Opintojakson sisältöjen tärkeimpänä kehittäjänä toimivat opiskelijat itse antamalla palautetta palauteosioon. Vuosittaisten palautteiden avulla on pystytty seuraamaan opiskelijoiden toiveita ja kokemuksia toteutuksesta, sekä lisäämään toivottuja sisältöjä, kuten videoita. Esimerkiksi vuoden 2025 toteutukselle lisättiin vinkkejä asunnonhakuun, eri vuodenaikoina pukeutumiseen sekä päivitettiin elämisen kustannuksista kertovaa osiota vastaamaan tämän hetken hintatasoa. Vuoden 2025 toteutus on jo käynnissä ja toivotamme jälleen tervetulleeksi kaikki uudet opiskelijat.

Laura Sairanen, suunnittelija, Opiskelun ja hyvinvoinnin tuki, Tampereen ammattikorkeakoulu