Kielen opettaminen ja oppiminen ympäristössä, jossa kieltä ei kuule arkielämässä, on haasteellista sekä opettajalle että opiskelijalle. Erityisesti puhekielen omaksuminen on hankalaa, jos autenttista puhetta ei kuule. Sitä varten lähdimme suunnittelemaan puhekielen oppimiseen keskittyvää yhteistyöprojektia, jossa suomalaiset opiskelijat saisivat kokemusta suomen kielen opettamisesta ulkomailla ja italialaiset opiskelijat puolestaan saisivat tuntumaa suomen puhekieleen.
Projektin nimeksi tuli Kielet ja kulttuurit vuorovaikutuksessa: Meno-paluu Suomesta Italiaan, ja saimme siihen rahoituksen Opetushallitukselta. Projektissa olivat mukana Napolin Orientale -yliopiston, Firenzen yliopiston ja Tampereen yliopiston suomen kielen oppiaineet, Tampereelta Maija Tervola ja Taina Pitkänen, Napolista Eliisa Pitkäsalo ja Firenzestä Lena Dal Pozzo.
Puhekielen oppiminen – dialogeja ja finglishiä
Projektin ensimmäisessä vaiheessa järjestettiin kaksi viikon pituista intensiivikurssia, joista ensimmäinen pidettiin Firenzessä, toinen Napolissa. Kurssille osallistui Firenzessä viisi ja Napolissa seitsemän suomen kielen opiskelijaa sekä heidän opettajansa. Tampereelta mukana oli yksi opettaja etänä ja yksi paikan päällä sekä kaksi S2-opettajaopiskelijaa, Nella Poltto ja Saku Rosenqvist, jotka toimivat kurssilla opettajina.
Kurssi koostui luennoista, joista vastasivat Tampereen yliopiston suomen kielen opettajat, ja harjoitustunneista, joista olivat vetovastuussa tamperelaiset opiskelijat. Luennoilla käsiteltiin puhutun ja kirjoitetun kielen eroja sekä suomen kielen alueellista variaatiota. Harjoitustunneilla italialaiset opiskelijat kuulivat suomen puhekieltä ja pääsivät itse harjoittelemaan puhumista omanikäistensä opettamana. Erityisen suosituiksi osoittautuivat suomalaisopiskelijoiden näyttelemät puhekieliset dialogit sekä omatekoisten finglish-sanojen keksiminen, mutta tunneilla opittiin myös, miten mummoa moikataan ja pomoa puhutellaan. Nyt italialaiset osaavat myös sanoa oikeissa paikoissa ”No niin”, ”Häh?” ja ”Älä!”
Verkostoitumisen voima pienissä oppiaineissa
Koska projektin ideana oli kielten ja kulttuurien vuorovaikutus, kurssi sisälsi opetuksen lisäksi myös vapaa-ajan ohjelmaa, jonka suunnittelusta italialaiset suomenopiskelijat olivat vastuussa. Yhdessä käytiin pizzalla ja kahvilla sekä aperitiiveilla italialaiseen tapaan, ja Napolin opiskelijat myös kierrättivät suomalaisia pitkin vanhan kaupungin sokkeloisia kujia ja veivät katsomaan merta.
Tärkeimpänä oppinaan näistä kahdesta viikosta suomalaiset opiskelijat nostavat esiin sen, että kieltä oppii ja toiseen kulttuuriin tutustuu parhaiten juuri vapaa-ajan yhteisessä tekemisessä. Firenzen ja Napolin opettajat korostavat lisäksi verkostoitumisen merkitystä. Molemmissa yliopistoissa suomen kielen oppiaineet ovat pieniä, minkä vuoksi opettajan työ voi olla yksinäistä. Myös opiskelijat voivat kokea olevansa ympäristössään ainoita, jotka opiskelevat outoa kieltä, ja siksi myös heille on antoisaa päästä tapaamaan muita suomen kielen opiskelijoita. Projektin toisessa vaiheessa osalla opiskelijoista oli mahdollisuus lähteä syyskuussa 2025 viikon vierailulle Suomeen, jossa he osallistuivat suomen kielen opetukseen Tampereen yliopistossa ja tutustuivat suomalaiseen kulttuuriin paikallisten opiskelijoiden opastuksella.
Taina Pitkänen, yliopisto-opettaja, ICT-tiedekunta, Tampereen yliopisto
Eliisa Pitkäsalo, apulaisprofessori, Università di Napoli L’Orientale
