22 vuoden keikka
Villen työsuhde Filharmoniaan on hieman erikoinen, sillä itse asiassa pianistin virkaa ei orkesterissa edes ole. Tämä tekninen omituisuus juontaa juurensa historiaan, sillä klassisen sinfoniaorkesterin kokoonpanoon piano ei kuulu. Ville siis tilataan soittamaan konsertteihin aina keikka-avustajaksi. Ville naurahtaakin olleensa keikalla Filharmoniassa kohta 22 vuotta.
Uusi ylikapellimestari Matthew Halls johtaa konserteista ison osan, mutta vierailevat kapellimestarit tuovat aina musiikkiin omaa näkemystään. Millainen on orkesterisoittajan kannalta hyvä kapellimestari?
”Silloin kun kapellimestari osaa hommansa, hän voi rakentaa konsertin juuri sellaiseksi kuin haluaa. Me olemme hänelle vain materiaalia. Orkesterisoittajalle tärkein tieto kapellimestarilta on, että milloin pitää soittaa. Jos oikeasta ajoituksesta on pienikin epäilys, soittaja ei uskalla olla mukana täysillä.”
Ville pääsi Filharmonian riveihin opiskellessaan kolmatta vuotta musiikkipedagogiksi TAMKilla, eli silloisella PIRAMKilla, ja soittanut orkesterissa siitä lähtien.
Kun sai soittaa ammattimuusikkojen kanssa joka viikko, niin eihän sen parempaa korkeakoulua pianistille olekaan. Ilman TAMKia sitä mahdollisuutta ei olisi avautunut, Ville myöntää.
TAMKista hyvät eväät uralle
Ville valmistui pianonsoiton opettajaksi vuonna 2003 ja suoritti sen jälkeen myös solistiset erikoistumisopinnot sisältäen pianonsoiton A-tutkinnon. Vaikka Villen ykköstoive oli ollut Sibelius-Akatemia, hän toteaa päätymisen Tampereelle olleen lopulta onnenpotku. Pianonsoiton opettajana toimi TAMKissa silloin Martti Rautio, jota Ville pitää tärkeänä opettajana ja kannustajana urallaan. Martti lähti PIRAMKista opettajaksi Sibelius-Akatemiaan samoihin aikoihin, kun Ville valmistui.
Eikä Ville entistä opinahjoaan ole vieläkään hylännyt, hän vierailee siellä usein opettamassa sekä säestämässä. Lisäksi Ville suorittaa parhaillaan TAMKin YAMK-tutkintoa. Innostus lisäopiskeluun syttyi Villen löydettyä lopputyöhönsä mielenkiintoisen tutkimusaiheen eli Suomen vanhimman säilyneen pianonuotin. Villen sukujuurista oli sukututkimuksen myötä löytynyt 1700-luvulta naissäveltäjäksi mainittu Anna-Catharina Öhrbom, joka kirjoitti nuottikirjan Naantalissa vuonna 1759. Toki Ville hakee YAMK-tutkinnolla myös lisäpätevyyttä, jota monessa työpaikoissa vaaditaan. Ville kehuu tutkintoa sisällöltään erittäin hyvin räätälöidyksi ja helpoksi suorittaa työn ohessa.
Ville myös opettaa pianonsoittoa ja toimii säestäjänä Tampereen konservatoriossa. Lisäksi hän käy soittamassa TampereRaw:ssa sekä Sinfonia Lahdessa ja tekee mahdollisuuksien mukaan keikkaa myös muissa kokoonpanoissa. Niin ja onhan Villellä toinenkin ammatti, hän toimii freelance-valokuvaajana. Ville myöntää itsekin, että aikatauluttaminen on joskus aikamoista palapelin kokoamista.
Villellä itsellään töitä riittää, mutta mitä neuvoja hän antaisi valmistuville musiikkipedagogeille työllistymisen suhteen?
”Opetustyöhän on muusikolle se asia, mitä ei oikein voi ohittaa, se on sitä arjen tuloa. Samoin keikkatöihin kannattaa aina sanoa kyllä, koska jokainen esiintyminen saattaa poikia pyynnön seuraavaan esiintymiseen. Aina keikoilla ei pääse soittamaan haluamaansa musiikkia tai toteuttamaan musiikillisia fantasioitaan, eli tarvitaan joustavuutta soittaa monentyylistä musiikkia. Myös verkostoituminen on tärkeää. Kannattaa laajentaa omaa työkenttää ja lähteä rohkeasti kauemmaksikin tutustumaan ihmisiin henkilökohtaisesti”, Ville vinkkaa.
Mitä ominaisuuksia vaaditaan huippupianistilta?
Ville itse sai kimmokkeen pianonsoittoon ala-asteen ykkösluokan opettajaltaan, sen jälkeen hän ”halusi vain soittaa”. Mitä ominaisuuksia hyvältä pianistilta vaaditaan ja voiko kenestä tahansa tulla pianisti? Ville hymähtää, että vaadittavia ominaisuuksiahan on niin paljon, ettei kenelläkään ole niitä kaikkia. Oleellisinta on oma intohimo ja halu soittaa. Varsinainen tekninen perustyö pitää tehdä jo 15–20 ikävuoden aikana, koska nuorena omaksuu asiat helpommin eikä kyseenalaista puuduttavankaan harjoittelun merkitystä.
Jos joku laskisi, kuinka paljon aikaa olen pianon ääressä viettänyt, niin ei kukaan lähtisi tälle uralle. Nyt aikuisena olen jo ymmärtänyt, että ihan koko aikaa ei tarvitse soittaa, mutta kehittyminen ei olisi mahdollista normaalin työajan puitteissa. Valmiiksi ei itseään voi kutsua koskaan, aina voi kehittää tekniikkaa ja varsinkin ajatteluaan, Ville tuumaa.
Ville on sitä mieltä, että pianisteissa on usein matemaatikon vikaa. Pianon ääressä tulee kyetä tekemään monta asiaa yhtä aikaa ja molemmilla käsillä, ehkäpä se tosiaan vaatii tietynlaista, lähes matemaattista järjestelmällisyyttä. Ville johdattelee omia oppilaitaan pohtimaan, missä soittajan ajatus on suhteessa senhetkiseen säveleen. Jos ajatus on juuri parhaillaan soitettavassa sävelessä, niin seuraava sävel on soittajalle itselleenkin yllätys. Se mitä pianosta milläkin hetkellä kuuluu, pitäisi soittajalle olla jo vanha asia. Ville vertaa tätä ennakointia huonon nettiyhteyden puskurimuistiin; kun se ei riitä, niin lähetys katkeaa vääjäämättä jossain kohtaa.
Säveltäjäyhteistyötä tarvitaan
Ville julkaisi viime vuonna levyn, joka sisältää 12 hänen tilaamaansa sävellystä. Hän kertoo levyn olleen paljolti TAMKin säveltäjäkoulutuksen ja sen opettajan, Jouni Kaipaisen ansiota. Lähes kaikki levyn teosten säveltäjät ovat saman koulutuksen läpikäyneitä ja Jounin entisiä oppilaita. Säveltäjäyhteistyö onkin Ville sydäntä lähellä ja hän toivoo siihen panostettavan TAMKilla jatkossakin. On hedelmällistä, että soittajat ja säveltäjät saavat jo opiskeluaikanaan työskennellä yhdessä, he tarvitsevat toisiaan.
Vuodenvaihteessa on edessä YAMK-koulutuksesta valmistuminen, mitä muuta Villen suunnitelmissa on tulevaisuuden varalle?
”Vanhojen nuottien penkominen paljasti uusia tutkimusaiheita. Käsittääkseni YAMK-tutkinto antaa pätevyyden hakea tohtorikoulutukseen Sibelius-Akatemiaan. Eli jos tulee jokin tarpeeksi kiinnostava aihe eteen, niin ehkäpä edessä on vielä väitöskirja”, Ville maalailee tulevaisuuttaan.