TAMKin opiskelijat kohti Helsinki Lied-kilpailua

Kolmas valtakunnallinen Helsinki Lied -kilpailu järjestetään 29.–31.10.2021 Helsingin Konservatoriossa. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2018. TAMK Musiikista kilpailuun osallistuu kaksi duoa, jotka konsertoivat kilpailuohjelmistollaan maanantaina 25.10.2021 Satamakadun salissa klo 19.

Toivotamme molemmille duoille menestystä kilpailuun ja kutsumme kaikki tukemaan kilpailuvalmistautumista tulemalla konserttiin – nyt kun se on jälleen mahdollista livenä!

Ilona Melgin (laulu) ja Emilia Granroth (piano)

Ilona Melgin on kolmannen vuoden laulupedagogiopiskelija ja Emilia Granroth on aloittanut toisen vuoden piano-opintonsa TAMKissa. Duo tekee ohjelmistoaan painottuen impressionistiseen ja ranskalaiseen musiikkiin ja ovat lied-työskentelyn ohella päässeet tutustumaan toisiinsa ja harjoittelemaan hedelmällistä yhteismusisointia myös ystävinä. Ilona on laulanut liediä useamman vuoden ja kilpaillut viimeksi Helsinki Lied-kilpailussa, saavuttaen finaalipaikan vuonna 2018.

– Parasta Emilian kanssa musisoimisessa on ehdottomasti hyvä yhteishenki ja yhteneväisyydet musiikkimaussa. Työskentelemme sujuvasti yhteen ja olemme idearikkaita sekä sopivan kriittisiä oman tekemisemme kanssa, kuvailee Ilona.

Emilia on aikaisemmin kilpaillut soolona sekä eri kamarimusiikkikokoonpanoissa. Musiikissa parasta on hänestä yhteisöllisyys: muiden kanssa soittaminen ja toisille soittaminen.

– Lied on minulle vasta uusi tuttavuus ja olen todella iloinen, että duoparinani on Ilona. Meillä on alkanut hyvä parityöskentely ja sitä kautta ystävyys, kertoo Emilia.

Veera Hölsö (laulu) ja Riikka Putkonen (piano)

Veera Hölsö aloitti lauluopinnot jo vuonna 2006 Kaustisen musiikkilukiossa Marianne Tunkkarin oppilaana. Laulu kiinnosti Veeraa silloin kovasti, mutta viulu vielä enemmän. Paria amk-tutkintoa viisaampana ja viulupedagogin pätevyys taskussa vanha lauluharrastus alkoi kutkuttaa aina vain enemmän ja lopulta Veera valmistui Tampereen konservatoriosta laulu pääaineena 2019. Tällä hetkellä Holsö opiskelee TAMKissa toista vuotta musiikkipedagogiksi Susanna Tenkanen-Lindemanin oppilaana. Hän on aikaisemmin kilpaillut Kangasniemen laulukilpailussa vuonna 2019.

– Olemme Riikan kanssa valmistaneet kilpailun ohjelmistoa parilla mestarikurssilla TAMKin lied-opetuksen ja omien tuntien lisäksi. Riikan kanssa liedien työstäminen on täynnä oivalluksia ja musiikin riemua, kertoo Veera.

Riikka Putkonen on 4.vuoden musiikkipedagogiopiskelija, jonka sydämen lied valloitti täysin jo Tampereen konservatorion 2.asteen lied-seminaarissa vuonna 2015. Siitä lähtien duotyöskentely on kuulunut merkittävänä osana Riikan arkeen.

Riikan ja Veeran yhteistyö alkoi keväällä 2021 TAMKin lied-seminaarissa. Duo osoittautui oikein toimivaksi jo alkumetreillä, joten kilpailuun osallistuminen tuntui luontevalta valinnalta.

– Kilpailuun valmistautuminen on tapahtunut yksin ja yhdessä kesästä lähtien. Viimeisen kuukauden ajan olemme päässeet kokoamaan pitkän ohjelman palasia isommaksi kokonaisuudeksi, sekä toki vielä hiomaan yksityiskohtia mm. Suomen Lied Akatemian mestarikurssilla Vantaalla, sekä koulumme opettajien johdolla. Kilpailuun valmentautuminen on ollut hieno prosessi, jonka koen ilomielin jo toista kertaa: viimeksi allekirjoittaneen saattoi bongata Helsinki Lied-kilpailun B-sarjan alkueristä, Riikka summaa polkuaan kohti kilpailua.

Konserttiohjelma:

Veera Hölsö ja Riikka Putkonen

Chausson: Nanny op. 2 nro 1

Duparc: Lamento

Madetoja: Kaksi laulua balettipantomiimista ”Okon fuoko”, op. 58

1. Yiain laulu I
2. Yiain laulu II

Brahms: Fünf Lieder op. 106

1. Ständchen
4. Meine Lieder

Brahms: Von ewiger Liebe op. 43 nro 1

 

Ilona Melgin ja Emilia Granroth

Debussy: Chevaux de bois

Wolf: O wär dein Haus

Strauss: Mohnblumen

Linjama: Kesä

Poulanc: Voyage a Paris

Wolf: Unfall

Peterson-Berger: Mitt trollslot

Debussy: Green

Debussy: Spleen

Brahms: Während des Regens

Copland: When they come back

Copland: I felt a funeral in my brain

Hannikainen: Rauha

 

Kohti Helsinki Lied -kilpailua -konsertti ma 25.10. klo 19, Satamakadun sali

Lisätietoja Helsinki Lied -kilpailusta