Tammikuussa ensi-iltaan Puccinin Suor Angelica – näin tuotanto rakentuu

Puccinin Suor Angelica-oopperan ensi-ilta on Tampereen Tuomiokirkossa 14.1.2023. Teoksen ohjaa Sanna Majanlahti ja orkesterina toimii TAMK Sinfonia. TAMK Musiikissa touhutaan oopperan valmistelujen parissa jo täyttä päätä. Ja on touhuttu jo monta kuukautta. Kysyimme oopperan ohjaajalta Sanna Majanlahdelta ja TAMKin tuottaja Maria Piiraiselta, mitä kulisseissa parhaillaan tapahtuu ja miten tuotannon valmistelu etenee elokuussa 2022, vajaa puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

Maria Piirainen muistelee, että tuotannon aloituksesta juteltiin jo vuoden 2021 lopulla, kun lähdettiin suunnittelemaan laulukollegion ja kapellimestarien kanssa seuraavaa isompaa klassisen laulun produktiota. Aluksi suunnitelmissa oli toteuttaa ooppera jo loppuvuodesta 2022, mutta tuotannollisista syistä päädyttiin lopulta tammikuuhun 2023.

Sanna Majanlahti kertoo saaneensa ensimmäisen yhteydenoton Maria Piiraiselta helmikuussa 2022. Hänen osaltaan Puccinin oopperaan tutustuminen alkoi siitä hetkestä.

Produktioiden valintaan vaikuttaa moni seikka. Tärkein kuitenkin on teoksen koulutuksellinen sopivuus. On tärkeää, että mahdollisimman moni opiskelija saa kokemuksia sekä solistisista, että yhteismusisointitehtävistä. Suor Angelica soveltuu useine naisrooleineen tähän erinomaisesti. Solistisissa osuuksissa on pari suurempaa ja paljon pienempiä tehtäviä, joissa pääsee ottamaan vastuuta. Ongelmaton ei toki tämäkään teos ole tältä osin: siinä ei ole yhtään miesäänille soveltuvaa solistista roolia.

Keskustelua käydään myös sen suhteen, kuinka hyvin teos tukee orkesteritoimintaa; onko tarpeeksi soittajia, onko partituuri muokattavissa käytettävissä oleville soittajille, onko budjettia palkata ammattilaisia täydentämään kokoonpanoa jne.

”Taiteellinen työryhmä alkaa olla kasassa. Aikataulut ovat pääpiirteiltään selvillä. Koelaulut ovat takana ja ensimmäiset roolitukset tehtyinä. Kesän aikana olen tutustunut tarkemmin tarinaan, librettoon ja olen alkanut miettiä ohjausta ja esityksen maailmaa. Esityksestä tulee varmasti vaikuttava. Musiikki on aivan häkellyttävän kaunista, tarina on kiinnostava ja Tuomiokirkko on tälle oopperalle todella oivallinen esityspaikka”, kertoo Sanna Majanlahti.

Tuotannossa asioiden kimpussa huhkitaan myös täydellä teholla aikataulujen, materiaalien ja tehtävienjaon kanssa. TAMK Musiikin vastavalittu orkesterinjohdon ja orkesterimusiikin lehtori Jukka Iisakkila tulee johtamaan teoksen orkesterinaan pääosin opiskelijoista koostuva TAMK Sinfonia. Myös oopperan valmistamisessa äärimmäisen tärkeä korrepetiittori -harjoituspianisti on löytynyt motivoituneiden opiskelijoiden joukosta. Erityisen iloinen tuottaja Maria Piirainen on laajasta yhteistyöstä, jota tehdään myös eri oppilaitosten välillä. Mukana oopperaa toteuttamassa on TAMK Musiikin lisäksi esimerkiksi Tampereen Konservatorio, XAMK, Tredu sekä TAMK Media and Arts.

Teksti: Heli Antila ja Maria Piirainen
Kuvitus: Anna Häyrynen