Erilaisia tekoälytyökaluja on tullut markkinoille runsaasti viime vuosina ja myös moni tuttu työkalu on saanut tekoälyä hyödyntäviä ominaisuuksia. Tekoäly onkin yleistynyt puhekielessä tarkoittamaan generatiivista tekoälyä eli suuria kielimalleja hyödyntäviä sovelluksia, joita on koulutettu valtavalla aineistolla ymmärtämään luonnollisella kielellä kirjoitettuja kehotteita ja vastaamaan myös kielellä, kuvilla, videolla ja äänellä. Tekoäly ei ole uusi asia, mutta nyt entistä helpommin ja laajemmin suuren yleisön käytettävissä.
Tekoälytyökaluista osa on suunniteltu hyvin rajattuun tehtävään, kuten musiikin tai videon luomiseen, ja osa taas on yleiskäyttöisempiä keskustelevia tekoälytyökaluja. Osaan työkaluista käyttäjä syöttää kehotteita erillisessä sovelluksessa tai sivulla, ja osa tekoälyominaisuuksista on käytössä jonkun toisen työkalun sisällä, jopa huomaamatta. Työkaluja on usein vaikea asettaa vertailuun, sillä sopivuus ja hyödyllisyys on usein riippuvainen työtehtävästä ja työskentelytavasta, johon tekoälyä hyödynnetään.
Tekoälysovellusten joukosta organisaatiot pyrkivät valitsemaan yhteisöään parhaiten palvelevat työkalut. Tampereen korkeakouluyhteisön henkilökunnan ja täysi-ikäisten opiskelijoiden käytössä on Copilot. Se on osa jo muutenkin käytössä olevaa M365-palvelua, josta löytyy yli 30 erilaista työkalua (esim. sähköposti, word, PowerPoint…) työn ja opiskelun tueksi. Käytössä on kaksi eri Copilot-vaihtoehtoa: Kaikkien käytössä oleva Copilot Chat, keskusteleva tekoälysovellus ja erillisestä maksusta käyttöön tilattava Microsoft 365 Copilot, joka tulee työnteon avustajaksi eri M365-palvelun työkalujen sisälle.
Tässä vinkissä esitellään tarkemmin näitä kahta Copilotia.
1. Copilot Chat:
Keskusteleva tekoälychat käytössäsi maksutta TUNI tunnuksella.
Microsoftin Copilot Chat on helpoin tapa lähteä käyttämään tekoälyä. Copilot Chat on kaikkien täysi-ikäisten Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenten käytettävissä TUNI-tunnuksella, ja näin ilmaisiin netin tekoälytyökaluihin verrattuna tietoturvallisempi vaihtoehto.
Näin otat Copilot Chatin käyttöösi
Copilot Chatin löydät M365 palvelusta microsoft365.com/chat tai jos avaat Edge-selaimessa Copilot-sivupalkin. Kummassakin tapauksessa varmista, että olet kirjautunut sisään. Oikeassa yläreunassa näkyvä vihreä kilpi kertoo, että olet kirjautunut TUNI tunnuksella palveluun.

Edge-selaimessa:

Näin käytät Copilot Chatia
Copilot Chatiltä voit kysyä kysymyksiä ja se muodostaa vastauksensa perustuen aineistoon, jolla sitä on koulutettu, sekä internetin sisältöön. Yleiskäyttöinen keskusteleva chat voi tuottaa promptisi eli kehotteesi mukaan vaikka ideoita suunnitelmiksi ja tehtäviksi, yhteenvetoja, kuvia ja kaavioita. Tekoäly ei ole hakukone, vaan parhaimmillaan tuottaessaan sisältöä asiaan, jonka itse tunnet, jolloin voit antaa tarkkoja, asiantuntevia pyyntöjä ja myös arvioida vastauksen oikeellisuutta.
Copilot Chat ei pääse lukemaan tiedostojasi tai muutakaan omaa materiaaliasi, ellet itse tietoisesti syötä jotain tiedostoasi tai aineistoa keskusteluun. Voit syöttää sille tiedoston, esimerkiksi siinä tapauksessa, että haluat vastauksen perustuvan juuri tuohon tiedostoon. Voit esimerkiksi pyytää tekoälyä luomaan tehtäviä, tiivistelmiä, suunnitelmia tiedoston sisältöön perustuen. Tässä tapauksessa muista, että Copilot Chattiin ei saa syöttää luottamuksellisia tietoja, joissa on lisärajoituksia tai salaisia tietoja. (tietoluokat intrassa)
Kirjoita kysymys tai pyyntö Copilot chatin tekstikenttään mahdollisimman selvästi ja yksityiskohtaisesti, kuin pyytäisit asiaa apulaiselta, joka ei tunne asiaa. Voit myös syöttää kysymyksen lisäksi liitteen tai viitata selaimessa avoinna olevaan sivuun, mikäli haluat, että vastaus perustuu niihin. Jotta saat Copilotista parempia vastauksia kannattaa promptien eli kehotteiden muotoiluun kiinnittää huomiota. Lue vinkki Tekoälyä ohjaavien kehotteiden eli promptien muotoilu.
Seuraavissa vinkeissä kerrotaan tarkemmin Copilot Chatin käyttötavoista:
- Microsoft Copilot: Kymmenen käytön pikavinkkiä
- Tekoäly opettajan tukena: Kääntäminen
- Tekoäly opettajan tukena: Ideointi ja sisällön tuottaminen
- Tekoäly opettajan tukena: Kuvat
- Luo tekoälyn avulla tenttikysymyksiä EXAMiin ja Moodleen
- Copilot erilaisten sisältöjen tuottamisessa
- Rakenna tekoälyavustajia Copilotin kevytagenteilla
Koulutuksia
Hyödyntämisestä oleellista on kokeilla tekoälyä aktiivisesti ja löytää sen mahdollisuudet ja rajoitukset juuri oman käyttötarpeesi kohdalla. Mihin se juuri sinun työssäsi sopii? Minkälainen prompti tuottaa hyödyllistä tietoa?
Eduhousen koulutukset ovat maksuttomia henkilöstölle ja opiskelijoille. (Kirjaudu Microsoft-tilillä ja käytä TUNI-tunnustasi.). Copilot Chatin käyttöön hyödyllisiä opintopolkuja ovat:
- Aloita tästä: Copilot Chat: Tekoäly työn apuna
- Edge-selaimessa: Copilot Chat: Tekoäly Edgessä
2. Microsoft 365 Copilot
Lisämaksullinen Office-työkalujen, sähköpostin ja Teamsin sisälle integroitu työnteon tuki
Microsoft 365 Copilot on lisämaksullinen tekoälyavustaja henkilökunnan käyttöön. Erotuksena maksuttomaan Copilot Chatiin on se, että Microsoft 365 Copilot lisenssin saatuasi, M365 sovelluksiin, kuten Word, Excel, PowerPoint, Outlook ja Teams tulee käytettäväksi Copilot-painike. Painikkeen kautta voit käyttää tekoälyä tuon sovelluksen sisällä ja sen sisältöihin liittyen. Esimerkiksi Wordissa Copilot-painikkeella voit muotoilla kirjoittamaasi tekstiä antamasi pyynnön mukaan tai kääntää sen toiselle kielelle suoraan tekstiin. PowerPointissa Copilot-painikkeella voit luoda esityksen perustuen johonkin tiedostoon tai aiheeseen, ja Teamsissa pyytää sitä tekemään muistiinpanoja meneillään olevasta kokouksesta.

Näin saat Microsoft 365 Copilotin käyttöösi
Tarvitset esihenkilön luvan maksullisen Microsoft 365 Copilotin tilaamiseen. Lue tilausohjeet intrasta. Tutustu työkaluun ennen tilaamista vaikka muutaman koulutuksen avulla, jotta voit arvioida sen käyttökohteita ja tarpeellisuutta työssäsi.
Näin käytät Microsoft 365 Copilotia
Tekoälytoiminnot vaihtelevat sovelluksen mukaan. Voit siis tehdä eri asioita Copilot-painikkeella Wordissa, Excelissä tai Teamsissa. Toisin kuin Copilot Chatilla, M365 Copilotilla on pääsy tiedostoihisi ja muuhun M365-palvelussa olevaan sisältöösi. Tämä siksi, että ohjelman etu on juuri siinä, että se voi tuottaa sisältöä ja vastauksia sinun omien tiedostojen ja sisältöjen perusteella. Voit pyytää sitä etsimään keskusteluja, sähköposteja ja tiedostoja ja tekemään tekstejä, esityksiä ja ehdotuksia niihin liittyen. M365 Copilot pääsee käsittelemään kuitenkin vain niitä M365-palveluun tallennettuja tietoja ja tiedostoja, joihin sinulla itsellä on käyttöoikeus. Näistäkin sisällöistä voit halutessasi rajata tekoälyn käsittelyn ulkopuolelle haluamasi sisällöt. Tämä on mahdollista, koska korkeakouluyhteisössä otettiin käyttöön tiedonluokittelumalli. Luokittelun avulla voit sulkea M365 Copilotin ulottumattomiin luottamuksellisia tietoja sisältäviä tiedostoja ja viestejä, joissa on lisärajoituksia tai salaisia tietoja (tietoluokat 2 ja 1). Jos luokittelet tiedostot tai sähköpostit näihin luokkiin, M365 Copilot ei pysty käsittelemään niitä, eikä pääse niitä lukemaan.
Koulutuksia
Jotta saat kaiken hyödyn irti maksullisesta sovelluksesta, suorita Eduhousen M365 Copilot -koulutus, jossa esitellään M365 Copilotin mahdollisuudet jokaisen työkalun kohdalla.
- Opintopolku Microsoft 365 Copilot – käyttö M365-sovelluksissa – Eduhouse (Opintopolku sisältää lyhyitä videoita. Polun kokonaiskesto on noin 9 tuntia. Kirjaudu sisään Microsoft-kohdasta ja käytä TUNI-tunnustasi.)
Lue lisää
Vinkki ohjeisiin liittyen: Ohjeita tekoälyn käyttöön