Toimintakyky – työhyvinvointia tiiminä

Tässä 4T-aihepiirissä – toimintakyky – voit tunnistaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja selviytyä työstä, vapaa-ajasta, itsestä ja toisista huolehtimisesta. Voit
vahvistaa tavoitteita ja keinoja hyvinvointiin työssä ja vapaa-aikana sekä keskittyä jaksamiseen, työpäivän aikaiseen palautumiseen ja minitaukoihin.

 

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Näin ajattelet toisin ja omaksut uudenlaisen toimintatavan toimintakyvyssä: 

Ennen  Rethink! 
“Tän homman mää osaan, ei tässä mihinkään kansalaisopistoihin pysty mennä, ei tässä työssä.”  “Firstbeat näytti, ettei sitä palautumista juuri yölläkään ole. Mitenkähän sydän jaksaa, jos ei viikkoihin palaudu? Ja aivot? Nyt mun pitää oikeesti löytää keinoja palautumiseen.”   
“Hommat vaan pitää saada luistaan, ei tässä kehuun kerkiä, koko ajan saa jotakuta perehdyttää.”  “Tuntui hyvältä, kun kiitettiin, että työni oli onnistunut. Ja kaikki olivat sitä mieltä. Aika pienestä se on kiinni, että on hyvä mieli. “ 
“Vapaapäivänä mää nukun ja otan muutaman bissen kaupungilla kavereiden kanssa.”  “Koronan jälkeen hengästyn helposti. Nyt pitää kyllä lisätä liikuntaa ja nostaa vähän kuntoa.” 

Kolme työkalua:

Palautumisen kolme harjoitusta
  • Kolmen harjoituksen avulla voi huomioida ja lisätä päiväaikaisia palautumisen hetkiä. Lataa ohje ja työskentelypohja tästä!
Tiimin henkinen hyvinvointi 
  • Vahvista psykologista turvallisuutta työyhteisössä huoneentaululla
Hyvinvoinnin mittaaminen

 

 

  • Mittaa ja analysoi työntekijän toimintakykyä eri näkökulmista kahden harjoituksen tai työkalun avulla. Lataa ohje ja työskentelypohja tästä!

Lataa kaikki toimintakyvyn työkalut tästä.

Mukana muun muassa Campusravita ja Peijakka-osuuskunta: 

Campusravita

Campusravitassa osallistuttiin aktiivisesti Firstbeat-mittauksiin. Henkilökohtaiset palautekeskustelut hankkeen asiantuntijan kanssa olivat monipuolisia ja innokkaita. Pääosin henkilöstö palautui hyvin tai kohtalaisesti unen aikana. Stressin ja palautumisen tasapaino oli myös kohtalaista.  Vähän alle puolet ei liikkunut terveyden kannalta riittävästi. Useat asettivatkin tavoitteen juuri vapaa-ajan liikkumisen lisäämiseen. Palaute mittauksista oli hyvä. Mittaukset koettiin tärkeiksi. Palautumiseen paneuduttiin myös Palautumisen makupalojen käytännön harjoituksissa punttijumpasta vessareissuvenytyksiin. Tunnelma oli mukava molemmissa ryhmissä ja varmasti takataskuun jäi jotakin konkreettista, mitä juuri itse voi tehdä.  

Peijakka-osuuskunta

Peijakassa harjoiteltiin myös Palautumisen makupalojen kattauksella aina rennosta, rullaavasta kävelystä hengityksen rentouttaviin kokemuksiin. Edellä mainittuja keinoja unohtamatta. Palautumisen makupaloissa tarkasteltiin palautumista fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena, tunteiden, luovuuden, henkisyyden, aistien ja ruuansulatuksen lepoina.