Huhtikuun digimentoritapaaminen pidettiin, kun poikkeustilaa ja etätyötä oli takana kuusi viikkoa. Maaliskuun tapaamisen aikaan, jolloin takana poikkeustilaa oli vasta muutama viikko, elettiin vielä kovin uudessa tilanteessa. Kentältä nousseita kysymyksiä oli digimentoreilla paljon ja myös Teams-alueemme oli ahkerassa käytössä verkoston kysymys-vastaus-palstana. Nyt tunnelma tuntui seesteisemmältä. Etäopetus oli saatu pyörimään ja vaikka harppaus uuteen työskentelytapaan ei varmasti kaikilta osin ole ollut helppo, oli keinoja keksitty ja saatu asiat rullaamaan. Uusimme viime kerran Zoom-kyselyt tunnelmista ja eniten puhututtaneista teemoista tapaamisen aluksi.
Vaikka yleinen tunnelma näytti entistä positiivisemmalta, ilmaistiin myös kaipuuta työkavereiden pariin ja kampuksille. Kaikkien tukimuotojen luvut olivat myös kasvaneet viime kerrasta eli kyselyn mukaan lähes kaikki paikalla olleet digimentorit kertoivat tukeneensa kollegoita henkilökohtaisesti ja selvittäneet asioita heidän puolestaan. Yhteisöissä oli myös pidetty infoja, tehty ohjeita ja opittu paljon uutta. 
Viime tapaamiskertaan verrattuna kysymysten painopiste oli siirtynyt tenttimiseen ja muihin osaamisen osoittamisen tapoihin ja myös pääsykokeiden suunnitteluun etävälinein. Tätähän viime kerralla arvelimmekin. Vaikka etätyöskentely vielä jatkuukin, suunnattiin tapaamisessa katse jo tulevaan: Mitä olemme oppineet kevään aikana ja mitä näistä opeista haluamme viedä syksyyn ja poikkeustilan jälkeiseen aikaan mukanamme?
Verkko-opetuksessa korostetaan usein suunnitteluvaiheen tärkeyttä. Opintojakso on ennalta elettävä opiskelijan näkökulmasta: mikä työskentelymuoto ja työkalu kussakin oppimisprosessin vaiheessa tukee oppimista ja missä vaiheessa kenties tarvitaan tukea ohjaajalta tai opiskelijatovereilta. Kun tilanne tuli eteemme yllättäen, hypättiinkin verkko-opetuksen prosessissa perusteellisen suunnitteluvaiheen yli suoraan toteutukseen. Ratkaisuja tehtiin pitkälti reagoimalla eteen tulleisiin tilanteisiin ja sen hetkisiin tarpeisiin. Vaikka näin ei ehkä olisi tehty, jos aikaa lähiopetuksesta etäopetukseen siirtymisessä olisi ollut enemmän, pakotti tilanne meidät ideoimaan luoviakin ratkaisuja. Koska vaihtoehtoja ei ollut, oli tehtävä rohkeasti kokeiluja ilman sen suurempia testailuja ja varmisteluja. Myös muuhun etätyöskentelyyn ja kollegoiden väliseen yhteydenpitoon tarkoitetut digityökalut oli otettava todenteolla ja laajamittaisesti käyttöön. Toisaalta myös ymmärrystä haparoinneille oli varmasti nyt enemmän, koska kaikki olivat samassa tilanteessa. Meillä on nyt kaikilla tästä keväästä viemisinämme tositilanteessa tehtyjä kokeiluja ja omakohtaisia kokemuksia niin hyvistä kuin huonoistakin käytännöistä. Tätä tietoa emme saa unohtaa tai ylenkatsoa kampuksille palattaessa. Myös sen jakaminen on nyt entistä tärkeämpää.
Viime joulukuussa pidetty Digin viemää -tapahtuma kokosi suuren joukon digityökalujen hyödyntämisestä kiinnostuneita osallistujia rinnakkaisiin työpajoihin. Osallistujia kutsuttiin tuolloin heittäytymään digin vietäväksi yhden iltapäivän ajaksi. Saadun palautteen perusteella tapahtumalle toivottiin jatkoa. Nyt kun olemme olleet digin vieminä useamman kuukauden ajan, mikä olisikaan parempi aika uusia tapahtuma, jossa tuoreessa muistissa olevat opit saataisiin jakoon. Digimentoriverkoston tapaamisessa ideoimme loppukeväälle Digin viemää -päivää, jossa ääneen päästetään yhteisömme väki kertomaan kevään aikana eteen tulleista tapauksistaan. Pyrimme kokoamaan kuultavaksenne erilaisia tapauksia, niin onnistuneita kokemuksia, kuin myös eteen tulleita haasteita. Tiedotamme päivästä tarkemmin lähempänä. Mikään yksittäinen tapahtuma ei toki riitä kaikkien tarinoiden kertomiseen. Hyvien käytäntöjen jakaminen on muutenkin Digimentoriverkoston ydintavoitteita, joten pyrimme auttamaan myös tämän kevään oppien yhteen kokoamisessa. Niiden pohjalle on hyvä rakentaa myös tulevaa.
Suvi Junes
Kirjoittaja toimii Tampereen korkeakouluyhteisön Digimentoriverkoston koordinaattorina yhdessä Sanna Sintosen ja Jarmo Vihmalaakson kanssa.