Esimiehen itsearviointi

Missä määrin olet jo työhyvinvointia tukeva esimies? 

Arvioi itse tai pyydä muilta arvioita:

  • Miten hyvin onnistut jo seuraavissa skaalalla 1-5?
  • Missä kolmessa onnistut parhaiten?
  • Missä haluat erityisesti kehittyä?

Missä määrin rakennat työhyvinvointia tukevia työoloja? 

  • En aseta kohtuuttomia aikapaineita.
  • Annan sopivasti vastuuta huomioiden työntekijöiden toiveet.
  • Annan vaihtelevia tehtäviä, joissa työntekijät voi hyödyntää taitojaan monipuolisesti.
  • Mahdollistan työntekijöiden osallistumisen työn suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.
  • Tuen työntekijöitä työhön liittyvien ongelmien ratkomisessa.
  • Pyrin selkeyttämään työn tavoitteita jatkuvasti, jotta kukin tietää työnsä tavoitteen ja merkityksen.
  • Teen päätöksiä avoimesti ja läpinäkyvästi perusteet avaten.
  • Annan rakentavaa palautetta siten, että työntekijät tietävät, miten hyvin he tekevät työnsä ja mitä kannattaa kehittää.
  • En väistele konfliktien ratkomista vaan pyrin ratkomaan ne nopeasti, tasapuolisesti ja rakentavasti.
  • Kannustan työntekijöitä toisilta oppimiseen ja toisten tukemiseen sekä työntekijöiden väliseen myönteiseen vuorovaikutukseen.
  • Autan työntekijöitä kehittymään työssään ja mahdollisesti myös etenemään urallaan.
  • Toimin oikeudenmukaisesti ja reilusti päätöksentekotilanteissa ja vuorovaikutuksessa.
  • Osoitan teoillani ja puheillani, että luotan työntekijöihini.
  • Kannustan työntekijöitä huolehtimaan hyvinvoinnistaan ja palautumisestaan.
  • (em. väittämät on muotoiltu Vincent, 2011 inspiroimana)

Oletko selkeyden, tavoitteellisuuden ja merkityksellisyyden vahvistaja

Missä määrin viestit ja teet näkyväksi työntekijöille, miksi tätä työtä tehdään?

  • mikä on työn tarkoitus?
  • miten työ liittyy laajempaan kokonaisuuteen?
  • mikä on työn pitkäntähtäimen – entä lyhyentähtäimen – tavoite/tavoitteet?
  • mitä käytännössä kultakin odotetaan työssä?
  • missä ollaan nyt, ja miten tähän mennessä on onnistuttu suhteessa tavoitteisiin?

Oletko innostuksen, ratkaisujen ja arvostuksen rakentaja?

Missä määrin saat ja hankit tietoa arkisissa kohtaamisissa siitä mikä ihmisiä innostaa ja motivoi arkityössään?

  • mitkä asiat onnistuvat ja missä on kehittämisen varaa?
  • mikä huolestuttaa?
  • mikä on ongelmana, ja miten se voidaan ratkaista?
  • mikä on epäselvää?

Oletko itsesi kehittäjä?

Arvioi, missä määrin kehität ja huolehdit itsestäsi esimiehenä eli

  • miten hankit ja saat tukea esimiestyöhösi?
  • miten kehität itseäsi esimiehenä?
  • millaisia keinoja sinulla on työstä irrottautumiseen/ja siitä palautumiseen?

Oletko vuorovaikutteinen esimies?

  • Pyritkö tietoisesti luomaan kuvaa, puhumaan, selkeästä ja myönteisestä tulevaisuudesta
  • Kohteletko työntekijöitä yksilöllisesti sekä tuet heitä ja mahdollistat heidän kehittymisensä?
  • Kannustatko ja huomioit onnistumiset?
  • Oletko rakentamassa luottamusta ja yhteistyötä työntekijöiden välille?
  • Kuunteletko ja kannustatko osallistumaan aktiivisesti?
  • Kannustatko ajattelemaan asioista uusilla tavoilla ja kyseenalaistamaan?
  • Kunnioitatko ja osoitatko kiitollisuutta työntekijöillesi sekä tuot esiin heidän pätevyytensä/osaamisensa?

Oletko oikeudenmukainen esimies?

  • Kokemus epäoikeudenmukaisesta ja/tai loukkaavasta kohtelusta uhkaa työhyvinvointia.
  • Menettelytapojen oikeudenmukaisuusperiaatteiden noudattaminen arkisissa päätöksissä (esim. loma-ajankohtien valinta, palkitseminen; koulutukseen pääsy) on keino lisätä koettua oikeudenmukaisuutta, ja sitä kautta työhyvinvointia.

Menettelytapojen oikeudenmukaisuusperiaatteita:

  • Edustavuus (ne, keihin päätös vaikuttaa voivat osallistua siihen aidosti ja etukäteen mieluummin kuin jälkikäteen)
  • Johdonmukaisuus; linjakkuus (kriteerit ovat samat eri aikoina ja eri henkilöillä)
  • Puolueellisuuden ja jääviyden estäminen (päätöstä ei tehdä omaksi eduksi tai puolueellisesti, jotakuta suosivasti)
  • Tiedontarkkuus ja täsmällisyys (päätös tehdään oikean, monipuolisen ja objektiivisen tiedon pohjalta)
  • Oikaistavuus (päätöksestä voi valittaa ja sitä voidaan myös muuttaa)
  • Eettisyys (päätös ja päätösprosessi eivät ole epäeettisiä; esim. sisällä vilppiä tai uhkaa hyvinvointia)

 

  • Päätökset, jotka koetaan epäoikeudenmukaisesti herättävät vahvoja kielteisiä tunteita. Ne ovat myös omiaan huonontamaan työntekijöiden välisiä suhteita. Esimerkiksi työkaveria, jota koetaan suosittavan, saatetaan kohdella huonommin.

Pohdi, missä määrin sinun päätöksesi noudattavat edellä kuvattuja periaatteita. Missä onnistut hyvin? Mihin voisit kiinnittää enemmän huomiota? Jos teillä syntyy keskustelua epäoikeudenmukaisuudesta, voit käyttää em. periaatteita asian käsittelyn tukena.