Vinkkejä sivuston hyödyntämiseen

Mahdollisia käyttötilanteita

Sivuston keskeinen sisältö muodostuu eri työhyvinvoinnin tekijöihin (esim. työolot) liittyvästä perustiedosta, kyselypohjista sekä kehittämisvinkeistä.
Perusidea on, että kyselyn avulla kerätään tietoa työhyvinvoinnista ja tämän tiedon pohjalta aloitetaan työhyvinvoinnin kehittäminen.
Yhdessä kehittämisen perusohje soveltuu monelaiseen yhteiskehittämiseen.
Oivalla-osiot soveltuvat itsenäiseen opiskeluun.

Ketterästi kehittämään

Tee jokin kysely esimerkiksi ennen palaveria.
Keskustelkaa heti tulosten pohjalta yhdessä ja pohtikaa, mitä jokainen voisi tehdä asialla heti ja nyt.
Voit poimia kyselyistä väittämiä tai avoimia kysymyksiä ja käyttää niitä esimerkiksi ryhmätyöskentelyn tehtävänantoina.
Aloittakaa kehittämistyö valitsemalla kehittämiskohteet keskustellen.

Yleiskuvasta syvempään ymmärtämiseen

Tee Yleiskuva-kysely, jossa on kysymyksiä kaikista eri osa-alueista (yksilö, työ, asiakas, yhteisö, esimiestyö)
Tunnista teillä hyvin ja huonosti toimivat osa-alueet (työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät).
Valitse – tai valitkaa yhdessä – yksi tai useampi osa-alue (esim. työ) ja tee siihen liittyvä uusi kysely.
Käynnistäkää keskustelu ja kehittäminen tulosten pohjalta.

Yhdistä jo olemassa oleviin työhyvinvointikyselyihin

Ehkä työpaikallanne tehdään jo erilaisia työhyvinvointi, ilmapiiri ja henkilöstökyselyjä.Tällöin tämän sivuston kyselyt voivat tarjota täydennystä. Jos muut kyselyt toteutetaan harvoin, sivuston kyselyjä voi toteuttaa aina tarpeen mukaan.
Voit käyttää sivuston kyselyjä muiden kyselyjen tulosten syventämiseen. Jos joku aihealue näyttää kaipaavan lisähuomiota, tee siihen liittyvä täsmäkysely.
Voit hyödyntää työpaikallanne jo käytössö olevia kyselyjen purkuohjeita tämän sivuston kyselyjen tulosten käsittelyyn.
Voit hyödyntää tämän sivuston käsittely- ja kehittämisneuvoja myös muiden kyselytulosten käsittelyyn.
Voit poimia tämän sivuston kyselyistä osia ja yhdistää niitä jo olemassa oleviin kyselyihin.

Yhdistä kyselyt kehityskeskusteluihin

Tee esimerkiksi Yleiskuva- tai joku muu kysely ennen kehityskeskustelua
Käytä tuloksia keskutelun pohjana tai taustatietona
Pohdi kehityskeskustelujen jälkeen, mitkä teemat tai asiat toistuivat tai jäivät mietityttämään
Valitse näiden pohjalta syventävä kysely.

Yhdistä ennen- ja jälkeen kyselyt kehittämisen vaikuttavuuden arviointiin

Tee kysely, ja valitkaa sen pohjalta kehittämiskohteet ja toimet.
Toistakaa kysely sopivan ajan kuluttua kehittämisen aloittamisesta kerran tai usemmin.

Keksi täysin omia käyttötapoja ja kerro niistä meillekin:

Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä