Haussa orkesterinjohdon ja orkesterimusiikin lehtori

Kuva: Ari Ijäs

Lehtori haetaan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteeseen 1.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika tehtävään päättyy 23.5.2022. 

Lehtorin kelpoisuusvaatimuksina ovat ylempi korkeakoulututkinto, vähintään kolmen vuoden työkokemus soveltuvalta osaamisalueelta sekä TAMKin henkilöstösäännön mukaan 60 opintopisteen tai vastaava aiempi 35 opintoviikon laajuinen opettajankoulutus (Opettajankoulutuksen puuttuessa se tulee suorittaa kolmen vuoden kuluessa lehtoriksi nimittämisestä).

Tehtäviin sisältyy 

  • orkesterinjohdon opetus pääsyventymiskohteena puhallinorkesteri
  • TAMK Musiikin orkesteritoiminnan kehittäminen
  • Orkesteriakatemiatoiminnan pedagoginen kehittäminen yhdessä työryhmän ja yhteistyökumppaneiden kanssa
  • hakijan erikseen yksilöimä osaamisalue (esim. instrumenttiopetus, pedagogiikan opetus) voidaan katsoa hakijan eduksi
  • taiteellista julkaisutoimintaa
  • jatkuvan oppimisen toimintaa ja sen kehittämistä
  • TKI-hanketoimintaa
  • kansainvälisiä tehtäviä
  • muita korkeakoulutoimintaan liittyviä erityistehtäviä

Edellytämme orkesterinjohdon ja orkesterimusiikin lehtorin tehtävässä 

  • soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa orkesterinjohdon alalta
  • valmiutta puhallinorkesterinjohdon kouluttamiseen
  • osaamista ja näyttöjä kapellimestarina ja orkesteritoiminnan kehittäjänä
  • opetustehtävien ja kansainvälisten tehtävien vaatimaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • hyviä työelämäyhteyksiä ja työelämän kehittymisen seuraamista

Arvostamme

  • sitoutumista TAMKin orkesterinjohdon koulutuksen ja orkesteritoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen
  • kokemusta opetustehtävistä
  • innostunutta asennetta ja halua kehittyä korkeakoulutuksen kentällä
  • yhteistyökykyä, yhteisöllisyyttä, tiimityötaitoja ja joustavuutta

Tarjoamme Sinulle 

  • avainpaikan Suomen ammattikorkeakoulukentällä klassisen musiikin orkesterinjohdon ja orkesterisoiton kehittäjänä
  • tehtävän vireässä ja elinvoimaisessa musiikin korkeakoulutuksessa Suomen vetovoimaisimmassa kaupungissa
  • monipuoliset työelämäyhteydet
  • mahdollisuuden kehittyä suomalaisen musiikkikoulutuksen vaikuttajana

Lehtorin työsuhde sijoittuu TAMK Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri -yksikköön. Työsuhteessa sovelletaan Sivistystyönantajat Sivistan opetusalan työehtosopimusta. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Toivoisimme, että jättäisit itsestäsi myös esittelyvideon hakemuksen lopussa olevan Recright videotyökalun kautta.

Täytä sähköinen hakulomake täältä.

Haku päättyy 23.5.2022.

Lisätietoja antaa osaamispäällikkö Timo Salo, timo.salo@tuni.fi, puh. 050 441 3243.