Kotona sai soittaa ja metelöidä
Eeva kulki omien sanojensa mukaan aika perinteisen 80-luvun lapsen tien muusikoksi. Eevan äiti oli opiskellut Tampereen konservatoriossa ja piti kotona Eurajoella musiikkileikkikoulua. Ympäristö oli luovuuteen kannustava, ja kotona sai vapaasti pimputtaa pianoa, soittaa ja metelöidä. Lukioaikanaan Eeva oli mukana musikaaleissa, ja heti lukion jälkeen Eeva sai työn Rauman kaupunginteatterin muusikkona.
” Halusin jäädä Raumalle, ja koska siihen aikaan oli pakko hakea jotain jatko-opiskelupaikkaa, laitoin paperit kaikkein epätodennäköisimpiin kouluihin. Ja yllättäen päädyin vuodeksi opiskelemaan insinööriksi. Enhän minä siellä kauheasti opiskellut, sillä kaupunginteatterin duunin lisäksi tein myös bändini kanssa keikkaa”, Eeva muistelee.
Teatterikärpänen ei jättänyt Eevaa rauhaan, ja hän haki opiskelemaan Metropoliaan eli silloiseen Stadiaan pop-jazz -linjalle instrumenttinaan saksofoni. Sitten Tampereelle, silloiselle Piramkille avattiin teatterimusiikin opintolinja, ja Eeva päätti käydä testaamassa koulutuksen. Ensimmäisen vuoden opiskelujen ohessa hän ehti perustaa perheenkin, ja edessä oli muutto Tampereelle. Eeva sai työpaikan Tampereen Työväen Teatterista, jossa hän sai opiskelujen ohessa kasvaa kapellimestariuteen. Eeva vaihtoi myös pääinstrumenttinsa pianoon. Eeva kertoo, että kesti 15 vuotta, ennen kuin hän tunsi saavuttaneensa pianon soitossa tason, johon oli tyytyväinen.
Triple threat pitää olla kunnossa
Eeva muistelee, että hänen opiskeluaikanaan TAMKin musiikkiteatterikoulutus oli vielä raakile.
Nythän se on aivan eri tasolla, Hurskaisen Hanna on tehnyt aivan huikeaa työtä, ja TAMK MusTe on maan ykköskoulutus, Eeva toteaa.
Eeva näkee musiikkiteatterin tekijöiden tason konkreettisesti istuessaan koe-esiintymisissä. Kun haetaan nuoria esiintyjiä isompiin tuotantoihin, TAMKin opiskelijat ovat ylivertaisia monitaituruudessaan. Heillä on Eevan mukaan niin sanottu triple threat kunnossa, eli yhtä paljon osaamista näyttelijäntyössä musiikissa ja tanssissa.
Näiden kaikkien kolmen taidon ylläpitäminen on Eevan mielestä erittäin tärkeää kaikille musiikkiteatterin tekijöille, mutta erityisesti hän korostaa säännöllisen treenaamisen merkitystä valmistuville opiskelijoille, etenkin näyttelijäntyön osalta. Opintojen päättymisen jälkeen tulee helposti harhaluulo, että on jollain tapaa valmis ja jää odottelemaan työtarjouksia. Ammattilaisille kyllä löytyy töitä, mutta se edellyttää, että pitää kaikkia instrumentteja kunnossa.
Se, että pääsisi heti valmistumisen jälkeen Helsingin kaupunginteatteriin päärooliin, on tietenkin epärealistista. Eeva kertoo tehneensä itse paljon assistentin töitä ja tehneensä sitä vielä uudestaan muuttaessaan Helsinkiin.
Täytyy hyväksyä se, että harjoitella täytyy joka päivä. Minäkin treenaan pianoa päivittäin, joskus 10 minuuttia, joskus kolme tuntia. Nyt menossa oleva Rakas Evan Hansen -musikaali on teknisesti niin vaativa, että esimerkiksi tämänkin aamun aloitin soittamalla pianoa puoli tuntia, Eeva kertoo.
Myös koe-esiintymisiä voi ja pitää harjoitella, se on Eevan mukaan yksi työväline siinä missä tanssi ja laulukin. Muutama vuosi sitten Eeva suoritti maisteriopinnot Lontoossa Royal Academy of Music -korkeakoulussa, ja siellä työskentely koe-esiintymisiä varten oli yksi oppiaineista.
Eeva toivoo enemmän uusia, omia kantaesityksiä
Eeva on nähnyt suomalaisen musiikkiteatterin kehittyneen viimeisen 10 vuoden aikana valtavasti, ja sama suuntaus jatkuu. Täällä tehdään jo esityksiä, jotka ovat tasoltaan samaa luokkaa kuin suuressa maailmassa. Eeva toivoo musikaalien tulevan myös pienemmillä näyttämöillä tasavertaiseksi taiteenlajiksi muun teatterin rinnalle ja että kirjoittajien ja dramaturgien parissa musikaaleista tulisi yhtä vakavasti otettava laji kuin muistakin näytelmistä. Näin saataisiin enemmän uusia, omia kantaesityksiä, ja muitakin tyylilajeja kuin jukebox-musikaaleja ja kabareeta. Uusille teoksille Eeva toivoo pidempää ikää kuin vain yhtä esityskierrosta.
”Haasteita on vielä, meillä ei esimerkiksi ole kotimaisista musikaaleista lainkaan nuottikirjallisuutta olemassa. Mutta siihen on tulossa parannus, sillä minulla on juuri työn alla projekti nuottikirjan kokoamiseksi ja julkaisemiseksi, rahoitusta haetaan parhaillaan”, Eeva toteaa.
Orkesterinjohtaminen koetaan melko miehiseksi alaksi. Eeva vahvistaa, ettei hänellä ole montaa naiskollegaa musiikaalikapellimestarien joukossa, joten jostainhan se valitettavasti kertoo. Eeva sai uran alkutaipaleella kuulla tytöttelyä, nyttemmin hän ei enää ole sellaiseen törmännyt.
”Mutta muistan esimerkiksi saaneeni erikoisen yleisöpalautteen, kun johdin vuonna 2017 Myrskyluodon Maijaa. Palautteessa huomautettiin, että oli kiva katsoa eläväistä naiskapellimestaria, mutta hänen vaaleat hiuksensa häiritsivät esitystä, voisiko hän seuraavaan esitykseen laittaa mustan pipon tai hupun? Miehelle ei varmastikaan annettaisi vastaavaa palautetta”, kummeksuu Eeva.
Säveltäminen ja kapellimestarin työ luontaisia ilmaisutapoja
Musikaalikapellimestarin työ ei ole pelkästään tahtipuikon heiluttamista valmiissa esityksissä. Se sisältää myös parisen vuotta projektin vetäjänä toimimista yhdessä ohjaajan ja muun suunnittelijatiimin kanssa, esityksen taiteellisen suunnittelun ja harjoitusten vetämisen. Eeva kokee tällaisten isojen prosessien ja toisten tekemän materiaalin viemisen maaliin olevan hänelle hyvin ominaista. Sosiaalisena ihmisenä hän nauttii tiimipelaamisesta. Siihen kuuluu sekä johtamista, mutta myös hyvällä tavalla alaisena olemista, kapellimestarina hänen roolinsa on palvella teoksen säveltäjää mahdollisimman hyvin.
Eeva oli toki säveltänyt aikaisemminkin, mutta koki olevansa valmis kokeilemaan sitä tosissaan 7–8 vuotta sitten. Säveltäminen johonkin olemassa olevaan dramaturgiseen tarpeeseen oli Eevalle heti hyvin luontainen ilmaisutapa. Eeva nostaa esimerkiksi ensimmäisen oopperansa, joka kertoi Armi Ratiasta ja kantaesitettiin Ilmajoen musiikkijuhlilla viime kesänä. Yleensä oopperoita sävelletään muutama vuosi, mutta tämä työ tuli Eevalle aivan liian myöhässä alkuperäisen säveltäjän sairastuessa. Eevan kalenteri oli jo täynnä, mutta hän otti haasteen vastaan ja sävelsi teoksen noin neljässä kuukaudessa.
Viime vuosina Eeva on myös kiinnostunut opettamisesta, hän on käynyt luennoimassa mm. TAMKissa. Eevan voi nähdä myös TV:ssä kulttuurin kommentoijana. Tässä roolissa Eeva omien sanojensa mukaan opettelee koko ajan, mikä on aidosti hyödyllistä musiikkiteatterin edistämisen kannalta ja mikä on täysin turhaa.
Ajankohtaiset, yhteiskunnalliset aiheet kiinnostavat
Hurjasta työtahdistaan huolimatta Eeva on omasta mielestään aika rento tapaus. Vapaa-ajallaan hän harrastaa liikuntaa ja on kapellimestariopettajiensa vinkistä aloittanut mm. tenniksen pelaamisen, siitä on hyötyä ääriasentojen hahmottamisessa. Lisäksi Eeva nauttii kokkaamisesta ja vieraiden kestitsemisestä.
”Kun aamutreenien ja illan esitysten välissä käy kotona pesemässä lasten koristossuja ja kuskaamassa heitä harrastuksiin, niin siinä kyllä tehokkaasti tyhjenee pää.”
Eeva pyrkii aina keskittymään nykyiseen hetkeen ja käsillä olevaan työhön täysillä. Fokusoitumiseen auttaa ajatusmalli, että juuri nyt työn alla oleva teos on se maailman paras biisi tai projekti, se on helpottava ajatus. Mutta tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia löytyy toki paljon, yksi on saada tehdä eri kokoluokan esityksiä. Viimeaikaisten suurten teosten jälkeen Eeva nauttii päästessään ensi syksynä itse näyttämölle hyvin pienimuotoisessa esityksessä. Sävellys- ja kirjoitustyössä hän toivoo saavansa kirjoittaa ajankohtaisista aiheista ja esimerkiksi nykypäivän yhteiskunnallisista teemoista.
Sitten on varmaan nämä ikuiset bucket list -jutut. Toinen on päästä johtamaan originaali partituurilla West Side Story ja toinen on Disney-musikaali. Tähän listaan löytyy kyllä aiheita, naurahtaa Eeva.