Hannu päätyi Japaniin paikallisen professori Akira Kobayashin kutsumana.
”Akira Kobayashi on käynyt Tampereella useamman kerran, ja tunnen hänet muutenkin pidemmältä ajalta. Hän on melkoinen Suomi-ystävä, joten sekin varmaan vaikutti kutsuuni”, kertoo Hannu.
Länsimainen musiikkikoulutus, mutta oma perinne rinnalla
Kokemus oli monella tavalla sekä tuttu että hyvin erilainen. Opetuksen sisältö oli hyvin samanlaista kuin Suomessakin, sillä japanilainen musiikin korkeakoulutus on pitkälti länsimaista. Instrumenttiopiskelijoiden repertuaari koostuu pääosin länsimaisesta klassisesta musiikista, ja rinnalla on myös oma nykymusiikin kenttänsä. Sen sijaan perinteinen japanilainen musiikki näyttäytyy omana erillisenä maailmanaan, joka ei juuri keskustele länsimaisen musiikkikoulutuksen kanssa.
”Toki yksittäisiä yhdistelmiä löytyy: konserteissa saattoi kuulla esimerkiksi shakuhachia tai kotoa, joilla esitettiin sekä perinteistä että uutta musiikkia. Koulutusjärjestelmän tasolla näiden maailmojen yhdistyminen on kuitenkin vähäistä.”
Hannulla oli Japanissa yhdeksän opiskelijaa, eli suunnilleen sama määrä kuin Suomessa. Opetus painottui yksilöohjaukseen eikä viikoittaista ryhmäopetusta tai hallinnollisia velvoitteita ollut. Tämä mahdollisti varsin vapaat työskentelyolosuhteet ja antoi aikaa keskittyä opetukseen ilman laajempaa suunnitteluvastuuta.
Haastava kieli ja kulttuuri
Japanilaisessa kulttuurissa oli paljon sulateltavaa. Paikallinen kirjoitusjärjestelmä koostuu kolmesta eri merkistöstä: hiraganasta, jota Hannu oppi jonkin verran lukemaan, katakanasta sekä tuhansista kiinalaisperäisistä kanjimerkeistä. Lisäksi tulevat monimutkaiset kohteliaisuussäännöt, jotka määrittelevät miten muita pitää puhutella tilanteen, iän ja aseman mukaan.
No minuahan ei kukaan voinut erehtyä luulemaan japanilaiseksi, eli saatoin aina virheen tehdessäni vetää turistikortin esiin, naurahtaa Hannu.
Yliopistolla arki sujui pääosin englanniksi, mutta kaupungilla kielimuuri tuli usein vastaan. Myös opiskelijoiden englannin kielen taito vaihteli, mikä vaikutti opetustilanteisiin: sujuvasti kommunikoivien kanssa keskustelu syveni pidemmälle.
Oma opetustapani perustuu paljon kysymyksiin ja opiskelijoiden oman ajattelun herättelyyn. Siellä jotkut opiskelijat tuntuivat odottavan selkeämpiä, valmiita ohjeita, Hannu kertoo.
Täsmällisyys ja roolit ohjaavat opiskelua
Japanilainen kohteliaisuus ja täsmällisyys näkyivät arjessa vahvasti. Aikatauluista pidettiin tiukasti kiinni, eikä myöhästyminen ollut käytännössä vaihtoehto. Opettajan ja opiskelijan roolit olivat selkeät: opiskelija odottaa opettajaa, ei päinvastoin.
”Usein menin luokkaan jo paljon aikaisemmin kuin opetus alkoi. Kun ensimmäiset opiskelijat tulivat tunnille, he olivat hyvin hämillään ja anteeksipyytelevän oloisia. Opiskelijoiden kun tulisi olla luokassa valmiina opettajan saapuessa paikalle.”
Matkan aikana Pohjannoro ehti tehdä myös sävellystyötä ja matkustaa, hän vieraili muun muassa Kiotossa ja rannikolla. Matkasta jäi käteen ymmärrys siitä, kuinka moninainen ja pitkä kulttuuri Japani on. Esimerkiksi yksi opiskelija käytti teoksessaan tuhat vuotta vanhaa japanin kieltä, jota nykyjapanilaiset eivät enää ymmärrä.
”Vaikkei minusta mikään Japani-fani tullutkaan, niin matka oli kokonaisuudessaan positiivinen ja rikastuttava kokemus”, toteaa Hannu.
