Talouden avainluvut

Talouden näkökulmasta vuoden 2022 varsinaisen toiminnan tulos oli budjetoitua parempi, ylijäämäksi muodostui noin 1,9 miljoonaa euroa tavoitteen ollessa 1,6 miljoonaa euroa.  Pandemiavuosien jälkeen ulkoinen rahoitus lähti ilahduttavaan kasvuun liiketoiminnassa, ulkoisen rahoituksen projekteissa sekä lukuvuosimaksutuloissa.

Liiketoiminnassa kasvu näkyy erityisesti koulutusviennissä, joskin maksujen saamisessa ilmeni haasteita ja viivästymisiä. Ulkoisella rahoituksella toteutettavista projekteista erityisesti TKI-projektit olivat vahvassa kasvussa. ESR- ja EAKR-hankkeiden osuus ulkoisen rahoituksen projekteista on 52 %.

Yksittäinen suuri investointi oli pääkampuksen C-rakennuksen perusparannus, joka aloitettiin keväällä 2022 ja valmistuu suunnittellusti kesällä 2023. Osaamisyksiköissä investoinnit kohdistuivat oppimisympäristöihin sekä laitteiden ja koneiden hankintoihin. Ulkoisen rahoituksen projektirahoitusta oli käytettävissä tekniikan alan laitehankintoihin.

Sijoitus- ja rahoitustoiminta heikkeni voimakkaasti edellisvuodesta, ja realisoitumattomia myyntitappioita kirjattiin 1,2 miljoonaa euroa.

 

Tuloslaskelmat tuotot graafi.

 

Tuloslaskelman kulut graafi.