Koulutus

Kuvateksti
Sanna Wesanko on koulutuksen vararehtori.

Uudistumme työelämää varten

Strategiakärkiemme mukaisesti jatkoimme aktiivista työskentelyä koulutuksen sisältöjen ja rakenteiden uudistamiseksi. Kokosimme työelämäkumppaneitamme tarkastelemaan kanssamme tulevaisuuden työelämän ja eri alojen osaamistarpeita sekä tutkintojemme rakenteita. TAMKin pedagogiset periaatteet sekä osaamisen kehittäminen osaamismerkein ohjaavat tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmien uudistamistyötä ja pedagogisten ratkaisujen tekemistä. Uudistaminen jatkui myös vuonna 2021 käynnistyneen koulutuksen ja oppimisen palvelujen palvelumuotoiluprosessilla.

Opiskelijat palasivat keväällä lähiopetukseen, ja kampuksilla oli taas ilahduttavan vilkasta. Koronavuosina tehty harppaus digitaalisen teknologian hyödyntämisessä opintojaksoilla, pedagogiikassa ja opiskelijoille suunnatuissa palveluissa jätti kuitenkin pysyvän jäljen yhteisömme arkeen.

Koen, että oppiminen ja opetus tutkinto-ohjelmassani on ollut hyvää. Paluu lähiopetukseen on sujunut hyvin ja on ollut hyvä, että joiltain osin opetusta on järjestetty edelleen myös etänä, sillä se on tuonut opiskeluun joustavuutta ja mahdollistanut esimerkiksi työskentelyn opintojen ohella. – Liiketalouden opiskelijan vuosipalaute

Edelleen toiseksi vetovoimaisin

Opiskelijoiden opinnot etenivät varsin hyvin. Tavoiteajassa AMK-tutkinnon suorittaneiden osuus nousi 2,4 prosenttia. Kaiken kaikkiaan tutkintokoulutuksessa suoritettiin opintopisteitä enemmän kuin aiempina vuosina – yhteensä yli 454 000 opintopistettä. ​ ​

Tutkintotavoitteille asetettua määrällistä tavoitetta emme saavuttaneet. AMK-tutkintoon valmistuneita opiskelijoita oli 1 678, eli jäimme tavoitteesta 392 tutkinnon verran. Sen sijaan ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa ja ammatillisissa opettajankoulutuksissa ylitimme tavoitteen.

TAMK on edelleen Suomen toiseksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa hakukohteissa yhtä aloituspaikkaa kohti oli keskimäärin neljä ensisijaista hakijaa. Sekä AMK- että YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa opiskelijamäärämme kasvoi vuoteen 2021 verrattuna. Opiskelijoita oli yhteensä 10 940. Ammatillisissa opettajankoulutuksissa oli 483 opiskelijaa.

Kansainvälisiä tutkinto-ohjelmia on kaikilla koulutusaloillamme. Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä TAMKissa on reippaassa kasvussa, mikä on linjassa strategiamme painopisteiden kanssa. Määrä kasvoi 677 opiskelijasta peräti 901 opiskelijaan. Hakijoista kaksi kolmasosaa oli EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta.

Kohti työelämää, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia

TAMKin opiskelijoiden tilanne työmarkkinoilla koulutuksen päättyessä oli hyvä. Valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyyn vastanneista AMK-tutkinnon suorittaneista lähes 80 %:lla oli työpaikka. YAMK-tutkinnoista valmistuneista 90 % ilmoitti olevansa työssä. Valmistuneista 69 % työllistyi Pirkanmaalle.

Ulkomaalaisista AMK-tutkinnon suorittaneista 50 % on työllistynyt, ja heistä 69 % on työllistynyt Suomeen. Ulkomaalaisista ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneista 76 % on työllistynyt, ja heistä 53 % Suomeen.

Osallistumme korkeakoulujen Talent Boost -toimintaan, jonka tavoitteena on edistää nimenomaan kansainvälisten opiskelijoiden opintojen etenemistä, työllistymistä ja integroitumista yhteiskuntaan.

Valtakunnallisena SIMHE-korkeakouluyhteisönä kehitimme maahanmuuttajille suunnattuja ohjauspalveluita ja kielikoulutusta. Lisäksi toteutamme kaksikielistä sairaanhoitajakoulutuksen pilottia (TOKASA), jonka tavoitteena on tukea opiskelijoita ammatin vaatiman suomen kielen osaamisen saavuttamiseksi valmistumisvaiheeseen mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa TreSilienssi-hankkeessa kehitimme korkeakouluyhteisön opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskelun tukeen liittyviä palveluita. Hankkeen tulokset ovat olleet lähtökohtana Parvi-konseptille, joka kokoaa yhteen opiskelijoiden opintoja ja hyvinvointia tukevat toiminnot.

Hyvä, että Parvi on olemassa! Lisää vaan näkyvyyttä jotenkin, että olette siellä auttamassa. – Opiskelijahyvinvoinnin palaute

 

Teksti: Sanna Wesanko, koulutusvararehtori
Toimitus: TAMKin viestintä
Kuva: Saara Lehtonen

Tutustu koulutuksen avaintietoihin

Tutustu koulutusmäärien kehitykseen