Ylpeästi TAMK

TAMK Musiikin orkesteri alttarin edessä ja yleisöä kuuntelemassa konserttia Tampereen tuomiokirkossa 30.11.2022.
Kaikkien aikojen joulukonsertti Tampereen tuomiokirkossa 30.11.2022

Laatu syntyy yhdessä tekemällä

Syksyllä 2021 tehdyn TAMKin laatujärjestelmän auditoinnin loppuraportti julkistettiin helmikuussa 2022. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) myönsi samalla Tampereen ammattikorkeakoululle laatuleiman seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Arviointiryhmä kuvasi TAMKia osaavaksi ja innostavaksi työyhteisöksi, joka kannustaa yhteiskehittämiseen. Lue lisää uutisesta: TAMK läpäisi laatuauditoinnin – vahvuuksina vahvat työelämäyhteydet ja yhdessä kehittämisen kulttuuri

Mielikuva ja vetovoima maan kärkitasoa

Nuorten suomalaisten mielikuva TAMKista on varsin myönteinen ja on pysynyt sellaisena vuodesta toiseen monien muutosten keskelläkin. TAMKia arvostetaan erityisesti sen työelämäyhteyksistä ja kansainvälisyydestä. Tällaisia johtopäätöksiä voi vetää Taloustutkimuksen tekemästä korkeakoulujen bränditutkimuksesta.

Mielikuvat korreloivat myös vetovoimana. TAMKin hakijamäärät ammattikorkeakoulujen kevään suomenkielisten tutkintokoulutusten yhteishaussa olivat jälleen maan toiseksi suurimmat. Tässä kevään 2022 yhteishakujen tulosuutisia:

Suomen vanhin opiskelijakunta täytti 110 vuotta

Suomen vanhin opiskelijakunta, vanhan teknillisen opiston eli Tekun aikana perustettu opiskelijoiden etujärjestö, Tamko saavutti kunniakkaan 110 vuoden iän. Juhlavuoden kunniaksi Tamko jakoi tunnustusta yhteistyökumppaneilleen. Myös Tampereen ammattikorkeakoulu Oy sai vastaanottaa kunniakirjan:

Tampereen ammattikorkeakoulu on omalla toiminnallaan vahvasti edistänyt opiskelijoiden hyvinvointia, sivistystä ja työelämätaitoja sekä erinomaisesti kuunnellut opiskelijoita ja opiskelijakuntaa omassa päätöksenteossaan.

Vuoden tamkilaiset vahvistavat yhteisöllisyyttä

Syyslukukauden päätteeksi TAMKin valmistumisjuhlassa joulukuussa julkistettiin Vuoden tamkilaiset, jotka kaikki ovat esimerkillisesti toimineet hyvän yhteishengen vahvistajina: fysioterapian opiskelija Petri Salminen, sosiaali- ja terveysalan lehtori Hannu Tuhkanen sekä kansainvälisten asioiden suunnittelija ja kv-opiskelijoiden sosiaaliohjaaja Mirja Onduso. Lue lisää heistä: Vuoden tamkilainen -tunnustuksen saaneilla on aito halu toimia yhteisön parhaaksi

Vuoden alumniksi valittu liiketoimintajohtaja Henna Paakinaho on jatkuvan oppimisen puolestapuhuja. ”Myyntimaisterin” jatkotutkinto antoi hänelle paitsi itsevarmuutta myös mahtavan verkoston. Tutustu Hennan tarinaan: Alumnimme Henna Paakinaho: Haluan tuoda asiantuntijoiden äänen kuuluviin

Vuoden pedagogisena tekona palkittiin TAMKin ja Tampereen yliopiston yhteinen Moniammatillinen digiklinikka. Digiklinikassa sairaanhoitaja- ja lääkäriopiskelijat yhdessä ratkovat potilastapauksia digi- ja etäasioinnin keinoin. Vuoden TKI-teon kunniakirja sai erittäin ajankohtainen Pintahygienian kehittäminen muuttuvassa epidemiatilanteessa -hanke. Lue lisää palkinnoista: Vuoden pedagoginen teko ja TKI-teko palkittiin TAMK-konferenssissa

Kaikkien aikojen joulukonsertti soi Tuomiokirkossa

Vuosi 2022 huipentui Kaikkien aikojen joulukonserttiin Tampereen tuomiokirkossa. Konsertti kokosi TAMKin musiikinopiskelijat, henkilöstön ja tamperelaiset tunnelmalliseen ja yhteisölliseen tapahtumaan, johon oli vapaa pääsy. Paikalla Tampereen tuomiokirkossa oli noin 1300 henkeä, ja Aamulehden välittämää striimiä seurattiin sadoissa kodeissa. Kaikkien aikojen joulukonsertti palkittiin vuoden 2022 TAMK-tekona.

Joulukonsertti oli huikea elämys niin osallistujille kuin varmasti myös esiintyjille. Konsertti oli myös osoitus muusikin koulutuksen valtavasta osaamisesta sekä laajasta yhteistyöstä ja hyvistä verkostoista Pirkanmaalla.

 

Teksti: TAMKin viestintä
Kuva: Johanna Ahonen