Johtamisen ja talouden tiedekunta (MAB)

Tiedekunta kouluttaa johtamisen ja talouden asiantuntijoita sekä tekee tieteellisesti korkeatasoista ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. Tavoitteiden saavuttaminen perustuu tutkimuksessa ja opetuksessa johtamisen ja talouden kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, vastuullisuuteen ja vahvaan kontekstien ymmärtämiseen.

Tiedekunta koostuu viidestä yksiköstä: hallintotieteet, kauppatieteet, politiikan tutkimus, tietojohtaminen ja tuotantotalous.

Tutkimus

Tiedekunnassa tehdään korkeatasoista, monitieteistä ja kansainvälistä tutkimusta hallintotieteen, kauppatieteen, politiikan tutkimuksen, tietojohtamisen ja tuotantotalouden tutkimusaloilla. Tutkimuksen korkealaatuisuus ja kansainvälisyys näkyvät julkaisujen laadussa ja kansainvälisenä yhteisjulkaisemisena. Monitieteisyyden avulla etsitään ratkaisuja tämän hetken laajoihin ja kompleksisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Vuonna 2020 tiedekunnassa vietiin tutkimuksen kehittämistä systemaattisesti eteenpäin määrittelemällä tiedekunnan tutkimusstrategia ja siihen liittyvät kehittämisen painopistealueet. Strategiassa esitetyn tutkimuksen tahtotilan mukaisesti tiedekunta pyrkii olemaan houkuttava, iloinen ja inspiroiva tutkimusympäristö, jossa on aikaa tutkia, mahdollisuus tehdä yhteistyötä sekä halua nostaa tutkimustulosten tasoa ja vaikuttavuutta. Tavoitteena on olla tutkimuksen ja kehittämisen uskottava ja luotettava kumppani sekä kansallisella että kansainvälisellä tiedekentällä. Tutkimuksen kehittäminen keskittyy innostavan tutkimusympäristön ja -kulttuurin tukemiseen sekä tutkimuksen resurssien ja osaamisen vahvistamiseen.

Tiedekunnan ulkoinen rahoitus nojaa vahvasti Suomen Akatemiaan. Vuonna 2020 tiedekunnassa aloitti kaksi uutta akatemiarahoituksen saanutta tutkimushanketta, kaksi akatemiatutkijaa ja yksi tutkijatohtori. Tiedekunnan tutkijoita on myös mukana useissa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamissa tutkimuskonsortioissa. Tiedekunnassa tehdään systemaattisesti työtä kansainvälisen tutkimusrahoituksen lisäämiseksi.

Uusia EU Horizon 2020 -rahoituksen saaneita hankkeita olivat ruokahävikin vähentämiseen keskittyvä LOWINFOOD sekä EU:n yhtenäisemmän äänen ja globaalin toimijuuden vahvistamiseen liittyvä ENGAGE. Näiden lisäksi käynnissä on muun muassa teollisuuden elinkaariliiketoiminnan uuteen tasoon liittyvä H2020-hanke LEVEL-UP sekä STN:n rahoittamat hankkeet Siirtymä resurssitehokkaaseen ja ilmastoneutraaliin sähköenergiajärjestelmään (EL-TRAN), Kiertotalouden katalyytit: Innovaatioekosysteemeistä liiketoimintaekosysteemeihin (CICAT2025), Yhteistoiminnallisia ratkaisuja sirpaloituvien yhteiskuntien ongelmiin – käänne yhteishallintaan ympäristöpäätöksenteossa (CORE).

Rekrytoinnit etenivät pandemiavuoden poikkeusoloista huolimatta ja vuoden aikana valittiin viisi henkilöä tenure track -urapolulle siten, että uudet rekrytoinnit aloittavat vuoden 2021 puolella. Tenure track -urapolulla etenemisiä tapahtui tiedekunnassa vuonna 2020 kolme.

Koulutus

Pandemian ja Sisu-opintotietojärjestelmän käyttöönoton raamittamista poikkeuksellisista oloista huolimatta tiedekunnan koulutuksessa onnistuttiin vuonna 2020 varsin mallikkaasti ja tutkintomäärät olivat erinomaiset. Myös tutkintojen läpäisyajat olivat hyviä, esimerkiksi kauppa-, hallinto- ja oikeustieteellisellä koulutusalalla Tampereen yliopisto on Suomen paras kaikista 11 alan opetusta tarjoavasta yliopistoyksiköistä. Kaiken kaikkiaan opetus onnistuttiin siirtämään verkkoon hyvin ja uudenlaiset digipedagogiikan kokemukset siivittävät kehitystä myös tulevina vuosina.

Vuosien 2021–2024 opetussuunnitelmatyössä on erityisesti panostettu siihen, miten osaaminen rakentuu tutkinnon myötä ja miten syntyvä osaaminen sanoitetaan. Lisäksi on kirkastettu opintoihin sisäänrakennettua työelämärelevanssia ja sanoitettu myös sitä paremmin opiskelijalle näkyväksi. Opintojen joustavuutta ja vaihtoehtoisia suoritustapoja kehitettiin ja lisättiin englanninkielistä tarjontaa vaihto-opiskelijoiden, kv-tutkinto-opiskelijoiden ja kotikansainvälistymisen tarpeisiin.

Joulukuussa konsistori teki merkittävän päätöksen teknis-taloudellisten tutkinto-ohjelmien (tietojohtamisen ja tuotantotalouden tutkinto-ohjelmat) koulutusvastuun siirrosta tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta johtamisen ja talouden tiedekuntaan 1.8.2021 alkaen. Päätöstä edelsi monipuolinen, pitkä ja osallistava valmistelu niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden näkökulmat huomioiden. Siirto selkeyttää erityisesti opintohallinnollista työtä ja vahvistaa tiedekuntaa entistä monipuolisemmaksi ja monialaisemmaksi johtamisen ja talouden kouluttajaksi alueellisesti ja kansallisesti.

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on sisäänrakennettu tiedekunnan toimintaan. Iso osa tutkimuksesta tehdään sidosryhmien kanssa, ja henkilöstö yksilöinä osallistuu erilaisten työryhmien, selvitysten ja arviointien kautta sekä lainsäädäntötyöhön että hallinnon kehittämiseen valtakunnallisella ja aluetasolla. Yritysten kanssa tehdään tutkimusta ja opinnäytetöitä. Tiedekunnan henkilöstö on merkittävissä tiedekunnan toimintaa tukevissa luottamustehtävissä julkisella sektorilla, yrityksissä sekä kolmannella sektorilla.

Tiedekunnan näkyvin vaikuttamistapahtuma on vuosittainen johtajuussymposium, joka järjestettiin yhdeksättä kertaa vuonna 2020 teemalla Kestävä kehitys – sanoista tekoihin. Pandemiasta johtuen kansainvälinen tilaisuus järjestettiin verkkototeutuksena, minkä ansiosta osallistujamäärä kasvoi useisiin tuhansiin. Verkko-osiot tulevat todennäköisesti jäämään pysyvästi osaksi johtajuussymposiumin tarjontaa.

Tutustu tiedekunnan tilastoihin