Koulutus vuonna 2020: Pandemiarajoitukset kuormittivat erityisesti opiskelijoita, hakijoiden ja ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi

Tampereen yliopiston tarjoama koulutus perustuu uusimpaan tutkimustietoon sekä vahvaan vuorovaikutukseen yhteiskunnan ja työelämän toimijoiden kanssa. Koulutuksen ytimessä ovat vahvuusalamme tekniikka, terveys ja yhteiskunta ja niiden uudenlaiset monitieteiset yhdistelmät. Yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan korkeakouluyhteisön.

Yliopiston helmikuussa 2020 vahvistetun strategian mukaisesti koulutuksen kehittämisen lähivuosien painopisteet ovat laatu ja vaikuttavuus. Vahvistamme tutkimuksen ja opetuksen tiivistä yhteyttä, käynnistämme tutkinto-ohjelmia ja opintokokonaisuuksia, jotka tuottavat tieteenalarajat ylittävää osaamista, vahvistamme opiskelijoiden työelämätaitoja sekä yhteyksiä työelämään ja otamme käyttöön vaihtoehtoisia opiskelijavalintatapoja. Kaikki opiskelijamme saavat perusteet kestävään kehitykseen ja YK:n Agenda 2030:een liittyvistä teemoista. Lisäksi kehitämme opintojen ohjausta ja opiskelijoiden tukea opintojen sujuvuuden varmistamiseksi, tuemme opettajuutta sekä opettajien pedagogista kehittymistä ja uudistumista sekä kehitämme oppimisympäristöjämme avoimiksi ja digitaalisuutta hyödyntäviksi.

Koronapandemiaan liittyvien viranomaismääräysten takia yliopiston kampukset suljettiin maaliskuussa 2020. Koko loppuvuoden kestäneeseen ja keväällä 2021 edelleen jatkuvaan etäopiskeluun ja etätyöhön siirryttiin valtavin ponnisteluin muutaman päivän varoitusajalla. Kampuksilla on ollut mahdollista järjestää ainoastaan pakollinen lähiopetus. Myös kevään valintakokeet toteutettiin lyhyellä varoitusajalla pääsääntöisesti verkon välityksellä.

Etäopetus ja etäopiskelu sekä uuden, kuuden yliopiston yhteisen Sisu-opintotietojärjestelmän käyttöönotto tekivät vuodesta 2020 poikkeuksellisen haasteellisen sekä opetushenkilökunnalle että opiskelijoille. Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointia kartoitettiin useilla kyselyillä. Pitkittynyt etäopiskelutilanne näyttäytyi kuormittavana erityisesti opiskelijoilla. Sekä opettajien että opiskelijoiden tukeen panostettiin monin tavoin pitkin vuotta.

Vuonna 2020 Tampereen yliopistossa suoritettiin kaikkiaan 4 289 tutkintoa kymmeneltä koulutusalalta. Ylempiä korkeakoulututkintoja niistä oli 2 237 ja tieteellisiä jatkotutkintoja 192. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita valmistui eniten tekniikan aloilta (711) ja yhteiskunnallisilta aloilta (494). Lääketieteen sekä terveys- ja hyvinvointialoilta valmistuneiden määrä oli yhteensä 176. Koulutuksen vaikuttavuuden laajuutta ja yliopiston monialaisuutta osoitti se, että useilla muillakin aloilla ylempien korkeakoulututkintojen määrä oli 100–200. Ylempien korkeakoulututkintojen yhteismäärä kasvoi edellisvuosista. Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitut tutkintotavoitteet saavutettiin parhaiten ylempien korkeakoulututkintojen osalta.

Koulutuksen vetovoimasta kertoo, että tutkintokoulutukseen hakeneiden ensisijaisten hakijoiden määrä nousi edellisvuodesta yli tuhannella. Englanninkielisiin koulutuksiin hakeneiden määrää nosti merkittävästi uusi monitieteinen, kolmen tiedekunnan yhteinen kestävän kaupunkikehityksen tutkinto-ohjelma Sustainable Urban Development.

Tampereen korkeakouluyhteisön Teaching and Learning Centre (TLC) käynnisti toimintansa syksyllä 2020. Verkosto kokoaa yhteen pedagogisen asiantuntemuksen ja opettajille tarjottavat palvelut ja tarjoaa opettajalle koulutusta ja pedagogista tukea uran jokaisella askelmalla lisäten opettavan henkilöstön yhteisöllisyyttä ja verkostoitumisen mahdollisuuksia. Lue lisää TLC:n toiminnasta.

Viisivuotisessa jatkuvan oppimisen kehittämishankkeessa viedään eteenpäin jatkuvan oppimisen uudistusta. Vuonna 2020 hankkeessa kehitettiin digitaalisia oppimateriaaleja sekä valmisteltiin jatkuvan oppimisen alueellista toimintamallia.

Vuonna 2020 Tampereen yliopisto osallistui aktiivisesti suurimman eurooppalaisen yliopistoallianssin ECIU-yliopiston toimintaan yhtenä sen 12 jäsenestä. ECIU-yliopisto (European Consortium of Innovative Universities) on yksi Euroopan Komission rahoittamista 17 yliopistoverkostosta. Meneillään olevassa pilottiprojektissa jäsenyliopistot kehittävät haastepohjaista, Euroopan laajuista koulutusmallia perinteisen tutkintopohjaisen mallin sijaan. Työstettävät haasteet keskittyvät YK:n kaupunkeja ja yhteisöjä koskeviin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Keväällä 2020 allekirjoitettiin ECIU-tasoinen Erasmus-liikkuvuussopimus, joka mahdollistaa opiskelijoiden liikkumisen ECIU-yliopistojen välillä kaikissa tiedekunnissa. Ensimmäiset haastepohjaiset ECIU-kurssit pilotoitiin syksyllä 2020.

Tampereen yliopiston edellytykset kehittyä koulutuksessa ja siihen perustuvassa yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttavuudessa ovat hyvät. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalliin tehdyt muutokset vuoden 2021 rahoituksesta alkaen edellyttävät yliopistolta aiempaa selkeämpiä strategisia valintoja, vaikuttavampia toimenpiteitä ja toimenpiteiden vaikutusten seurantaa. Yliopiston tulee muun muassa parantaa tutkintokoulutuksessa läpäisyä ja mahdollistaa se, että yhä useampi opiskelija suorittaa tutkinnon tavoiteajassa.