Vieraskynässä 3. vuosikurssin opiskelija: Onnistuneen työssäoppimisen tekijät

Ennen kevään koronaepidemiaa varhaiskasvatuksen kolmannen vuosikurssin opiskelijat ehtivät suorittaa työssäoppimisensa normaalisti. Tässä yhden opiskelijan kokemus työssäoppimisjaksolta.

"Suoritin Varhaiskasvatuksen kehittyvä asiantuntijuus - työssäoppimisjakson tänä keväänä kumppanuusverkostoon kuuluvassa päiväkodissa. Jakson jälkeen minusta tuntuu, että tämä on ollut kolmesta työssäoppimisjaksoista opettavaisin.

Yhtenä tekijänä on varmasti ollut oma kasvuni ja kehittymiseni opiskeluvuosien aikana tähän pisteeseen, missä nyt olen. Uskon kuitenkin tämän työssäoppimisjakson olleen erityisen opettavainen nimenomaan siitä syystä, että sain seurata todella ammattitaitoisten ja työhönsä motivoituneiden kasvattajien työskentelyä. Oli antoisaa päästä seuraamaan läheltä mentorini tapaa kohdata lapset ja ohjata pedagogista toimintaa. Avaintekijänä onnistuneelle työssäoppimiselle näen siis ehdottomasti mentorini ammattitaidon, mutta myös sen, miten minut otettiin huomioon ja osaksi tiimiä. Koen todella tärkeänä oppimiseni ja kehittymiseni kannalta sen, että sain mentoriltani ja muulta tiimiltä sekä positiivista että rakentavaa palautetta. Järjestimme mentorini kanssa palautteelle ja keskustelulle kahdenkeskistä aikaa, mutta sain palautetta usein myös keskellä arjen toimintoja.

Sekä mentorit että kumppanuuspäiväkotien muu henkilöstö voivat antamallaan tuella suuresti vaikuttaa opiskelijoiden ammatilliseen kehittymiseen ja käsitykseen varhaiskasvatuksen opettajan työstä. Opiskelijan ottaminen mukaan osaksi tiimipalavereita ja hänen ajatustensa, mielipiteidensä ja havaintojensa kuunteleminen opettaa roolista osana tiimiä. Lisäksi on tärkeää antaa opiskelijalle kommentteja hänen vahvuuksistaan ja onnistumisistaan ja lisäksi myös ammatillista kehittymistä tukevaa rakentavaa palautetta.

Työssäoppimisen jaksolle asetin yhdeksi tavoitteekseni saada lisää varmuutta toiminnan toteuttamiseen. Tätä varmasti sainkin, ja sitä lisäsi ryhmän kasvattajilta saamani palaute, josta olen todella kiitollinen. Olisin voinut kuitenkin omalla toiminnallani vielä tehostaa tämän tavoitteen toteutumista. Koen, että varmuus lisääntyy tekemällä, joten jälkeenpäin ajateltuna minun olisi kannattanut ohjata enemmän toimintoja kuin loppujen lopuksi ohjasin. Haluankin kannustaa muita opiskelijoita rohkeasti tekemään työssäoppimisen aikana erityisesti niitä asioita, joissa he vielä kokevat epävarmuutta. On kuitenkin hyvä muistaa, että meillä on aikaa kehittyä jokaisella osa-alueella vielä työelämään siirryttyämmekin.”