Uusi lukuvuosi, uudet kujeet

Digimentoriverkoston elokuun etätapaaminen pidettiin 30.8. ja uusi lukuvuosi aloitellaan tilanteessa, jossa myös lähiopetus on taas osittain mahdollisia. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun viimeksi tein kahvitilauksen mentoritapaamista varten tai kun tapaamisten antia olivat myös tutustumiset korkeakouluyhteisön erilaisiin tiloihin. Etätyöstä on tullut arkipäivää ja kokemusta kertynyt verkoston, ryhmien ja tiimien kesken työskentelystä etäyhteyksin. Mielenkiintoista katsoa pääseekö digimentoriverkosto lähitapaamiseen vielä tämän vuoden puolella.

Viime syksynä tuettiin etätyöskentelyä, mutta nyt osittaisen lähiopetuksen myötä lähi/etä -jaottelun rinnalle on noussut yhä enenevässä määrin erilaiset monimuoto- ja hybritilanteet.  Monimuoto-opetus tai sulautuva opetus (blended learning) ei ole mikään uusi juttu ja ennen koronaakin lähiopetustilanteet saivat tuekseen verkkoympäristön, jossa toiminta jatkui keskustelualueilla, materiaalien ja ryhmätöiden parissa ja näin ryhmä oli koolla lähitapaamisten välilläkin. Lähitapaamiset sulautuivat verkossa tapahtuvan toiminnan kanssa yhteen. Uutta sen sijaan monelle ovat hybriditilanteet, jossa oppimistilanteen osallistujat muodostavat aidosti yhden ryhmän riippumatta siitä ovatko fyysisesti samassa paikassa vai mukana etäyhteyksin. Käsittelimme aihetta mentoriverkostolla jo vuosi sitten ja kirjoitin aiheesta silloin tänne. Samoin kuin mikä tahansa opetusmuoto, myös tämä työskentelytapa vaatii perehtymistä ja harjaantumista, ja voi näin ollen onnistua hyvin tai huonosti. Pandemiatilanne ei kuitenkaan tuolloin vuosi sitten antanut myöten harjoitella hybridiopetusta.

Kesän aikana myös tukipalveluissa on huomioitu muuttuva tilanne ja Vinkkipankista löytyy nyt 9 uutta vinkkiä hybridiopetukseen. Hybridiopetuksen tarkistulista -vinkki kokoaa yhteen nämä vinkit, joissa hybridiopetusta tarkastellaan eri näkökulmista.

hybridiopetus

Tapaamisessa tarkastelimme myös kesän aikana tehtyä työtä:

  • Moodle päivitettiin ja kävimme tapaamisessa läpi uudistukset. Niistä löydät tietoa täältä
  • Moodlen tukialue, MoodleOpet, uudistettiin ja työkaluesittelyjen lisäksi alueella on vinkkejä eri työkalujen käytöstä.
  • Opetuksen sipulimalli sai rinnalleen henkilöstön sipulimallin, josta löydät keskeisimmät digityökalut eri käyttötarkoitusten mukaan jaoteltuna.
  • Moodlen mestariopinnot ovat käynnissä 2.8.-8.10.2021. Mukaan ehtii vielä hyvin, sillä mestariopinnot pitävät sisällään paljon itseopiskelumateriaalia
  • Ohjelmistojen etäkäyttö: Sovellusvirtualisointiratkaisut ovat nyt pilottikäytössä Tampereen korkeakouluyhteisössä lukuvuosina 2021-2022. Lue lisää ja tule rohkeasti mukaan pilottiin.

Digimentoreiden yhteystiedot löydät täältä. Digimentoritoiminnan lisäksi syksylle on tarjolla paljon muitakin digipedagogiikan tukimuotoja. Niitä löydät täältä.

Syksy on uuden toiminnan käynnistämisen aikaa ja aktiivista kehittämistyötä tapahtuu monella rintamalla. Meneillään on myös kansallisia projekteja ja hankkeita, joiden etenemistä ja tuloksia pääsee seuraamaan esimerkiksi webinaareissa. Näistä esimerkkinä kansallinen Digivisio 2030 -hanke,  joka tuottaa varmasti uutta tietoa ja resursseja tulevina vuosian. Alan tapahtumat ja julkaisut löydät kerran kuussa ilmestyvästä Digiopetusuutisia -tiedotteesta.

Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille!

 

Suvi Junes

Kirjoittaja työskentelee opetuksen digikehityksen parissa Tampereen korkeakouluyhteisön tietohallinnon kehityspalveluissa.