Elämäämme koulutuspoliittista nykyhetkeä leimaa korkeakoulutuksen tarpeellisuuden ja tavoitellun aseman korostaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017, 21) onkin linjannut, että vuonna 2030 yli puolella suomalaisista nuorista tulisi olla korkeakoulututkinto. Tällä hetkellä korkeakoulutuksen aloittaa noin 60 % ikäluokasta, mutta tutkinnon suorittaa kuitenkin vain noin 41 %, opintojen hitaan ja huonon läpäisyn vuoksi. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2017, 21.) Korkeakoulutus näyttäytyy Suomessa houkuttelevana ja esimerkiksi korkeakoulutuksen hakijamääriin suhteutetuissa pienehköissä sisäänpääsyprosenteissa piilee totuus koulutuksen tavoiteltavuudesta. Kuitenkin merkittävä osa opiskelijoista ei valmistu. Jokin korkeakoulutuksessamme ei tällöin vastaa opiskelijoidemme tarpeisiin.
Yksi näkökulma tarkastella tätä ongelmaa on pohtia esteettömyyden ja saavutettavuuden tilaa korkeakouluissa.
Saavutettavuuden tilaa tarkastelemalla korkeakouluissa voidaan pyrkiä vastaamaan sekä koulutuspoliittisiin että yksilöllisiin tarpeisiin.
Tämä näkökulma on merkittävä myös sen vuoksi, että globaalistikin tarkasteltuna tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä korkeakoulutuksessa kasvaa (Seale, 2006, 9). Tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrän kasvaessa tarve vastata yksilöllisiin tarpeisiin korostuu.
Tässä artikkelissa tarkastellaan OHO!-hankkeessa tehdyn saavutettavuuskriteeristön pilotoinnin tuloksia opetushenkilöstön näkökulmasta.
Mitä on saavutettavuus?
Saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että jokainen korkeakouluyhteisön jäsen pystyy toimimaan yhdenvertaisesti muiden kanssa ominaisuuksistaan riippumatta. Saavutettavuus sisältää siis ajatuksen siitä, että palvelujen ja ympäristön on sovelluttava kaikille. (Penttilä, 2011, 9.) Saavutettavuus liittyy myös esteettömyyteen. Esteettömyydellä tarkoitetaan kuulemisen, liikkumisen, näkemisen ja ymmärrettävyyden esteettömyyttä (Putkinen, 2009, 9). Pedagogisesta näkökulmasta osuvampaa on käyttää saavutettavuuden käsitettä, koska sillä viitataan opiskelu- ja työskentely-ympäristöön. Saavutettavuutta voidaan tarkastella psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen ympäristön ulottuvuuksien avulla. (Lignell, 2013, 61–62.)
Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) velvoittaa koulutuksen järjestäjää ja tämän ylläpitämää oppilaitosta arvioimaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Näin ollen lainsäädäntö velvoittaa korkeakouluja ja muita oppilaitoksia huomioimaan saavutettavuuden toiminnassaan.
Saavutettavuuskriteeristö konkreettisena arviointityökaluna
OHO!-hanke tähtää opiskelijoiden opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseen parantamalla osallisuuden kokemusta opiskeluyhteisössä. Hankkeessa on laadittu saavutettavuuskriteeristö, joka on konkreettinen arviointityökalu saavutettavuuden ja esteettömyyden arviointiin. Kriteeristö pohjautuu aikaisemmissa hankkeissa saatuihin kokemuksiin, aiempiin selvityksiin ja tutkimuksiin, hankkeessa tehtyihin opiskelija- ja opettajakyselyyn sekä Karvin Korkeakoulujen auditointikäsikirjaan 2014-2024. Saavutettavuuskriteeristö koostuu kahdeksasta teemasta, jotka näkyvät kuvassa 1.
Kuva 1 Saavutettavuuskriteeristön osa-alueet
Saavutettavuuskriteeristö on suunnattu erityisesti opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Kriteeristöä suositellaan kuitenkin käytettäväksi yhteistyössä eri toimijoiden, kuten opiskelijoiden ja korkeakoulun johdon kanssa. Tällöin voidaan varmistua siitä, että saavutettavuuden arvioinnissa ja kehittämisessä huomioidaan useiden eri sidosryhmien näkökulmia.
Saavutettavuuskriteeristön pilotointi
Saavutettavuuskriteeristöä pilotoitiin keväällä 2019 Tampereen ammattikorkeakoulussa kahden yksikön opetushenkilöstön keskuudessa. Vastaajia oli yhteensä 25. Pilotoinnissa saavutettavuuskriteeristön osa-alueista mukana olivat opetus ja oppiminen sekä tuki ja ohjaus. Vaikka pilotointiin otettiin mukaan vain kaksi kriteeristön osa-aluetta, on koko hankkeen lopullisessa saavutettavuuskriteeristössä mukana kaikki kahdeksan osa-aluetta.
Pilotointi suoritettiin e-lomakkeella, jossa esitettiin väittämiä saavutettavuuden eri ulottuvuuksista. Näihin väittämiin vastattiin Karvin arviointiasteikon mukaisesti asteikolla erinomainen, hyvä tai riittämätön. Muutamassa väittämässä oli mahdollista myös esittää kehittämistavoitteita. Kyselyn alussa vastaajia pyydettiin lisäksi määrittelemään saavutettavuuden ja esteettömyyden käsitteet.
Seuraavaksi pilotoinnista saatuja tuloksia esitellään prosenttiosuuksina ja nostamalla esiin parhaimmiksi ja heikoimmiksi arvoituja yksittäisiä ulottuvuuksia. Pilotoinnissa saatiin keskimääräisesti hyviä tuloksia saavutettavuuden tilasta opetuksen ja oppimisen sekä tuen ja ohjauksen osalta TAMKissa.
Opetuksen ja oppimisen osa-aluetta kokonaisuutena arvioitiin keskimäärin hyväksi. Kokonaisuus koostui väittämistä, jotka liittyivät muun muassa oppimisympäristöjen saavutettavuuteen, opiskelijoiden tarpeiden ja taitojen huomioimiseen sekä opetusmenetelmiin. Kaikista tämän kokonaisuuden vastauksista 59 prosenttia sai arvion hyvä. Opetuksen ja oppimisen kokonaisuuden osa-alueella vastauksista 27 prosenttia sai arvion riittämätön ja arvion erinomainen 14 prosenttia vastauksista. Vastausten jakaumat näkyvät kuvassa 2
Kuva 2 Opetus ja oppiminen -kokonaisuuden vastausten jakautuminen
Tuen ja ohjauksen osa-alue koostui väittämistä, jotka liittyivät opiskelijoiden saamaan tukeen ja ohjaukseen esimerkiksi yksilöllisten järjestelyjen, harjoittelun ja opintojen suunnittelun suhteen. Tämäkin kokonaisuus oli arvioitu keskimäärin hyväksi. Tuen ja ohjauksen kokonaisuudessa arvion hyvä sai 57 prosenttia osa-alueen vastauksista. Kokonaisuuden suhteen arvion riittämätön sai 15 prosenttia vastauksista ja arvion erinomainen 28 prosenttia vastauksista. Alla olevassa kuviossa (kuva 3) on esitetty tuen ja ohjauksen kokonaisuuden vastausten jakauma.
Kuva 3 Tuki ja ohjaus -kokonaisuuden vastausten jakautuminen
Mikäli tuloksia tarkastellaan tarkemmin, opetuksen ja oppimisen osa-alueelta parhaimpia arvioita sai opiskelijoiden yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukeminen, kun taas heikoimpia arviota sai opetushenkilöstön osaaminen saavutettavan opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tähän liittyvänä kehittämistavoitteena nähtiin useassa vastauksessa opetushenkilöstön koulutuksen ja ohjauksen tarve. Heikoimpia arvioita sai lisäksi erilaisten opiskelutaitojen huomioon ottaminen, johon kehittämistavoitteiksi nähtiin esimerkiksi vaihtoehtoisten ja joustavien toteutustapojen tarve sekä resurssien lisääminen. Tuen ja ohjauksen osa-alueella puolestaan parhaimmaksi arvioitiin opiskelijan mahdollisuus saada saavutettavalla tavalla ohjausta alansa tutkimustiedon suunnitelmalliseen etsintään ja lähteiden arviointiin. Riittämättömimmäksi taas arviointiin varhainen tuen saanti vaativissa opiskelutilanteissa sekä korkeakouluharjoittelun suunnittelun ja toteutuksen saavutettavuus.
Pilotointiin osallistuneilla oli pääsääntöisesti oikeanlaisia käsityksiä saavutettavuuden ja esteettömyyden käsitteistä. Esteettömyyden määrittelyssä korostui erityisesti pääsy fyysisiin tiloihin ja mahdollisten esteiden poistaminen. Esteettömyyden suhteen havaittiin myös psyykkisten, sosiaalisten ja kognitiivisten ulottuvuuksien sekä opiskelijan tarpeiden sekä toimintaedellytysten huomiointi ja yhdenvertaisuus. Saavutettavuuden määritteleminen oli vastaajille hieman vaikeampaa. Sen yhteydessä viitattiin jonkin verran merkityksen olevan samaa kuin esteettömyys, tai kysymykseen oli jätetty vastaamatta tai sitä välteltiin muulla tavoilla. Määrittelyissä tuotiin esiin kuitenkin myös pääsy erilaisiin oppimisen lähteisiin ominaisuuksista huolimatta, toiminnan järjestäminen siten, että opiskelijalla on mahdollisuus opiskeluun sekä esimerkiksi tiedonkulun ja informaation saamisen helppous ja toimivuus.
Pilotoinnin tuloksista
Yhteenvetona voidaan todeta, että opetushenkilöstö kokee saavutettavuuden olevan hyvällä tasolla tutkituissa yksiköissä. Tutkituista kokonaisuuksista tuen ja ohjauksen kokonaisuuden nähtiin olevan paremmalla tasolla saavutettavuuden suhteen kuin opetuksen ja oppimisen kokonaisuuden. Opetushenkilöstöllä on tietoutta saavutettavuuden ja esteettömyyden käsitteistä. Aineistosta voi kuitenkin huomata, että esteettömyyden määrittely on luultavasti koettu helpommaksi. Esteettömyydellä onkin käsitteenä pidemmät perinteet, ja se on näin mahdollisesti tutumpi käsite.
Saavutettavuuden ymmärtämisen, suunnittelun ja toteutuksen avuksi opetushenkilöstö kaipaa koulutusta ja ohjausta. Koulutuksella voitaisiin paitsi lisätä tietoisuutta saavutettavuudesta, mutta myös tarjota konkreettisia keinoja sen toteuttamiseksi. OHO!-hankkeessa tehtiin vuonna 2018 kysely korkeakoulujen saavutettavuudesta suomalaisten korkeakoulujen opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johdolle. TAMKin pilotissa esille noussut kysymys opettajien saavutettavuusosaamisen kehittämisestä huomioitiin myös erityisesti opettajille ja rehtoristolle suunnatussa kyselyssä.
Johdon mukaan opettajilla on mahdollisuus kehittää osaamistaan, opettajakyselyn vastauksissa kuitenkin pohditaan asiaa siitä näkökulmasta, että annettujen aikaresurssien ja työtehtävien puitteissa kouluttauminen ei välttämättä ole mahdollista eikä oikeanlaisiin koulutuksiin osata hakeutua, jos ei ole aiempaa osaamista saavutettavuuskysymyksissä. Opettajilta ei käytännössä vaadita ennalta määriteltyä osaamista saavutettavuusasioissa, vaan vastuu näyttää jäävän opettajien henkilökohtaisen kiinnostuksen varaan.
Merkittävää on pohtia, miten hyvin pelkästään opetushenkilöstön näkemykset kuvaavat saavutettavuuden todellista tilaa. Täten onkin tärkeää tehdä jatkossa saavutettavuuskriteeristön avulla selvitys- ja kehitystyötä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Erityisen oleellista on ottaa opiskelijat mukaan selvitys- ja kehitystyöhön, jotta voidaan vastata paremmin yksilöllisiin tarpeisiin, ja samalla koulutuspoliittisiin linjauksiin korkeakoulututkinnon saaneiden määrän tavoittamiseksi. OHO!-hankkeessa jatketaan työtä saavutettavuuskriteeristön parissa valtakunnallisesti ja kriteeristöä pyritään viemään korkeakouluihin arviointi- ja kehittämistyön tueksi.
Lisätietoja OHO!-hankkeen nettisivuilta: https://ohohanke.fi/.
Lähteet
Lignell, I. 2013. Esteettömät opetusmenetelmät, pedagogiset mallit ja oppimisympäristöt. Teoksessa A. Raudusoja (toim.) Erityisen hyvää opetusta ja ohjausta. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu, 61–70.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2017. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja, 2017:44. Luettu 4.4.2019. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160456/okm44.pdf.
Penttilä, J. 2011. Hitaasti, mutta varmasti? Saavutettavuuden edistyminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja, 2012:10. Luettu 4.4.2019. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79139/okm10.pdf.
Putkinen, M. 2009. Kohti opiskelun esteettömyyttä? Teoksessa I. Tanskanen & T. Suominen-Romberg (toim.) Esteettömästi saavutettavissa. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 84, 8–21. Luettu 4.4.2019. julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522160843.pdf
Seale, J. K. 2006. E-learning and disability in higher education. Accessibility research and practice. Abingdon: Routledge.
Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014.
Kirjoittajat
Maija Viitasaari, KK, harjoittelija, Ammatillinen opettajankoulutus, TAMK, maija.viitasaari@tuni.fi
Heli Antila, KM, YTM, EO, lehtori, projektipäällikkö OHO!-hankkeessa, Liiketoiminta ja palvelut, TAMK, heli.antila@tuni.fi
Sari Hanska, lehtori, FM, ammatillinen erityisopettaja, Kielipalvelut, TAMK, sari.hanska@tuni.fi
Kuvituskuva: TAMK Viestintä
Kommentit