Kvartetti ILME kiertueelle Kainuuseen

TAMK Musiikin entisistä ja nykyisistä opiskelijoista koostuva jousikvartetti ILME on saanut Kainuun kulttuurirahastolta apurahan, jolla järjestetään Löytöjä-konserttikiertue syyskuussa Kainuussa. Ohjelmistossa on naissäveltäjien (Laura Netzel, Elizabeth Maconchy, Caroline Shaw) jousikvartettoja sekä Amy Beachin kvintetto huilulle ja jousikvartetille. Ennen kiertueelle suuntaamista ILME järjestää myös harjoituskonsertin Satamakadun salissa 10.9. klo 15.

ILME-kvartetissa soittavat Ida Hoefft (viulu), Lauri Suni (alttoviulu), Maria Turunen (viulu) sekä Eero Vahtola (sello). Kiertueelle mukaan lähtee myös huilisti Lotta Rissanen. Kvartetti perustettiin vuonna -21, ja se esittää monipuolista jousikvartettiohjelmistoa klassisista teoksista kevyeen musiikkiin.

Keikkaa on ollut ihan hyvin, nyt kesällä oltiin esimerkiksi Laura Netzel -festivaaleilla Rantasalmella ja Riihimäellä Pelkkänä korvana -konserttisarjassa. Ja juuri ollaan lähdössä Hopealinjalle seilamaan ja soittamaan risteilykonsertissa hieman kevyempää musaa, kertovat Eero ja Maria.

Unohdetut naissäveltäjä esille

Kiertueella on haluttu nostaa nimenomaan naissäveltäjien teoksia esille. Konserteissa kuullaan. mm. Amy Beachin huilukvintetto, jota ei Marian tiedon mukaan ole Suomessa ennen esitetty.

Olemme kaikki olleet mukana Savon soitannallisessa seurassa, yhdistys tekee tärkeää työtä restauroimalla ja puhtaaksikirjoittamalla naissäveltäjien unohdettuja teoksia. Seuran elokuussa 2023 järjestämän Laura Netzel -festivaalin pohjalta inspiroiduimme suunnittelemaan oman naissäveltäjien täyteisen kiertueen, jonka ohjelman esitimme sitten ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan festivaalilla, kertoo Eero kiertueen taustoista.

Kiertueella järjestetään yhden viikon aikana neljä konserttia, joihin kaikkiin on vapaa pääsy. ILME haluaa tuoda harvemmin kuultuja kamarimusiikkiteoksia kainuulaiselle yleisölle hienoihin konserttipaikkoihin. Kulttuurin saavutettavuudeksi konsertteja järjestetään myös pienemmillä paikkakunnilla, joissa konserttitarjonta ei ole yhtä laaja. Amy Beachin lisäksi noin tunnin kestävissä esityksissä kuullaan Laura Netzelin, Elizabeth Maconchyn ja Caroline Shawn jousikvartettoja. Erityisesti nuori Caroline Shaw 2000-luvun tuoreella musiikillaan on Marian mukaan kerännyt viime aikoina maailmanlaajuista suosiota.

Kaiken kaikkiaan ohjelmistossa kuullaan monipuolista, helposti kuunneltavaa ja yleistajuista musiikkia, joten kannattaa tulla paikalle, kehottaa Eero.


Löytöjä-kiertue, konsertteihin vapaa pääsy:
su 10.9. klo 15 harjoituskonsertti Satamakatu 17
ke 13.9. klo 19 Kuhmo-talo
to 14.9. klo 19 Kajaani, Kaukametsän Kouta-sali
pe 15.9. klo 18 Hyrynsalmen kirkko
su 17.9. klo 18 Paltamon kirkko