TAMKin Musiikkiteatteri kantaesittää Broadway-musikaalin Songs for a New World Tampereella 2022!

Suomen musikaaliestradit valloittanut näyttelijä Petrus Kähkönen debytoi ohjaajana, kun Broadway-musikaali Songs for a New World – Laulu uudelle maailmalle saa ensi-iltansa 28.2.2022 Tampereella Hällä-näyttämöllä. Episodimusikaalin Suomen kantaesityksessä lavalle astuvat tulevat musiikkiteatterin ammattilaiset Tampereen ammattikorkeakoulun Musiikin koulutusohjelmasta.

Songs for a New World-musikaali kertoo pysähtymisen hetkestä ihmisen elämässä, jossa ratkeaa katkeaako kamelin selkä, vai pystyykö ottamaan askeleen tuntemattomaan. Teos on ajankohtainen pohdinta siitä mihin yhteiskuntamme on menossa ja kuinka nuoret ihmiset väsyvät jo matkalla aikuisuuteen. Teoksessa esiintyy TAMK Musiikin musiikkiteatterilinjan opiskelijoita, bändi sekä Tampereen konservatorion tanssijaopiskelijoita. Taustalla vaikuttavat vankat musiikkiteatterin osaajat: vastaavina kapellimestareina toimivat Eeva Kontu ja Joonas Mikkilä, esityskapellimestarina Aleksi Laukkonen. Musikaalin on säveltänyt Jason Robert Brown ja tekstin on kääntänyt Anna-Maija Ihander.

Tampereen ammattikorkeakoulu kouluttaa musiikkiteatterin ammattilaisia ainoana korkeakouluna Suomessa. Yhteistyö musikaalin tuotannossa MD Company Oy Ltd:n kanssa tarjoaa tärkeitä työelämäkontakteja opiskelijoille alan ammattilaisten ohjauksessa.

Parrasvaloista ohjaajan paikalle

Petrus Kähkönen tekee ohjauksellisen debyyttinsä esityksen myötä. Hän kokee siirtymisen parrasvaloissa valloittavasta musikaalitähdestä ohjauspuolelle luontevaksi ja on haaveillut siitä salaa jo hetken. Tampereella nähtävä esitys on ensimmäisiä tuotantoja maailmalla uudella, vuodelta 2018 olevalla orkestroinnilla.

 

  • Alun perin teoksessa ei ole juonta, vaan 16 musiikkinumeroa omina tarinoina siirtymineen. Sijoitin tarinan milleniaalien burnout-sukupolven ajankuvaksi toimistoelämään, kuutioon, jonka kautta voi pohtia onko meillä kaikilla se oma toimistokuutio elämässään, johon kahvinkatkuinen arki iskee, kuvailee Petrus Kähkönen MD Companylta.

Songs for a New World – Laulu uudelle maailmalle tuo Pirkanmaan kulttuuritarjontaan raikkaan ja ajatuksia herättävän tulkinnan nuorten tulevien ammattilaisten toteuttamana ja samalla myös täysin uuden suomennoksen teoksesta. Esitykset sijoittuvat talvilomaviikolle.

  • TAMK Musiikin musiikkiteatterin opiskelijat ovat jo tuttu näky Tampereella nähdyissä musikaaleissa, kuten Spring Awakening ja Kinky Bootsissa. Nyt opiskelijoilla on jälleen paikka loistaa kokonaisen musikaalin päätähtinä, iloitsee tuottaja Maria Peräinen TAMK Musiikista.

 

Jason Robert Brown: Songs for a New World – Laulu uudelle maailmalle
Ensi-ilta maanantaina 28.2.2022 klo 19, Hällä-näyttämö, Tampere
Esitykset: ke 2.3. klo 15 ja 18, to 3.3. klo 18, pe 4.3. klo 18, la 5.3. klo 15 ja 18.
Liput: 25/18€ (opiskelijat, työttömät, varusmiehet), ikäsuositus 12v., Lippu.fi-myyntikanavat ja bit.ly/tamkmusiikkiliput
Kesto n. 2h, sisältää väliajan
Lisätietoja: sites.tuni.fi/tamkmusiikki/songs

SUUNNITTELIJAT
Sävellys ja laulujen sanat Jason Robert Brown
Käännös Anna-Maija Ihander
Ohjaus Petrus Kähkönen
Vastaavat kapellimestarit Joonas Mikkilä & Eeva Kontu
Esityskapellimestari Aleksi Laukkonen
Koreografia Elina Jakowleva ja Joel Alalantela / Tanssiteatteri MD
Video- ja valosuunnittelu Toni Haaranen
Äänisuunnittelu Tony Sikström
Puku- ja naamiointisuunnittelu Pia Kähkönen
Taiteellisen suunnittelun tuotanto MD Company Oy Ltd

ESIINTYJÄT
Riikka Riikonen
Heidi Simelius
Ulla Paajanen
Kreetta Sihvola
Hely Nylund
Mari Hirvi
Samuli Pajunen
Mikko Laine
Nicolas Frimodig
Kalle Tarikka
Julius Suominen
Valtteri Gutev
Emilia Alasara
Reetta Kauremaa
Claudia Leinonen

 

Lisätietoja:
tuottaja Maria Peräinen
p. 050 469 8891
maria.perainen@tuni.fi

 

SONGS FOR A NEW WORLD
Music and Lyrics by Jason Robert Brown

Originally Produced by the WPA Theatre, New York City, 1995
(Kyle Renick, Artistic Director)

Original Orchestration by Brian Besterman and Jason Robert Brown

This amateur production is presented by arrangement with
Music Theatre International (Europe)
All authorised performance materials are also supplied by MTI Europe
www.mtishows.co.uk