Täydennyskoulutusta johtajille: Vakaa johtaja, muuttuva ympäristö

Vakaa johtaja, muuttuva ympäristö – Varhaiskasvatuksen johtamisen täydennyskoulutusohjelma (15 op) toteutetaan yliopistojen yhteistyöllä. Tutkimusperustaisen koulutuksen tavoitteena on tarjota uran eri vaiheissa oleville varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen johtajille sekä apulais- ja varajohtajina toimiville mahdollisuus kehittää omaa johtamisosaamistaan. Koulutus tukee ammatillista kehittymistä henkilöstöjohtamisessa ja työyhteisöjen kehittämisessä, johtajana kasvamisessa, pedagogisessa ja strategisessa johtamisessa, moninaisuuden johtamisessa sekä oppivien ja hyvinvoivien yhteisöjen kehittämisessä.

KOHDERYHMÄ

Koulutus on tarkoitettu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelevän henkilöstön johtamisosaamisen kehittämiseen. Koulutuksen kohderyhmää ovat päiväkodin johtajat ja varajohtajat tai vastaavassa asemassa olevat eri puolilla Suomea.

TOTEUTUS

Koulutus toteutetaan vuosina 2021–2022. Koulutus koostuu yhteensä 15 opintopisteestä, joista kaikille yhteisiä opintoja on 8–10 op ja valinnaisia koulutusteemoja 7–5 op. Koulutuksessa on koko ryhmän yhdessä opiskelua ja alueellisia pienryhmäopintoja.

Vallitsevasta koronaepidemiatilanteesta riippuen koulutusjaksot toteutetaan reaaliaikaisesti joko hybridi- ja lähijaksoina tai kokonaan etätoteutuksina. Mikäli lähiopetus on mahdollista, koulutuspaikkakunnat ovat Helsinki (HY), Tampere (TAU), Turku (TY) ja Espoo (Taideyliopisto).

KOULUTUSOSIOT JA AIKATAULU

Koulutus alkaa lokakuussa 2021 ja päättyy joulukuussa 2022. Tarkemmat tiedot koulutuksesta ja ilmoittautumisesta löytyy täältä.