Kumppanuusverkoston kehittäjäpäiväkotitoiminta on käynnistynyt

Varhaiskasvatuksen kumppanuusverkosto on osoittautunut toimivaksi varhaiskasvatuksen yliopistokoulutuksen ja kentän yhteistyön rakenteelliseksi alustaksi. Toimintaa on kuitenkin tärkeää kaiken aikaa arvioida ja kehittää. Yksi kehittämisen alueeksi onkin muotoutunut niin sanottu kehittäjäpäiväkoti-malli. Syksystä 2020 alkaen kolme verkoston kumppanuuspäiväkotia toimii kehittäjäpäiväkoteina, joissa tehdään tavallista tiiviimpää yhteistyötä tutkimuksen ja työssäoppimisen kehittämiseksi.

Mukana kolme erilaista päiväkotia, joilla erilaisia kehittämisen kohteita

Kehittäjäpäiväkoteina aloittaa kolme hyvin erilaista ja eri kehittämisalueisiin painottuvaa päiväkotia. Tampereelta Kalevanharjun päiväkoti on mukana varhaiserityiskasvatukseen erikoistuneena päiväkotina, ja siellä tutkimusteemoina ovat yhteistyön alkaessa pedagoginen sensitiivisyys ja opettajien työssä jaksaminen. Toisena kehittäjäpäiväkotina toimii Puropuiston vuoropäiväkoti Nokialla, ja siellä keskitytään työelämään siirtymisen ja työyhteisöön kiinnittymisen teemoihin. Kolmantena kehittämisyksikkönä on päiväkoti-koulu-pari, joka koostuu Tampereen Nekalassa juuri toimintansa aloittaneesta Mustametsän päiväkodista ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta Tampereen yliopiston normaalikoulun alakoulusta (jäljempänä Norssi). Siellä tutkimus- ja kehittämistoiminta kohdistuu varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen siirtymäkäytäntöihin.

Yhteistyössä integroituvat tutkimus, käytäntö ja opetuksen kehittäminen

Kehittäjäpäiväkotitoiminnassa tavoitteena on vahvistaa tutkimuksen ja käytännön toiminnan yhteistyötä. Lisäksi tavoitellaan varhaiskasvatuksen tutkintokoulutuksen kehittämistä näiden yhteistyökokemusten pohjalta. Työssäoppimisen jaksojen kehittäminen on keskeistä. Jokaisella kehittäjäpäiväkodilla on tässäkin erilainen tulokulma; esimerkiksi Mustametsän-Norssi-yhteistyössä kartoitetaan luokanopettaja- ja varhaiskasvatusopiskelijoiden ohjatun harjoittelujen yhteistyömahdollisuuksia esi- ja alkuopetuksessa. Puropuiston päiväkodissa taas alkuvaiheen tutkimusteemoina ovat opiskelijan vastaanotto ja perehdytys koko päiväkotiyhteisössä. Kalevanharjun päiväkodin kanssa yhteistyössä kehitetään yliopiston varhaiserityiskasvatuksen opetusta.

Pilottivaiheen perusteella kehittäjäpäiväkotimallia kehitetään edelleen

Kehittäjäpäiväkotimalli on nyt pilottivaiheessa. Erilaisia yhteistyön tapoja kartoitetaan, ja saatujen kokemusten perusteella mallia kehitetään ja laajennetaan jatkossa. Kokemuksia kehittäjäpäiväkotitoiminnasta tullaan esittelemään kumppanuusverkoston tutkimus- ja yhteistyöpäivillä ja muilla yhteisillä forumeilla. Näin yhteistyössä syntyneitä tutkimusperustaisia käytäntöjä pystytään hyödyntämään sekä kumppanuusverkoston päiväkodeissa että yliopiston varhaiskasvatuksen opetuksessa ja tutkimuksessa. Hanketta rahoittaa kokeiluvaiheessa opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

Lisätietoja:

Kirsti Karila kirsti.karila@tuni.fi

Päivi Kupila, paivi.kupila@tuni.fi

Lue lisää: Varhaiskasvatuksen kumppanuusverkoston kehittäjäpäiväkodit