Toiveikkuus

tempo

Toiveikkuus on vahva tavoitteellista toimintaa ylläpitävä voima. Toiveikkuutta ylläpitävät sekä tavoitteiden merkityksellisyys että ajatus siitä, että meillä on keinoja ja voimavaroja saavuttaa tavoitteemme. Toiveikkuus on näin sukua motivaation käsitteelle.

Toiveikkuutta voit kehittää pohtimalla tavoitteitasi, esimerkiksi mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä. Toiveikkuutta lisää, kun löydät pieniä ja helposti toteutettavia keinoja päästä lähemmäksi toiveidesi mukaista tulevaisuutta.

Omien arvojen pohtiminen ja tunnistaminen voi auttaa asettamaan merkityksellisiä tavoitteita, joita kohti etenemme halukkaasti ja hyvällä mielellä. Joskus asettamamme tavoitteet ovat todellisuudessa jonkun muun tavoitteita: esimerkiksi yhteiskunnan, vanhempien tai kaveripiirin toiveita ja arvoja kuvastavia. Tavoitteiden asettaminen voi silloin tuntua raskaalta ja niiden toteuttamisesta ei saa aitoa sisäsistä mielihyvää. Tällöin kannattaa selkeyttää, millaisia asioita arvostaa ja millaista elämää halua elää.

 

Omien arvojen pohdinnan tueksi voi käyttää erilaisia harjoituksia.

Tutustu Arvokompassiin ja muihin psykoterapeutti Arto Pietikäisen Joustava mieli-kirjoihin liittyviin harjoituksiin täällä.

Voit myös testata omat arvosi hauskalla testillä. Testi syntynyt logoterapian perusopintojen harjoitustyönä. Sivuston ja testin on tehnyt Marika Salonen ja Tommi Utriainen.

Lisää arvoihin liittyviä tehtäviä täältä.

 

Tehtäviä:

Tehtävissä on käytetty seuraavia symboleita:

voimavarat käyttöön tehtävää tehdään useamman päivän aikana

voimavarat käyttöön kirjoitustehtävä

voimavarat käyttöön pohdintatehtävä

voimavarat käyttöön tehtävä soveltuu myös ryhmätehtäväksi

 

tempo hanke

 

1.  voimavarat käyttöön  Toivomani tulevaisuuden työn kuvittelu

  • Koeta keksiä itsellesi ainakin kolme mahdollista, myönteistä ja haluttavaa tulevaisuudenkuvaa – esimerkiksi liittyen työmahdollisuuksiin / ammattiin.
  • Mieti sitten kutakin mahdollisuutta (tai valitse yksi):
    • Mitä sinun pitäisi tehdä, että tämä mahdollisuus toteutuisi? Mitä sinun pitää opetella tai harjoitella?
    • Mikä sinua estää?
    • Mitkä vahvuutesi voivat auttaa sinua kunkin tulevaisuuden toteuttamisessa?
    • Mikä tässä toivomassani tulevaisuuden työssä olisi kaikkein mukavinta? Mikä siinä on palkitsevaa?
    • Mitä minun pitää uhrata matkalla tavoitteeseeni?

 

2. voimavarat käyttöön Miten edetä kohti parasta mahdollista tulevaisuutta? 

Nyt kun olet pohtinut erilaisia kiinnostavia ammatillisia tulevaisuudenkuvia, muotoile niihin konkreettisesti liittyvä tavoite. Seuraaviin kysymyksiin vastaaminen auttaa sinua etenemään kohti tavoitettasi.

Tavoitteeni on:

  • Haluan tätä kovasti, koska:
  • Tavoitteen saavuttaminen olisi minulle hyödyllistä, koska:
  • Mihin mennessä haluan saavuttaa tavoitteeni:
  • Tavoitettani kohti minua auttaa, kun teen enemmän / useammin / …:
  • Tavoitteeni saavuttamista haittaava asia, jota minun kannattaa vähentää / välttää, on:
  • Tavoitteeni saavuttamisessa minua voivat auttaa: (henkilöt, välineet, hyvä tottumukset..)
  • Haasteellista tavoitteen saavuttamisessa voi olla:
  • Selvitän esteet, kun:
  • Kun saavutan tavoitteeni, minusta tuntuu:
  • Juhlistan tavoitteen saavuttamista:

 

3) voimavarat käyttöön  Kirjoita itsellesi kirje
jonka saat avata kahden vuoden kuluttua. Kukaan muu ei lue kirjettäsi. Kirjoita sinulle tärkeistä asioista. Kerro tavoitteistasi, unelmistasi ja haaveistasi. Kerro mitä aiot tehdä saavuttaaksesi unelmasi tai ammattihaaveesi. Asiat voivat liittyä työhön opiskeluun, kouluun, perheseen, ystäviin tai harrastuksiisi.
Kirjoita siitä millaista toivot elämäsi olevan kahden vuoden päästä? Voit pohtia kirjeessä esimerkiksi seuraavia asioita:
  • mikä sinulle on tärkeää – minkä haluat aina muistaa tulevaisuudessakin?
  • millaisia asioita olet saavuttanut?
  • miten olet selvittänyt eteen tulleita vaikeuksia?
  • millaisia kokemuksia sinulle on kertynyt?
  • miten olet kasvanut ja kehittynyt kahdessa vuodessa?
  • mistä olet kiitollinen ja iloinen?

 

4)  voimavarat käyttöön Toiveikkuuskuva

Etsi kuva, joka auttaa sinua ajattelemaan toiveikkaasti tulevaisuudestasi. Laita se itsellesi johonkin näkyvälle paikalle (esim. printtaa makuuhuoneen seinälle tai vaihda kännykän taustakuvaksi).

Tankkaa päivittäin toiveikkuutta katselemalla kuvaa ja palauttamalla mieleen, miksi juuri se auttaa sinua pysymään toiveikkaana.

 

Toiveikkuus_tehtävät voit tulostaa pdf-muodossa tästä.

ITSELUOTTAMUS-tehtävät OPTIMISMI-tehtävät SINNIKKYYS-tehtävät