MyMove – Liikkeelle! - sovellus liikkumisen ilon löytämiseksi

Yhteistyön käynnistäjänä toimi Satasairaalan esiin nostama tarve parantaa satakuntalaisten elintapoja. Todettu elintapahaaste perusteltiin THL:n valtakunnallisella tutkimuksella, jossa Satakunnan haasteiksi todettiin erityisesti liikkumattomuus, ylipaino ja päihdeongelmat. Idea kehittyi hankkeen yhteistyössä Prizztechin pelillisyysverkoston kanssa järjestämässä ideointi- ja konseptointityöpajassa. Palvelutuoteidea tuotiin yhteisesti kehitettäväksi työpajaan, jossa oli mukana edustajat Satakunnan sydänpiiristä, yksityisestä yrityksestä, Tampereen yliopistosta ja Satasairaalasta sekä kaksi opiskelijaa. Idea pitchattiin jatkotyöpajassa ja sitä kommentoivat edustajat mm. Prizztechistä, Satakunnan ELY-keskuksesta ja BusinessFinlandista. Yksityinen kansalainen/opiskelija jatkoi palvelutuoteidean kehittämistä. Kehittämisvaiheen testauksen organisoi hanke yhdessä opiskelijan kanssa Satakunnan sydänpiirin tuella. MyMove -palvelutuoteidea sai hyvää palautetta ja testaajat antoivat myös kehittämisehdotuksia sovelluksen sisältöön. Hankkeen tavoitteena on vielä organisoida tutkijatreffit idean kehittäjän kanssa.

Toteuttaminen

Satakunnan erityisinä terveyshaasteina ovat THL:n tutkimuksen mukaan lihavuus, liikkumattomuus ja päihteiden liikakäyttö. Elintapojen parantaminen vahvistui Kampus-sote -hankkeen alueelliseksi teemaksi asiantuntijaryhmän suosituksella. Ratkaisuja terveyshaasteisiin etsittiin hankkeen yhdessä Satakunnan Pelillisyysverkoston kanssa järjestämissä työpajoissa.

Työpajan lähtökohtana oli löytää ratkaisuja satakuntalaisten elintapahaasteisiin. Työryhmään, jossa oli edustajia järjestöstä, yrityksestä, korkeakoulusta ja sote-organisaatiosta sekä kaksi kansalaista/opiskelijaa tuotiin idea puhelimeen ladattavasta applikaatiosta, jonne voisi kirjata omia toiveita uudenlaisista liikuntaharrastuksista ja löytää myös seuraa liikuntaharrastukseen. Kohderyhmäksi todettiin kaikki kansalaiset, jotka kaipaavat uusia ideoita liikunnan harrastamiseen. Sovelluksen nimeksi tuli MuLiike ->MyMove.

Testauksessa arvioitiin MyMoven käyttökelpoisuutta ja sisältöjä sähköpostikyselyllä. Kyselyn yhteydessä oli Power Point -esitys MyMoven tavoitteista ja toiminnallisuudesta, mikä tarkoitti sovelluksen sisällön avaamista kuvina. Osallistujia tavoitettiin mm. Satakunnan sydänpiirin kautta.

Testauksen aika, paikka ja kokeilijoiden määrä

Konseptin suunnittelu alkoi syyskuussa 2019 ja testaukset toteutettiin huhtikuussa 2020. Testaukseen osallistui viisi henkilöä. Testaajat ohjeistettiin sähköpostitse ja idean toiminnallisuus esiteltiin sähköpostin liitteenä olleessa PoverPoint -esityksessä.

Päätelmät (opit ja kopit)

Testaus tapahtui itsenäisesti MyMoven toiminnallisuuteen tutustumalla ja vastaamalla kymmeneen kysymykseen sähköpostitse.

MyMove -idea nähtiin mielenkiintoiseksi ja sovelluksen sivut selkeäksi. Idean arvioitiin mahdollistavan uusien liikuntaideoiden löytämisen ja uusien tuttavuuksien syntymisen. Kiinnostavaa oli se, että idean varsinainen ajatus oman, yksilöllisen liikkumisidean tuottamiseen ja jakamiseen ei noussutkaan vastauksissa esiin. Silti nähtiin, että MyMovessa yhdistyy yksilöllisyys ja yhteisöllisyys. Hyväksi ja toimivaksi nähtiin yleisesti idea liikunnasta ja liikuntaseurasta yhdessä. Tämä palvelisi myös muualta muuttaneita. Formaatissa voi jakaa omia liikuntaan liittyviä kokemuksiaan ja tarinoitaan sekä löytää samanhenkisiä ihmisiä, koota ryhmiä, verkostoitua ja vaikka järjestää tapahtumia. Sovellus ja liikuntaideat eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan. Myös palveluntarjoajilla voisi olla mahdollisuus esitellä palveluitaan.

Sisällöllisiä ehdotuksia olivat mahdollisuus lisätä profiiliin ikä ja paikkakunta, jolloin liikuntakavereita löytyisi helpommin, vaikka toisaalta virtuaalinen yhteyskin voisi riittää. Omiin tarinoihin pitäisi voida lisätä kuvia.

Testiryhmä uskoi MyMove -idean mahdollisuuksiin uudeksi palvelutuotteeksi, kunhan varmistetaan haasteeksi nähdyt saatavuus ja markkinointi. Tulee varmistaa, ettei käyttäjiksi tulisi vain valmiiksi aktiivisia ihmisiä vaan löydetään uusia ihmisiä innostumaan uusista liikuntatavoista. Tähän päästäisiin tuotteistamalla palvelu hyvin, todentamalla hyödyllisyys, kirkastamalla ja terävöittämällä sovelluksen keskeisen ideat sekä keksimällä hyvä slogan. MyMove on hyvä ja ytimekäs nimi.

MyMoven ajatus motivoida ihmisiä liikunnan aloittaminen katsottiin mahdolliseksi. Sovellus voi olla koukuttava ja motivointia voi lisätä muiden kirjoittamien tarinoiden ja kokemusten lukeminen. Yksi tapa ei sovi kaikille, joten tämä sovellus voisi auttaa löytämään juuri itselle sopivan harrastuksen. Uudenlaisten liikuntaharrastusten kokeileminen voisi innostaa samoin kuin oman liikuntamallin jakaminen.

Testaajien mielestä samantyyppistä alustaa voisi hyödyntää myös muissa kuin liikuntaharrastuksissa. MyMove voisi toimia myös yksinäisiä ihmisiä yhdistävänä alustana.

Testaajista muut paitsi yksi olisi valmis kokeilemaan sovellusta, jos se olisi saatavilla. Sovellus ei sovi henkilölle, joka ei ole kiinnostunut sosiaalisesta mediasta. Palvelussa olisi hyvä miettiä, miten se palkitsee käyttäjäänsä alkuinnostuksen hiivuttua.