Omaishoitajan tukihenkilö

Toteuttaminen

Konseptin idea nousi esille hankkeen järjestämistä työpajoista. Työpajoihin osallistui henkilöitä korkeakou-luista ja toimijoita kaikilta sosiaali- ja terveysalan sektoreilta. Konseptin sisältöä ideoitiin työpajoissa. Tarve kotihoidon kehittämiseen koettiin ajankohtaiseksi ja erittäin tärkeäksi. Laitoshoidon sijaan painopistettä yritetään siirtää yhä lisääntyvästi kotihoidon suuntaan. Tämä synnyttää omaishoitajille yhä lisääntyvän tuen tarpeen, jotta sekä hoitaja että hoidettava pärjäävät kotona tulevaisuudessakin. Tukihenkilö ei toimi sijaishoitajana hoidettavalle, vaan nimenomaan on tukena omaishoitajalle erilaisin yhdessä sovittavin keinoin.

Syksyllä 2019 järjestön kautta löytyi Etelä-Pohjanmaalta sattumalta valmis omaishoitaja-tukihenkilö- pari ja heidän toimintansa oli jatkunut jo muutaman vuoden. Lisäksi tukihenkilön puoliso oli osallistunut tapaamisiin myös tukihenkilönä ja samalla omaishoitajan hoidettava pystyi osallistumaan erilaisiin tapaamisiin ja olemaan tekemisissä mukana. Välillä tapaamiset ja tekemiset järjestettiin neljästään ja välillä omaishoitaja ja tukihenkilö kävivät esim. kahvilla yhdessä jutellakseen. Tapaamiset jatkuvat edelleen jatkossakin.

Tukihenkilöitä haastateltiin tukihenkilötoiminnasta ja he arvioivat konseptia sekä suullisesti, että arvosanoin. Omaishoitaja ja hoidettava eivät halunneet haastateltaviksi, joten omaishoitajan näkökulmaa konseptin toimivuudesta ym. täydennettiin omaishoitajien ryhmätapaamisessa joulukuussa. Heiltä kysyttiin ajatuksia konseptista arviointilomakkeella ja lisäksi avoimen keskustelun avulla. Näiden yhteisten tulosten perusteella saatiin lisää tietoa omaishoitajan tukihenkilötoiminnasta.

Kokeilijoiden määrä

8 henkilöä

Aika

1.10-10.12.2019

Paikka

Etelä-Pohjanmaa

Päätelmät (opit ja kopit)

Omaishoitajan tukihenkilötoiminta koettiin todella tärkeäksi ja hyödylliseksi molempien näkökulmasta. Se antoi sekä omaishoitajalle että tukihenkilölle paljon. Konsepti toimi hyvin ja sitä suositeltiin lämpimästi.

Tuen tarve on jokaisella erilainen ja tämä voidaan ottaa joustavasti huomioon asioista yhdessä sopien. Suositeltava yhteydenpitoväli tulisi olla max. 1kk, mieluiten tiheämmin. Yhteydenpito tulisi olla molemmin-puolista. Tiheyden tulisi olla molemmille luontaista, se ei saa tulla kuormittavaksi tekijäksi elämässä. Tapaamisia voi sopia myös erilaisten tekemisten tai kulttuurin ympärille esim. uiminen, taidenäyttelyt, teatteri jne. Samalla virkistäytyminen voi olla moninkertaista.

Omaishoitajat kokevat, että eivät saa riittävästi ulkopuolista tukea. He kokevat hyötyvänsä tukihenkilöstä ja tukihenkilö auttaisi jaksamaan heitä paremmin. Omaishoitajat haluaisivat mielellään tukihenkilön. Eniten kaivattiin rinnallakulkijaa, kuuntelijaa ja henkistä tukea. Myös asioiden pohtiminen yhdessä koettiin tärkeäksi. Tukihenkilö auttaisi jaksamaan arjessa paremmin. Etenkin jos kokee olevansa yksinäinen, koettiin tukihenkilön olevan iso hyöty.

Jos tukihenkilö sairastuu, sijaista ei ole. Varahenkilö koettaisiin hyväksi ajatukseksi. Myös keskusteluapua voisi olla tarjolla tukihenkilölle, jos tilanne käy kuormittavaksi. Parin yhteen liittämiseen tulee kiinnittää huomiota, että henkilökemiat saadaan kohtaamaan.

Tarvittaisiin paljon lisää tukihenkilöitä. Tulisi miettiä, missä yhteydessä tukihenkilöä esitetään ja kuinka toimintaa koordinoitaisiin.

Takaisin sivulle ’Konseptit ja kokeilut’