Palautekooste Muisti ja arki -seminaarista

Suurin osa osallistujista oli julkisia toimijoita, kaupungin, yhdistyksen tai yrityksen edustajia tai yrittäjiä. Myös muutamia korkeakoulun edustajia ja opiskelijoita oli paikalla.

Suurimman osan mielestä seminaari joko ylitti odotukset tai vastasi odotuksia. Kolmen vastaajan mukaan tilaisuus alitti odotukset. Osallistujat kokivat saaneensa uusia ajatuksia ja näkökulmia, ja tämä koettiin hyvin merkitykselliseksi. Myös uusien yhteistyökumppaneiden löytäminen ja uusien mahdollisuuksien saaminen käytännön kehittämistyöhön oli keskeinen osa seminaaria, ja osallistujat kokivatkin tämän tärkeäksi. Oman innovaatio-osaamisen kehittyminen nähtiin keskeisenä päivän tavoitteena ja siihen myös koettiin pureuduttavan, sillä palautteen jättäneistä suurin osa oli sitä mieltä, että nimenomaan innovaatio-osaaminen kehittyi päivän aikana. Kampus-sote –hankkeen näkökulmasta kampusperustaisuudella on erityisen keskeinen rooli innovaatioekosysteemiajattelussa. Tässä mielessä tilaisuutta voidaan pitää erityisen onnistuneena; lähes kaikki palautteen jättäneistä kokivat korkeakoulujen tutkimuksen ja tiedon hyödyntämisen yhteyksien parantuneen. Tätä pidettiin osallistujien kesken myös erityisen tärkeänä.

Uuden oppiminen ja uusien näkökulmien löytäminen olivat seminaarin keskeisimpiä tavoitteita. Monitieteisyys on avain näiden näkökulmien löytämiseen, sillä monien alojen yhteen tuominen laajentaa näkökenttää ja saattaa tuoda vastauksia aiemmin tunnistettuihin ongelmiin. Poikkitieteellisyys saikin erityistä kiitosta ja se herätti osallistujia ajattelemaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja sen mahdollisuuksia käytäntöjen kehittämisessä. Tutkimuksen rooli nostettiin keskiöön myös käytännön sovelluksia pohdittaessa.

Seminaari herätti monenlaisia ajatuksia. Asiakkaan äänen kuuleminen oli keskiössä läpi koko seminaarin, ja se nostettiinkin erityisen tärkeänä asiana esiin myös palautteissa; asiakkaan äänen kuuleminen on haastavaa ja siihen tulee kiinnittää aiempaa paremmin huomiota. Asiakkaan äänen kuuleminen toi osaltaan myös hieman negatiivisia ajatuksia esiin; vanhusten ja muistisairaiden tilanteen tajuttiin olevan huonompi, kuin mitä aiemmin ajateltiin. Tämä on kuitenkin selkeä askel myös sitä kohti, että asioihin voidaan tarttua aiempaa konkreettisemmin ja tehokkaammin. Palautteissa nostettiinkin esiin myös konkreettisia apukeinoja ja konsepteja, jotka olivat nousseet mieleen päivän aikana. Näitä ovat esimerkiksi palvelusetelit muistisairaille ja ehdotus muistiarvioinneista ensimmäisen mammografian/eturauhastutkimuksen tullessa kohdalle.

Seminaarin käytännön järjestelyt saivat pääosin kiitosta. Erityisesti ohjelma, puhujat, ryhmätyöskentely ja yleinen kiinnostavuus koettiin onnistuneiksi. Ryhmätyöskentelyssä nousi avointa ja rohkeaa keskustelua ja ideoita syntyi paljon muun muassa asiantuntevien ryhmäläisten ansiosta. Työskentelyssä nousi esiin näkökulmia monilta eri aloilta, joten oman ymmärryksen koettiin kasvavan ja kehittyvän monialaisesti. Ryhmätyöskentelylle varattu aika tuntui kuitenkin joidenkin mielestä liian lyhyeltä, sillä ideoiden jatkotyöstössä ei päästy kovin pitkälle. Ideoiden kirjaamisesta ja tallentamisesta oltiin myös huolissaan, ettei hyviin ideoihin jäädä tämän seminaarin jälkeen palaamatta.

Osa osallistujista olisi kaivannut laajempaa yritysten ja yhdistysten osallistumista tapahtumaan, sillä suurin osa osallistujista koostui julkisen sektorin kunnallisista toimijoista. Tämä olisi saattanut myös osaltaan olla helpottamassa ideoiden konkretisoimista ja eteenpäin viemistä. Esittelypöytien kiertelylle oltaisiin toivottu myös lisää aikaa.

Kaiken kaikkiaan seminaarin onnistumisesta kertoo se, että monen mielestä se olisi voinut olla pidempikin ja erityisesti puhujille olisi voinut varata enemmänkin aikaa. Seminaaria ennen osallistujille lähetettiin niin sanottu välipalaute, jossa tiedusteltiin osallistujien odotuksia tilaisuutta kohtaan. Välipalautteessa tilaisuudelta odotettiin erityisesti uusia ajatuksia, oman innovaatio-osaamisen kehittymistä yhteyksiä korkeakoulun tutkimuksen ja tiedon hyödyntämiseen. Palautteen perusteella voidaan todeta, että osallistujien odotuksiin vastattiin erinomaisesti.