Työelämä on jatkuvassa liikkeessä ja sitä myöten myös työurista on tullut aikaisempaa fragmentoituneempia ja vaikeammin ennustettavia. Kun organisaatioista ja ammateista on tullut jatkuvasti uudelleenmuotoutuvia, niin vastuu oman uran ja professionaalisuuden rakentumisesta on siirtynyt yhä enemmän yksilölle itselleen. Työelämän erääksi keskeiseksi kysymykseksi on noussut se, pystyvätkö yksilöt luomaan uudenlaisia jatkuvuuksia, joihin oma ammatillinen identiteetti tai osaaminen kiinnitetään (Casey 1995; Eteläpelto 2007). Miten ammatillista epäjatkuvuutta voi hallita mielekkäällä tavalla?
Uramuutosten ja -katkosten luonne on hyvin moninainen ja edellä esitellyt työelämän kehityskulut ovat tarkoittaneet myös erilaisten uraohjauspalvelujen kysynnän kasvua. Uraohjauksen painopiste on myös siirtynyt pois varsinaisesta ammatinvalinnan ohjauksesta ihmisen elämänkokonaisuuden tarkasteluun, suunnitteluun ja hallintaan (ns. life design tai career construction -lähtökohdat, esim. Savickas ym. 2009). Tästä uraa ja ihmistä holistisemmin tarkastelevasta trendistä johtuen myös narratiivinen eli kerronnallinen uraohjaus on kasvattanut suosiotaan.
Työuran jatkuvuus – epärealistinen ideaali?
Työuria on tutkittu narratiivisella otteella jo pitkään (esim. Khapova, Arthur &Wilderom 2008), sillä kertomusten koetaan olevan keino jäsentää, järjestää ja juonentaa erilaisia elämänkokemuksia yksilön kannalta mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Charlotte Linde (1993) esittää, että urakertomukset edustavat ammatillista minäkuvaa, sitä kuka minä olen ja miten minusta tuli tällainen. Ne ovat myös erittäin tärkeitä keinoja, joiden avulla kommunikoidaan ja neuvotellaan ammatillisista paikoista eri yhteisöissä (Marttila, 2010). Kertomuksia käytetään oman paikan oikeuttamiseen erilaisissa ammatillisissa yhteisöissä sekä osoittamaan, että ymmärrämme niihin liittyvät normit, tavat ja osaamisen standardit. Urasta ja työstä kerrotut tarinat liittyvät myös yhteiskunnan laajempiin sosiaalisiin järjestelmiin, sillä urasta kerrottaessa tehdään jatkuvasti olettamuksia siitä, mitkä asiat ovat sosiaalisesti toivottavia ja arvostettuja sekä mitkä taas vähemmän suotavia tai jopa ei-toivottuja ja vaiettavia (Linde 1993).
Oman uran hallinnan ja ammatilliseksi jatkuvuudeksi mielletyn työuran ideaalit ovat länsimaissa kulttuurisesti äärimmäisen vahvoja (Marttila, 2015). Tällä hetkellä ajatellaan, että yksilöltä vaaditaan aivan uudenlaista kykyä luoda jatkuvuuksia, joihin ammatillinen identiteetti voidaan kiinnittää. Erityisesti viranomaispuheessa toistuvat yhä enemmän sanat yrittäjyys, aloitteellisuus ja innovatiivisuus, joita markkinoidaan itsensä työllistämisen takeina. Ihmisten oletetaan luovan erilaisia strategioita, joilla uran katkoksia voidaan hallita tai joiden avulla rakennetaan uudenlaisia ammatillisia jatkuvuuksia (Eteläpelto 2007).
Lähdetäänkö uraohjauksessa tai opetussuunnittelussa sellaisista työn ja uran ihanteista, joiden saavuttaminen on todellisuudessa vaikeaa?
Toisin kun urakirjallisuudessa on aiemmin esitetty, en näe, että urakertomuksille olisi enää oleellista löytää yksi pysyvä juoni. Lähdetäänkö uraohjauksessa tai opetussuunnittelussa sellaisista työn ja uran ihanteista, joiden saavuttaminen on todellisuudessa vaikeaa? Sen sijaan olisi tärkeää puhua yhä vallalla olevasta työurien ammatillisen jatkuvuuden ideaalista (Vilkko 2000), joka liikkuvan ja epätyypillisten työurien aikakaudella on yhä haasteellisempaa tavoittaa. Koulutusta tarjoavassa organisaatiossa on tärkeää kysyä, ollaanko niissä selvillä siitä, millaisia uusia ja nousevia työn ja työllistymisen tapoja kullakin alalla on. Onko jääty kiinni perinteisiin mielikuviin ja lähdetäänkö uraohjauksessa tai opetussuunnittelussa sellaisista ammatin, työn ja uran ihanteista, joiden saavuttaminen on tänä päivänä vaikeaa tai joillakin aloilla jopa mahdotonta?
Mihin kerronnallisella uraohjauksella tähdätään?
Narratiivisessa uraohjauksessa kiinnostuksen kohteena ovat uralla tapahtuvat muutokset, katkokset sekä jatkuvuuksien ja epäjatkuvuuksien välinen vaihtelu. Ohjauksen avulla pyritään kontrolloimaan professionaalisia epäjatkuvuuksia ja luomaan yksilölle lisää hallinnan tunnetta oman työn tai uran muutosten keskellä (Vilhjálmsdottir & Tulinius 2009).
Ihmiset työstävät jatkuvasti kertomuksia itsestään ja poimivat vaikutteita, tapahtumien selitysmalleja ja sanastoja ympäriltään. Urakertomuksia siis samaan aikaa sekä rakennetaan olemassa olevien kertomusten perusteella että muokataan uudenlaisiksi omakohtaisiksi urakertomuksiksi (Marttila 2015). Jos urakerronta ymmärretään erääksi tärkeimmistä uraohjauksen menetelmistä ja yksilöiden tavaksi rakentaa jatkuvuutta (työ)elämäänsä, on tärkeää kehittää välineitä, joilla uraan liittyviä kokemuksia voidaan suurtenkin muutosten keskellä jäsentää mielekkäällä tavalla.
Yksilöiden, ammatillisten yhteisöjen tai vaikkapa mediassa esillä olevien urakertomusten tarkempi analyysi voi paljastaa työuriin, ammatteihin ja organisaatioihin liitettyjä kulttuurisia itsestäänselvyyksiä (Marttila 2015). Ns. hallitsevat kertomukset ovat usein niin yleisesti käytettyjä ja lainattuja, jotta niiden valtaa yksilön omiin urakertomuksiin nähden on vaikea edes havaita. Urakerrontaan sisältyvien yleistysten avaaminen on tärkeää, jotta niistä ei muodostu liian rajoittavia tapoja hahmottaa omaa työuraa eikä niiden taustalla oleva arvomaailma ajaudu liian kauas erilaisista taustoista tulevien kertojien arkipäivästä. Tämä on tärkeää erityisesti ammatillisen koulutuksen maailmassa, jossa valmistaudutaan tulevaisuuden työelämään. Siellä on tarpeen tukea myös sellaisia urasta kertomisen tapoja, jotka eivät enää nojaa perinteisiin oletuksiin esimerkiksi pysyvistä työpaikoista, ammattien tai työorganisaatioiden jatkuvuudesta, säännöllisestä kuukausipalkasta tai yksilön rajattomista vaikutusmahdollisuuksista omaan työllistymiseensä.
Ajantasainen tieto uraohjauksen pohjaksi
Ammattikorkeakouluissa tietoa valmistuneiden työllistymisestä on kerätty jo pitkään ja monin eri tavoin. Uraseurantatieto on ollut kuitenkin sirpaleista eikä se ei ole välttämättä tavoittanut kaikkia niitä tahoja, jotka sitä olisivat tarvinneet. TAMKin koordinoimassa ESR-rahoitteisessa AMKista uralle ! -hankkeessa (2015–2017) (ks. uraseurannat.fi, 2016) rakennetaan yhdessä LATUA ja Töissä-hankkeiden kanssa korkeakoulujen käyttöön uraseurantatiedon keräämisen ja hyödyntämisen mallia, jossa tarkastellaan, ei pelkästään työllistymistä sinänsä vaan myös urapolkujen moninaisuutta ja työllistymisen laatua. Kerättyä ja analysoitua tietoa jalostetaan mm. opiskelemaan hakeutuvien ja amk-opiskelijoiden uraohjauksessa. Erilaisia urapolkuja mahdollistava ja niihin liittyviä, keskenään erilaisia urakertomuksia hyödyntävä, uraohjaus, menetelmästä riippumatta, tarvitsee realistista ja ajantasaista työelämätietoa. Tietoa tarvitaan myös ns. epätyypillisistä ja katkoksellisista työ- sekä opiskelu-urista, jotteivat ammatilliset ja koulutukselliset valinnat perustu pelkästään epämääräisiin, vanhentuneisiin, yltiöpositiivisiin tai liian rajoittuneisiin näkemyksiin työurista. Hankkeissa uraseurantatietoa tuotetaan sekä numeerisessa muodossa että kenen tahansa luettavissa olevina urakertomuksina, mm. töissä.fi-verkkopalvelun kautta (toissa.fi).
Uraseurannan kehittäminen tukee uraohjauksen osuvuutta, mikä vaikuttaa positiivisesti opiskelijoiden valmistumiseen sekä keskeytysten vähenemiseen. Onhan opiskelumotivaation ja opintoihin sitoutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijalle ja häntä ohjaaville tahoille on olemassa realistisia ja mahdollisia urapolkuja sekä työllistymisen malleja. Kun erilaisten urapolkujen ja -mahdollisuuksien kirjoa tuodaan kertomusten muodossa esille, voidaan myös kehittää uusia käytännön välineitä uraohjaukseen.
Lähteet
Casey, C. 1995. Work, self and society. After industrialism. London and New York: Routledge.
Eteläpelto, A. 2007. Työidentiteetti ja subjektius rakenteiden ja toimijuuden ristiaallokossa. Teoksessa A. Eteläpelto, K. Collin & J. Saarinen (toim.) Työ, identiteetti ja oppiminen. (pp. 90–142.) Helsinki: WSOY.
Khapova, S. N. & Arthur, M. B. 2011. Interdisciplinary approaches to contemporary career studies. Human Relations, 64, 1, 3-17.
Kuurila, E. 2013. Uraohjaus ammattikorkeakoulussa. Ammattikasvatus, 3, 50–60.
Linde, C. 1993. Life stories. The creation of coherence. New York: Oxford University Press.
Marttila, L. 2010. Mistä ammattikorkeakouluopettajuus on tehty? (Lisensiaatintutkimus.) Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.
Marttila, L. 2015. Ura kerrontana – ammattikorkeakoulun opettajat kertojina. (Väitöstutkimus.) Acta Universitatis Tamperensis 2058. Tampereen yliopisto.
Savickas, M. L., Nota, L., Rossier, J., Dauwalder, J.-P., Duarte, M. E., Guichard, J., Soresi, S., Van Esbroeck, R. & van Vianen, A. E. M. 2009. Life designing: A paradigm for career construction in the 21st century. Journal of Vocational Behavior, 75, 239–250.
töissä.fi. Korkeakouluista valmistuneet työelämässä. Verkkopalvelu. Luettu 13.1.2016. http://www.toissa.fi/
Uraseurannat.fi. Hankeblogi. Luettu 22.2.2016. http://uraseurannat.wordpress.tamk.fi/
Vilhjálmsdóttir, G. & Tulinius, T.H. 2009. Tales of two subjects: Narratives of career counselling. Journal of vocational behavior, 75, 267–274.
Vilkko, A. 1997. Omaelämänkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 636. Helsinki.
Kirjoittaja
Liisa Marttila, KT, toimii erikoissuunnittelijana TAMKissa, ammatillisen opettajankoulutuksen Pedagoginen TKI-yksikössä sekä projektipäällikkönä AMKista uralle! -hankkeessa.
Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat asiantuntijatyötä tekevien työurat, urakertomukset ja kerronnallinen tutkimus.
Kommentit