Kotouttava valmennusjakso mahdollistaa maahanmuuttajan intensiivisen ohjauksen. Valmennusjakson merkitystä osallistujalle voidaan tarkastella seuraavista näkökulmista:
- Valmennusjakso substanssiosaamisen kehittäjänä
- Valmennusjakso työelämätaitojen kehittäjänä
- Valmennusjakso elämäntilanteen jäsentäjänä
- Valmennusjakso kielitaidon kehittäjänä
- Valmennusjakso ohjausprosessina
Tässä keskitymme ohjaukseen, joka on käsitteenä monimerkityksinen ja monitulkintainen. Ohjaus voidaan määritellä niin, että se ei ole toisen puolesta tekemistä vaan kohtaamista, ohjattavan toimijuutta vahvistavaa ja prosessinomaista tavoitetta kohti etenevää toimintaa. (Kukkonen, Rantanen & Jussila 2018, 71–73.) Valmennusjaksolla ohjausprosessin alussa selvitellään ohjattavan lähtötilannetta ja täydennetään alkuhaastattelun/kartoituksen kautta saatua tietoa. Täydentäminen tarkoittaa perehtymistä ohjattavan kontekstiin ja siihen, miten se vaikuttaa hänen ajattelunsa lähtökohtiin mm. työllistymisen kannalta. Erityisesti maahanmuuttajien kanssa työskenneltäessä ohjauksessa ja ohjaajan ammattitaidossa korostuu kulttuurisensitiivyys. Sitä voidaan tarkastella kulttuurisena valmiutena, joka tarkoittaa ohjaajan kykyä tiedostaa ohjattavan tausta ja sen mahdollinen erilaisuus verrattuna ohjaajan omaan taustaan. Näiden näkökulmien tiedostaminen auttaa ohjaajaa ymmärtämään tekijöitä, joiden pohjalta ohjattava lähtee etenemään. (Arulmani, 2018.)
Ohjausprosessi rakentuu myös tavoitteiden yhteensovittamiselle. Ohjausprosessin alussa selvitellään ohjattavan omaa tavoitetta ja asetetaan yhdessä päämäärä, johon valmennusjaksolla pyritään. Useimmilla kotouttavaan valmennukseen tulleilla on ollut ammatillinen tavoite, joka tähtää työllistymiseen. Tämä on helposti ymmärrettävä ja lähtee myös siitä tavoitteesta, jota varten osallistuja on KIITO-polulle rekrytoitu. Käytännössä työllistymisen tavoite sisältää useita välitavoitteita, jotka on saavutettava. Esimerkiksi suomalaisen työelämän vaatimukset asettavat ohjattavan näkökulmasta tarkastellen yllättäviäkin vaatimuksia. Polun ja välitavoitteiden löytäminen, selventäminen ja hyväksyminen on merkittävä osa ohjausprosessia.
Valmennusprosessin edetessä voi myös ilmetä, että alussa kerrottu kiinnostus alaan tai tavoite onkin jotain muuta. Kun osallistuja kuvaa ensimmäisen kerran tavoitettaan, se on määritelty senhetkisen tiedon ja ymmärryksen perusteella. Se, kuinka hyvin käsitys vastaa vallitsevaa todellisuutta, voi vaihdella paljonkin. Ohjauksen myötä tavoite voi vaihtua, täsmentyä tai sen saavuttamiseen löytyy välitavoitteita. Ammatillinen tavoite tarkentuu tai muuttuu kokonaan lisääntyneen tiedon ja uusien havaintojen perusteella. Uusi tieto ja ymmärrys voivat myös romuttaa haaveita, esimerkiksi se, että Suomessa ei voi toimia sairaanhoitajana ilman koulutusta, vaikka ohjattava on omasta mielestään vastaavia töitä jo tehnyt. Kannustavalla ohjauksella mietitään, mitä välitavoitteita matka kohti tavoitetta vaatii tai löytyykö vaihtoehtoista tavoitetta. Oleellista on, ettei ensimmäiseen tavoitteeseen lukkiuduta liian kapea-alaisesti. Mitchell, Levin ja Krumbolz (1999, 117) kuvaavat suunnitellun sattuman merkitystä ohjauksessa. Merkittävä näkökohta on vaihtoehtoisten tavoitteiden tarkastelu. Suunnitelma kannattaa kirjata yksinkertaisesti lyijykynällä, sillä silloin tavoitetta voi vaihtaa, tarkentaa tai korjata. Ohjaus on prosessi, jossa tavoite, suunnitelma tavoitetta kohti etenemisestä ja jopa käsitys lähtökohdista tarkentuvat matkan aikana (kuva 1).
Kuva 1 Ohjauksen yksinkertaistettu malli
Ohjaus rakentaa luottamusta
Edellytykset edetä KIITO-polulla riippuvat tavoitteen lisäksi muistakin tekijöistä. Elämäntilanne, sen kuormittavuus ja terveydentila vaikuttavat siihen, kuinka suurella panostuksella valmennusjaksoon voi osallistua. Valmennusjakso on mahdollisuus kohentaa osallistujan tilannetta, jotta onnistumisedellytykset paranevat. Ohjauksen onnistumisen ratkaisee pitkälle se, miten ohjattavan luottamus ohjaajaan rakentuu. Luottamus näkyy siinä, miten osallistuja tuo tavoitteittaan, niihin vaikuttavia tekijöitä tai elämäntilanteensa esille kotouttavan valmennuksen aikana. Luottamuksen rakentaminen ottaa aikansa eikä ole itsestäänselvyys. Onnismaa (2007, 156) kuvaakin ohjausta osuvasti identiteettineuvotteluksi, jonka tavoitteena on luottamuksen rakentaminen.
Kotouttavassa valmennuksessa ohjauksesta on vastannut koordinaattori. Hän on kohdannut säännöllisesti osallistujia. Toimintatapa on luonut edellytykset luottamuksen rakentumiselle ja sen myötä onnistuneelle ohjaukselle. Onnistuneessa ohjausprosessissa lähtötilanteen ja tavoitteen kartoittaminen on avainasemassa. Kaikki osallistujat eivät tarvinneet elämäntilanteeseensa apua tai ohjausta, mutta kerran viikossa tapahtuneet kuulumistenvaihdot ovat antaneet mahdollisuuden keskustella asioista. Tärkeää ohjausprosessissa on ollut se, että sovituista asioista pidetään kiinni. Erityisesti alussa ohjauskeskusteluissa on noussut esiin selvitettäviä asioita (esim. Kela-asiat, hankalat lomakkeet), joita osallistujat olivat tuloksetta yrittäneet hoitaa itse. Niihin on sovitusti palattu yhdessä seuraavalla tapaamisella. Tällä toimintatavalla osallistujat olivat oppineet luottamaan, että heidän asioitaan hoidetaan ja edistetään. Kuormittavat asiat ovat poissa mielestä ja antavat tilaa uuden oppimiselle ja vähentävät hätiköintiä.
Ohjauksen systeemiteoreettinen näkökulma
Ohjaustilannetta voi tarkastella systeemiteoreettisen viitekehyksen kautta (Patton & McMahon 2006, Laajalan & Lehtelän 2017 mukaan). Kuvassa 2 on esitetty sekä ohjattavan että ohjaajan systeemi. Teorian mukaan systeemin osat vaikuttavat toisiinsa ja muutos jossakin kohtaa ohjattavan systeemiä vaikuttaa kokonaisuuteen. Esim. jos osallistujan perhetilanne muuttuu, vaikuttaa se myös valmennusjaksolla toimimiseen. Systeemiteoreettinen näkökulma tukee näkemystä, jossa ohjattava tulee ohjaustilanteeseen kokonaisuutena, oman systeeminsä kautta. Opiskelua tai valmennusjaksolle osallistumista ei voida erottaa erilliseksi palaksi muusta elämästä. Systeemiteoreettisesta näkökulmasta katsottuna ohjauksen onnistumista auttaa, jos ohjattava tuo ohjaustilanteessa esille taustalla vaikuttavia asioita. Aiemmin mainitut haastavat tilanteet elämäntilanteessa ovat tekijöitä, jotka on käsiteltävä, ennen kuin voidaan ratkaista, miten valmennusjaksolla edetään.
Kuva 2 Uraohjauksen systeemiteoreettinen viitekehys. (Patton & McMahon 2006, Laajalan & Lehtelän 2017 mukaan, muokattu)
Systeemiteorian viitekehys avaa myös toisen mielenkiintoisen tarkastelun, joka korostuu, kun ohjaaja ja ohjattava tulevat ohjaustilanteeseen eri lähtökohdista. Kotouttavan valmennuksen osallistujat tulevat muista kulttuureista, ja kotoutumisen tarkoituksena on tästä lähtökohdasta rakentaa edellytykset toimia suomalaisessa ympäristössä. Ohjaaja ja ohjattava ovat kumpikin oman systeeminsä osia, ja taustat vaikuttavat siihen, miten he näkevät ohjaustilanteessa käsiteltävät asiat. Kun ohjaaja on suomalainen, töissä oleva ja koulutettu, on mahdollista, että tämä tausta saattaa siirtyä koko ohjaustilanteen oletetuksi systeemiksi. Tämä näkyy tilanteissa, joissa suomalainen tapa toimia tai ajatella nousee itsestäänselvyydeksi (esim. päätöksenteko tai työn asema elämässä).
Myös ohjaustilanne itsessään voi olla hämmentävä ja osallistujalle vieras. Arulmanin (2018) mukaan ohjattavan oman päätöksenteon edellyttäminen voidaan nähdä osaamattomuutena, sillä ohjattava on tullut hakemaan ratkaisua tai neuvoa. Lisäksi on huomioitava, kuka eri kulttuureissa voi tehdä päätöksiä. Mikä on esimerkiksi perheen, vanhempien, suvun tai puolison rooli päätöksenteossa?
Suomalainen ohjauskäsitys, joka korostaa ohjattavan autonomiaa ja ohjattavan omaa päätöksentekoa, voi olla ohjattavalle haastava.
Päätöksentekoa on varmasti harjoiteltava enemmän ja samalla mietittävä, mitä ohjaaja tekee ja millä tavalla osallistuu päätöksen muotoutumiseen.
Aiemman perusteella ohjaajan on tiedostettava oman ajattelunsa ja toimintansa lähtökohdat, jolloin hän tiedostaa niiden vaikutukset omaan toimintansa. Näin on mahdollista huomioida ohjattavan taustalla vaikuttavat tekijät. Kotouttavassa valmennuksessa toimiva koordinaattori huomioi systeemiteorian omassa ohjauksessaan kielitietoisuuden, dialogisuuden ja kulttuurisensitiivisyyden kautta. Kielitietoisuus on koordinaattorin työssä suomen kielen käyttämistä hieman hitaammalla puhetahdilla, selkeästi, sanomalla yksi asia kerrallaan, käyttämällä myös puhekielessä apuna pronomineja ja puhumalla virallista suomen kieltä. Dialogisuudessa tärkeää on ollut tilan antaminen, kuuntelu ja kysyminen avoimilla kysymyksillä. Myös koordinaattorin on ollut tärkeää varmistaa, ymmärsikö hän oikein. Dialogiseen vuorovaikutukseen on kuulunut lisäksi yhteenvetojen tekeminen keskustelun aikana ja lopuksi. (vrt. Aarnio 1999, 43–46; Huttunen 2003, 140–142.) Kulttuurisensitiivisyys on pinnan alle sukeltamista sekä oletusten ja itsestään selvyyksien välttämistä kohdatessa, omien skeemojen tiedostamista ja kyselevää otetta.
Kuvassa 3 on tiivistettynä, millaisena kotouttavan valmennuksen ohjausprosessi tässä artikkelissa mainittujen periaatteiden mukaan näyttäytyy.
Kuva 3 Ohjaus kotouttavassa valmennuksessa
Ohjauksen voi kiteyttää Kierkegaardin ajatusta mukaillen: ”Jotta voit auttaa toista kohti päämäärää, on ensin tiedettävä, mistä hän on lähdössä.” Onnistuminen edellyttää matkaa.
Lähteet
Aarnio, H. 1999. Dialogia etsimässä. Opettajaopiskelijoiden dialogin kehittyminen tieto- ja viestintäteknistä ympäristöä varten. Tampereen yliopisto. Akateeminen väitöskirja.
Arulmani G. 2018. Through the Looking Glass: Shifting perspectives to promeote cultural sensitivity. Luento. IAEVG konferenssi 2.10.2018. Göteborg.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylä: Minerva Kustannus.
Härkönen, E., Jussila, A. & Mäki-Hakola, H. 2018. Maahanmuuttajan ammattitaito – osaaminen meillä ja muualla. Luettu 30.4.2019. https://sites.tuni.fi/tamk-julkaisut/maahanmuuttajan-ammattitaito-osaaminen-meilla-ja-muualla/
Kukkonen, H., Rantanen, O. & Jussila, A. 2018. Ohjaus osana ammatillista koulutusta. Teoksessa Norontaus, A., Raudasoja, A., Tapani, A. & Ylitervo, R. (toim.) Innokkaasti edelläkävijänä. Kohti opetus- ja ohjaushenkilöstön uudistuvia identitettipositioita. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu, 71–79.
Laajala, T. & Lehtelä, P. 2017. Uraohjausosaamisen kehittyminen osaamisperusteisessa opinto-ohjaajankoulutuksessa. ePooki – Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 26/2017, Oulun ammattikorkeakoulu. Luettu 30.10.2018. URN:NBN:fi:amk-2017082814598
Mitchell, K., Levin, A. & Krumbolz, J. 1999. Planned Happenstance: Constructing Unexpected Career Opportunities. Journal of Counseling & Development. Spring 1999. Volume 77, 115–124.
Onnismaa, J. 2007. Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus.
Patton, W. & McMahon, M. 2006. The Systems Theory Framework Of Career Development And Counseling: Connecting Theory And Practice. International Journal for the Advancement of Counselling 28(2), 153–166.
Kirjoittajat
Ari Jussila, lehtori, ammatillinen opettajankoulutus, TAMK, ari.jussila@tuni.fi
Hanne Mäki-Hakola, lehtori, ammatillinen opettajankoulutus, TAMK, hanne.maki-hakola@tuni.fi
Katri Mäkinen, koordinaattori, Silta-Valmennusyhdistys ry, katri.makinen@siltavalmennus.fi
Kuvituskuva: TAMK Viestintä
Kommentit