TAOK uudistaa toimintaansa | Harri Kukkonen, Päivi Lehtonen, Eeva Manni ja Pekka Kalli

TAMKjournal | Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa (TAOK) on kehitetty toimintaa niin, että toteutukset vastaavat entistä paremmin opetussuunnitelman henkeä ja käsitteistöä. Toiminnan kehittämiseksi perustettiin Peda-ryhmä, jonka tehtävänä oli tuoda esille ja ylläpitää TAOKin sisäisissä keskusteluissa ja kehittämisessä oppimisen filosofisia näkökulmia, pedagogisia näkemyksiä, tulevaisuuden suuntaviivoja ja käsitteiden määrittelyä. Työ alkoi OPS-seminaareina ja johti konkreettisiin toimenpidesuosituksiin. Joustava rakenne koulutuksessa edellyttää osaamisperustaisuuden vahvistamista, valinnaisuuden lisäämistä ja henkilökohtaisten oppimispolkujen entistä parempaa mahdollistamista. Tässä tarvitaan opettajien välisen yhteistyön ja ohjauksellisen lähestymistavan selkeyttämistä.


Miksi Peda-ryhmä perustettiin?

Syksyllä 2015 muodostettiin Peda-ryhmä, jonka tarkoituksena on ollut keskusteluttaa ja ravistella sekä pohtia ja pohdituttaa pedagogisia linjauksia ja keskeisiä käsitteitä Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen (TAOK) koulutuksissa. Viimeaikaisessa työskentelyssään Peda-ryhmä on panostanut eniten ammatillisen opettajankoulutuksen kehittämiseen, koska opinto-ohjaajankoulutus ja erityisopettajankoulutus ovat opettajankoulutusta paremmin kiinni osaamisperustaisuudessa.

TAOKin opettajankoulutuksen perustana on ihmis-, tieto- ja oppimiskäsitys, jossa painotetaan opettajaopiskelijan omaa aktiivisuutta, yhteistä tiedon tuottamista ja arviointia sekä uusien toimintamallien kehittämistä. Tällaisesta reflektiivisestä, tutkivasta, kehittävästä ja yrittäjämäisestä työotteesta käytetään nimitystä osallistava pedagogiikka. Osallistava pedagogiikka ei ole erillinen menetelmä vaan laaja, erilaisia pedagogisia strategioita yhdistävä lähestymistapa. Se mahdollistaa monenlaisten aktivoivien, tutkivien sekä ongelma- ja ilmiölähtöisten pedagogisten mallien ja menetelmien käyttämisen. (OPS 2016.)

TAMKin opetussuunnitelmat ovat osaamisperustaisia. Osaaminen on kompleksinen käsite ja on tärkeää, että yhteisöllä on selkeä käsitys siitä, mitä osaamisella ja osaamisperustaisuudella tarkoitetaan. Kapea-alaisessa, lineaarisessa tulkinnassa osaaminen yksinkertaistuu toimintaan ja käyttäytymiseen liittyvien elementtien omaksumiseksi ja niiden toistamiseksi. Huomio on siis lopputuloksessa. Tavoitteiden ja arvioinnin typistäminen pelkästään konkreettisesti mitattaviksi oppimistuloksiksi ei jätä tilaa opiskelijan yksilöllisille valinnoille. Tällaisessa kapea-alaisessa tulkinnassa on omat hyvätkin puolensa. Esimerkiksi osaamistavoitteet ja niiden saavuttamisen arviointi voidaan tehdä läpinäkyväksi opiskelijalle, yhteisölle, työelämälle ja myös yhteiskunnalle. (Mäkinen & Annala 2010; Laajala 2015.)

Laaja-alaisempi ja syvällisempi dynaaminen käsitys osaamisesta suuntaa huomion opiskelijoiden potentiaaleihin ja toimintaan, joita esimerkiksi opettajana oleminen edellyttää. Tämä pitää sisällään myös ajattelun, päätöksenteon ja ongelmanratkaisun prosessit reflektointeineen. Oppimisen syklisesti etenevä prosessi sidotaan opiskelijan aikaisempiin kokemuksiin, nykyhetkeen ja mielikuviin esimerkiksi itsestä opettajana. Tämä auttaa kiinnittymään opiskeluun sekä myös positioitumaan koulutuksen jälkeiseen elämänkulkuun. Osaamisen dynaamisessa tulkinnassa fokusoidaan siis prosessiin. Vaikka tiedon oletetaan rakentuvan sosiaalisissa prosesseissa (pienryhmätyöskentely, työelämäyhteydet jne.), oppiminen ja opiskelu edellyttävät henkilökohtaista sitoutumista. Pelkän ennalta annetun standardin mukaisen toiminnan asemesta keskiössä on se, miten opiskelija löytää henkilökohtaisen merkityksen opiskelulle ja oppimiselle. (Mäkinen & Annala 2010: Laajala 2015; OPS 2016.) Näin myös arviointi tapahtuu prosessina eikä se ole vain jonkin kokonaisuuden tai toiminnan jälkeen tapahtuvaa arvosanan antamista.

TAOKin nykyisessä opetussuunnitelmassa näkyy dynaaminen käsitys osaamisesta. Pinarin (2004) mukaan opetussuunnitelma tulisi ymmärtää reflektiivisenä toimintaprosessina eikä perinteisessä mielessä jäsennettynä oppikokonaisuutena tai edes täysin valmiiksi suunniteltuna ja hallittuna prosessina.  Olimme havainneet, ettei opetussuunnitelman periaatteita ja termejä käytetä systemaattisesti arjen puheessa eivätkä ne välttämättä näkyneet yhteisinä suuntaviittoina toiminnalle. Oli siis tärkeää arvioida, miten osallistava pedagogiikka ja dynaamisuus toteutuu opiskelijaryhmien kanssa käytettävissä opetuksellisissa ja ohjauksellisissa ratkaisuissa.

Miten Peda-ryhmä tuki TAOKin kehittämistyötä?

Koko toimintansa ajan ryhmä on pitänyt tärkeänä pohtia opettajankoulutuksen pedagogisia perusteita ja niiden näkymistä käytännön toiminnassa, henkilöstön osallistamista sekä yhteisten käsitysten ja yhteisen ymmärryksen hakemista. Mietimme, minkälaisella toiminnalla syntyy yhteistä pohdintaa siitä, ovatko kaikki käytännöt opetussuunnitelman periaatteiden mukaisia.

Peda-ryhmä ehdotti lokakuussa 2015, että TAOKiin perustettaisiin tulkintafoorumeita eli tilaisuuksia, joissa olisi mahdollista käydä yhdessä merkityskeskusteluja ja pohtia opettajankoulutuksen keskeisiä kysymyksiä. Tästä käynnistyivät workshop-tyyppiset OPS-seminaarit, joita järjestettiin yhteensä kolme kertaa: 14.3.2016, 12.4.2016 ja 30.8.2016. Niiden tarkoituksena oli pohtia ja löytää ideoita toiminnan kehittämiseksi. OPS-seminaarien ja niissä pidettyjen alustusten aiheina olivat: opiskeluprosessin muotoutuminen, arviointi, opetussuunnitelman ydinosaamisalueet, osallisuuden ja opintoihin kiinnittymisen tukeminen sekä demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus opettajankoulutuksessa.

Mietimme, minkälaisella toiminnalla syntyy yhteistä pohdintaa siitä, ovatko kaikki käytännöt opetussuunnitelman periaatteiden mukaisia.

Mitä Peda-ryhmän toiminnasta seurasi?

OPS-seminaareissa käytyjen merkityskeskustelujen ja työskentelyn perusteella huomattiin, että TAOKin toimintatapaa on syytä uudistaa. Peda-ryhmä kokosi keskeisimpiä ideoita ja ehdotuksia ja muokkasi niistä suositukset opetussuunnitelman käyttämiselle niin, että olisi joitakin selkeitä, kaikille yhteisiä käytäntöjä eikä koulutuksen toteutus vaihtelisi sen mukaan, mikä tuntuu kustakin opettajasta sopivalta. Suositusten tarkoitus ei ole, että kaikki toimisivat samalla tavalla. Kun on olemassa joitakin kaikille yhteisiä tapoja toimia, on mahdollista varmistaa opetussuunnitelman pedagogis-filosofisten periaatteiden toteutuminen ja samalla sallia kullekin opettajalle yhdessä opiskelijoiden kanssa liikkumavaraa valita erilaisia toimintatapoja.

TAOKin ammatillisen opettajankoulutuksen opetussuunnitelman mukaan opettajaksi oppimisessa ja kasvamisessa keskeistä on identiteettityö. Alla olevien suositusten tarkoituksena on ylläpitää osallistavan pedagogiikan periaatteita ja muistuttaa, minkälaisia asioita on syytä ottaa huomioon kehitettäessä opettajankoulutuksen uutta toteutustapaa.

Oppiminen ja opiskelu

* Opiskelijoita ohjataan lukemaan opetussuunnitelmaa heti opintojen alusta alkaen. Opintoihin kiinnittymisen kannalta on tehokkaampaa, kun opetussuunnitelmaan tutustutaan yhdessä opiskelijan kanssa, face-to-face.

* Identiteettityön merkityksen ymmärtämiseen kannattaa varata aikaa.

* Identiteettityön tukeminen tulee säilyttää myös käytettäessä erilaisia toiminnallisia ratkaisuja.

* Opiskelijoita tuetaan itseohjautuvuuteen ja yhteistoiminnallisuuteen.

* On tärkeää varata aikaa HOPSin tekemiseen yhdessä opiskelijan kanssa:

  • ryhmä- ja vertaistyöskentelyn hyödyntäminen
  • HOPSin jatkuvan päivittämisen tukeminen

* Erilaisten opiskelutapojen tulee tukea opintoihin kiinnittymistä sekä kokemusta osallisuudesta ja opiskelun omistajuudesta.

Opetus ja ohjaus

* Asiantuntijaopettajan käsitettä ja roolia tulee arvioida uudelleen ja viedä toimintaa jaetun asiantuntijuuden suuntaan. Tästä syystä opettajien välistä yhteistyötä tulee lisätä ja kehittää.

* TAOKin opettajien tehtävät ja rooli muotoillaan uudelleen, esimerkiksi HOPS-opettaja, tutoropettaja, asiantuntijaopettaja jne.

* Opettajien on syytä laatia ja sopia yhteiset linjaukset ohjauksellisuuden toteutumiselle.

* Annettujen ja muotoutuvien tehtävien tulee olla sellaisia, että niiden tekeminen edellyttää samanlaista kognitiivista prosessointia kuin opettaja työssään tarvitsee.

* Tehtävien tulee olla sellaisia, että niitä voi muovata opiskelijan omien tarpeiden ja tavoitteiden perusteella.

Koulutuksen toteutus

* Luodaan selkeitä yhteisiä linjauksia TAOKin opetussuunnitelman käyttämiselle.

* Arvioidaan, minkälaista osaamisen syntymistä tai ammatillista kasvua nykyiset käsitykset, toimintatavat sekä erilaiset nyt käytössä olevat tehtävät tukevat ja edesauttavat.

* Arvioidaan uudelleen verkko-opetuksen ja lähiopetuksen suhde ja laaditaan tapoja, joilla taataan opiskelijoiden mukana pysyminen, kun kontaktipäivät ovat verkossa.

* Lähipäivien merkitystä (keskustelu, toisten ryhmien palaute) ei kannata kadottaa.

* Kehitetään erilaisia tapoja toteuttaa lähipäiviä: esim. kerran kuussa koko ryhmä, lisäksi pienryhmien ohjausta kasvokkain tai verkossa.

* Vahvistetaan opiskelijoiden yksilöllisten opintopolkujen rakentamisen mahdollisuuksia ja kehitetään erilaisia (myös digitaalisia) ratkaisuja AHOTointiin ja opinnollistamiseen.

* Käytetään entistä enemmän aktivoivia työskentelytapoja.

* Pienryhmätyöskentely opiskelun keskeisenä toimintatapana kannattaa säilyttää.

* Mahdollisuus sekä pienryhmien saamaan että yksilölliseen ohjaukseen tulee varata kaikissa opintojen vaiheissa.

* Suunnitellaan opiskelun aloittamisen peruslähtökohdat turvaava kaksipäiväinen aloitus toteuttamalla ”OPS-seminaari” opintojen alkuun. Järjestetään yhteisiä pisteitä, joissa tutustutaan esimerkiksi opintokokonaisuuksiin, ydinosaamisiin ja harjoitteluihin. Tämä edistää myös yhteisen käsityksen muotoutumista opettajille. Aikaisemmin aloittaneet opiskelijat voivat toimia workshopien vetäjinä. Jokainen opettaja etsii omasta ryhmästään opiskelijan vetäjäksi.

* Laaditaan ”Uusien opiskelijoiden ohjaaminen opettajankoulutukseen” -perehdytyskokonaisuus, jossa aiemmin aloittaneet opettajaopiskelijat suunnittelevat aloittaville sekä verkkoon laadittavia sisältöjä että f2f –työskentelyä. Tämä voisi olla esimerkiksi opintokokonaisuudessa: Kohti laaja-alaista yhteistoimintaa.

Peda-ryhmä suositteli myös TAMKissa tehdyn opiskelijakokemustutkimuksen (Kukkonen & Marttila 2017) tulosten käyttöönottamista. Hyvän opiskelukokemuksen peruskivet – henkilökohtaisuus, ohjauksellisuus, autenttisuus, yhteistoiminnallisuus ja muovautuvuus – voisivat toimia TAOKin henkilökunnalle yhteisenä kehyksenä niin koulutuksen toteutuksen kuin TAOKin sisäisen toiminnan suunnittelulle, toteutukselle kuin arvioinnillekin.

Peda-ryhmän käynnistämän prosessin tuloksia otetaan käyttöön jo vuonna 2017 aloittavien ammatillisten opettajaopiskelijoiden kanssa. Perusteellisemmin toimintatapoja muutetaan vuonna 2018 sillä ajatuksella, että osaamisperustaisuus ja henkilökohtaiset oppimispolut varmistetaan.


Lähteet

Kukkonen, H. & Marttila, L. (2017). Kuviteltua todellisuutta – ammattikorkeakoulu oppimisen ja opiskelun ympäristönä. Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A. Tutkimuksia 19.

Laajala, T. (2015). Diskurssianalyyttinen tutkimus ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman kehittämisprosessista. Lapin yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 309. Väitöskirja.

Mäkinen, M. & Annala, J. (2010). Osaamisperustaisen opetussuunnitelman monet merkitykset korkeakoulutuksessa. Kasvatus & Aika 4 (4) 2010, 41-61.

OPS 2016. Opetussuunnitelma. Ammatillinen opettajankoulutus. Tampereen ammattikorkeakoulu. Luettu 15.5.2017.  http://www.tamk.fi/documents/10181/20324/AO_OPS_2016.pdf/3c14ab3d-ea13-4692-931a-d569306cccc0

Pinar, W. F. (2004). What Is Curriculum Theory? London: Lawrence Erlbaum Associates.


Kirjoittajat

Harri Kukkonen, yliopettaja, Ammattipedagoginen TKI, TAMK

Päivi Lehtonen, yliopettaja, Ammatillinen opettajankoulutus, TAMK

Eeva Manni, erikoissuunnittelija, Ammatillinen opettajankoulutus, TAMK

Pekka Kalli, yliopettaja emeritus, Ammatillinen opettajankoulutus

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *