Varhaiskasvatuksen ydinkäsitteiden ja niiden merkityksen jäsentäminen vaatii kriittistä reflektiota työyhteisöissä. Niiden pitäminen itsestään selvinä voi olla petollista, mutta hektisessä työarjessa voi olla haastavaa löytää aikaa ja mahdollisuuksia teoreettisten periaatteiden tarkasteluun ja dialogiin kollegoiden välillä. Jaetun ymmärryksen luominen kollegoiden kesken on kuitenkin innostavaa.
Opetushallituksen (OPH) rahoittaman VarVas – Varhaiskasvatuksen vastavuoroinen asiantuntijuus -hankkeen koulutuksissa on perehdytty muun muassa sosiaalipedagogiikan teoriaan ja työotteeseen. Koulutuksessa on tarjottu tukea ja luotu varhaiskasvatuksen henkilöstölle mahdollisuuksia pysähtyä teorian äärelle ammatilliseen reflektioon.
Varhaiskasvatus on hyvin käytännönläheistä työtä, ja sitä toteutetaan monialaisissa tiimeissä. Yksi varhaiskasvatustyön kulmakivistä on tietoperustan monitieteisyys (OPH, 2022). Juuri tieto tekee kasvattajasta ammattilaisen, ja työn keskeisten käsitteiden hallinta on perusta, jolle käytännön taidot rakentuvat.
Viime aikoina on uuden henkilöstörakenteen myötä herännyt paljon keskustelua sosiaalipedagogiikan roolista yhtenä varhaiskasvatuksen teoreettisena viitekehyksenä. Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) nimetään sosiaalipedagogiikan opinnot osaksi varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuusvaatimuksia, mikä luo osaamistarpeita juuri sosionomien sosiaalipedagogisen ymmärryksen kehittämiselle. Sosiaalipedagogiikka ei kuitenkaan kuulu millekään yksittäiselle ammattiryhmälle, vaan voi tarjota pedagogiikan tapaan ajattelun avaimia kaikille varhaiskasvatuksen ammattilaisille koulutustaustasta riippumatta.
Sosionomit ovat monialaisissa tiimeissä tällä hetkellä ainoa ammattiryhmä, joiden koulutukseen sosiaalipedagogiikkaa on Suomessa eksplisiittisesti sisällytetty. On kuitenkin syytä huomioida, että sosiaalipedagogiikan opetuksen määrä ja tapa osana perustutkintoa vaihtelee ammattikorkeakoulujen välillä, joten sosionomien sosiaalipedagoginen asiantuntijuus ei ole yhteismitallista.
Sosiaalipedagogiikka on käytäntötiede
Sosiaalipedagogiikka on sekä tieteenala että käytännön työn ala, jossa käytännön ja teorian – eli ajattelun ja toiminnan – välillä on tiivis yhteys (Nivala & Ryynänen, 2024). Tampereen ammattikorkeakoulussa sosiaalipedagogiikan opetuksen tavoitteena on luoda syvempää ja laajempaa ymmärrystä sosiaalipedagogiikasta niin oppialana kuin käytännön työnä ja siksi opetuksessa painotetaan teoriaa ja käsitteitä. Käytännön työstä tulee sosiaalipedagogista vain, jos työ juurtuu sosiaalipedagogiseen ajatteluun (Nivala & Ryynänen, 2024).
Teorian ja käytännön yhdistämisen keskeinen työväline on reflektio. Nivala ja Ryynänen (2024) jäsentävät teorian ja käytännön suhdetta osuvasti reflektiiviseksi toiminnaksi. VarVas-hankkeen koulutuksissa reflektiivinen toiminta on konkretisoitunut erityisesti varhaiskasvatuksen työntekijöiden omaa ja työyhteisöjensä toimintaa koskevaan pohdintaan. Ammatillisen reflektion keinoin on vahvistettu valmiuksia ja kykyä ottaa etäisyyttä arkiajatteluun ja pysähdytty tarkastelemaan toiminnan perusteluita, merkityksiä ja tavoitteita, saavuttaen näin myös väyliä yhteiskunnalliseen ja rakenteelliseen reflektioon.
Toiminnan perusteluihin saadaan peilauspintaa ennen kaikkea toiminnan teoreettisista lähtökohdista. Sosiaalipedagogiikka on normatiivinen tieteenala, mikä tarkoittaa sitä, että sosiaalipedagogisten käsitteiden määrittelyt pitävät sisällään arvoihin perustuvia päämääriä. Sosiaalipedagogiikassa pyritään kehittämään kasvatustoimintaa, jolla saadaan aikaan toivottua muutosta. Vahvistamalla omaa sosiaalipedagogista toimijuuttaan varhaiskasvatuksen ammattilainen voi saada kirkkaampaa suuntaa omalle toiminnalleen tukiessaan lasten sivistyksellistä ja sosiaalista kasvua. Samalla varhaiskasvatuksen ammattilainen on osaltaan rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa ja kestävää elämää.
Teoreettiset käsitteet ovat tapa yrittää jäsentää kompleksista todellisuutta ja tiivistää monitahoisia ilmiöitä yksittäisiksi käsitteiksi.
Teorian ja käytännön yhteenkietoutuneisuus ja sen merkityksellisyyden oivaltaminen ei ole itsestään selvää. Eräs VarVas-hankkeen koulutukseen osallistuja esitti etukäteen toiveen, ettei kurssilla käytettäisi hienoja sanoja ja käsitteitä, joiden ymmärtämiseen tarvitaan sanakirjaa. Toive oli kiinnostava, sillä se kuvaa hyvin osallistujan tarvetta olla kiinni käytännössä. Miksi sitten teoreettisia ja monesti hankalastikin määriteltäviä käsitteitä on välttämätöntä käyttää?
Teoreettiset käsitteet ovat tapa yrittää jäsentää kompleksista todellisuutta ja tiivistää monitahoisia ilmiöitä yksittäisiksi käsitteiksi. Tämä auttaa ammattilaisia keskustelemaan monimutkaisista kokonaisuuksista, mikä edellyttää kuitenkin sitä, että käsitteiden määrittelyistä luodaan yhtenäistä ymmärrystä. Kuten Rosqvist, Tuohi ja Kinos (2022) toteavat, käsitteiden tulisi avata uusia näköaloja ja auttaa viemään pedagogiikkaa eteenpäin. Työn ydinkäsitteillä on myös kiistaton paikkansa ammatillisten puhetapojen yhtenäisyyden ja siten itsevarmuuden rakentajana (Rosqvist ym., 2022). Lisäksi teoreettinen tietämys antaa valmiuksia systeemiseen tarkasteluun ja auttaa löytämään luovia ratkaisuja työelämän haasteissa.
Vankka käyttöteoria syntyy jaetusta ymmärryksestä
Monet yhteiskuntatieteiden ydinkäsitteet, kuten vaikkapa osallisuus, määritellään eri tavoin eri tieteenaloilla, ja toisaalta puhekielessä käsitteet saattavat väljähtää ja menettää osia monitasoisesta merkityksestään. Käsitteiden syvällinen tarkastelu auttaa jäsentämään käsitteiden välisiä suhteita, edistää kriittistä ja analyyttistä ajattelua ja auttaa kokonaisuudessaan luomaan omalle työlle selkeämpää teoreettista viitekehystä ja käyttöteoriaa. Käyttöteoria puolestaan on sosiaalipedagogiikan teoriaperinteeseen ja keskusteluun kiinnittyvää ajattelua, joka ohjaa omaa toimintaa (Nivala & Ryynänen, 2024).
Ydinkäsitteiden voi ajatella läpileikkaavan koko pedagogisen todellisuuden. Arvomaailman kääntäminen toimiviksi yksittäisiksi pedagogisiksi ratkaisuiksi ja niistä edelleen pedagogiseksi kokonaisuudeksi vaatii tietoista toimintaa. (Rosqvist ym., 2022.) Kun käsitteet ovat hallussa, toiminta on varmemmin linjassa niiden kanssa arjen muuttuvissa ja usein hektisissäkin tilanteissa. Varhaiskasvatustyölle on tyypillistä, että toimintaa vaativissa tilanteissa ajattelemiselle ei jää aikaa. Toiminnan pitäminen linjassa varhaiskasvatuksen tavoitteiden kanssa vaatii huolellisesti reflektoitua käyttöteoriaa.
Haltung moraalisena kompassina
Sosiaalipedagogiikassa esitetään työn perustaksi tietynlaista asennoitumisen tapaa, josta käytetään saksankielistä käsitettä Haltung. Haltung on hankala kääntää eri kielille, ja siksi sitä käytetään usein sellaisenaan, tarkoittaen eetosta, ajattelutapaa ja asennetta (Eichsteller, 2010). Nivalan ja Ryynäsen (2024, s. 220) mukaan Haltung pohjautuu sosiaalipedagogisen toimijan arvoihin, ihmiskäsitykseen ja maailmankuvaan.
Haltungissa on kyse siitä, miten arvomme ja uskomuksemme ohjaavat toimintaamme, ja voidaan sanoa, että haltungimme paistaa läpi arkisessa työssämme. Haltungin käsitteen avulla voimme reflektoida omaa ammatillista toimintaamme ja sen autenttisuutta suhteessa työn päämääriin. (Eichsteller, 2010.) Charfen ja Garnerin (2020) mukaan haltung tarjoaa ammattilaiselle viitekehyksen ydinarvojen ja etiikan pohtimiseen henkilökohtaisella tasolla ja toimii moraalisena kompassina. Tapamme olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa rakentuu siitä, mitä ajattelemme toisista, ja näin ammatillisuutemme ja persoonallisuutemme ovat työotteessamme aina yhteenkietoutuneita (Eichsteller, 2010).
Ammatillinen reflektio ja oppimisen ilo
Sosiaalipedagogisesti orientoituneen varhaiskasvattajan työssä on keskeistä se, miten ja miksi työtä tehdään ja miten taustalla vaikuttava ajattelu konkretisoituu toiminnassa. Tämän ohella omaa toimintaa tulee peilata suhteessa ympärillä oleviin rakenteisiin. Kuten Nivala ja Ryynänen (2024, s. 220) nostavat esiin, on tärkeää tunnistaa myös työtä ohjaavien lakien ja asetusten eetos eli se, mihin niillä pyritään. Lain tulkinta vaatii kykyä kriittiseen ja analyyttiseen ajatteluun.
Kuten edellä on esitetty, vahva ja ajantasainen teoreettinen osaaminen on merkityksellinen osa ammatillisuutta. Tietoperustasta nousevien ydinkäsitteiden avulla on myös mahdollista tehdä kehitystyötä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (OPH, 2022) määrittämien suuntaviivojen mukaisesti ja samalla myös sosiaalipedagogisesti. Tämä teoreettinen osaaminen antaa samalla hyvät eväät työssä onnistumiselle.
Vahva ja ajantasainen teoreettinen osaaminen on merkityksellinen osa ammatillisuutta.
Ymmärrys siitä, mitä laadukas varhaiskasvatus on, ei kuitenkaan synny tyhjiössä. Käsitteiden haltuunotto ja yhteisen ymmärryksen rakentuminen vaativat aikaa, eli tarvitaan rakenteita ammatilliselle keskustelulle ja reflektiolle. Millaiset toimintatavat varmistaisivat sen, että keskustelut olisivat luonteva ja systemaattinen osa työyhteisön toimintaa? Esimerkiksi tiimikokouksien ammatillista reflektiota, teoreettista osaamista sekä teorian ja käytännön soveltamista tukevia rakenteita voisi vahvistaa sen sijaan, että kokouksissa keskitytään pääosin käytännön työn organisointiin. On siis syytä tarkastella muun muassa, miten kokouksiin valmistaudutaan, miten käytössä oleva aika jaetaan eri teemojen käsittelyyn tai miten keskustelut dokumentoidaan. Keskeistä on se, miten läpi työuran jatkuvaa ammatillista kasvua ja kehittymistä mahdollistetaan rakenteellisin ratkaisuin entistä tavoitteellisemmin.
Jokaisen olisi siis hyvä pysähtyä miettimään, milloin viimeksi omassa tiimissä tai koko työyhteisössä on yhdessä pysähdytty jonkin ajankohtaisen teeman äärelle. Onko tilanne syntynyt sattumalta vai onko se ollut ennalta suunniteltu ja siten tavoitteellinen? Mikä teema nostettiin yhteiseen keskusteluun? Miksi juuri se? Miten hyvin omassa tiimissä tai työyhteisössä on aikaa pedagogiselle keskustelulle ja reflektiolle? Mikä toimii, entä mitä voisi muuttaa?
Ryynänen (2024) kirjoittaa Ajattelun puolustuspuheessaan kaikkein ainutlaatuisimmasta inhimillisestä kyvystä: kyvystä ajatella avarasti, luovasti, viipyillen, viitseliäästi, kysyen, kriittisesti ja perin juurin pohtien. Ryynänen (2024) jatkaa todeten, että kriittinen reflektio tarvitsee rinnalleen luovuuden, kehollisuuden, tunteet ja kuvittelukyvyn. Näiden toteutumiseksi tarvitaan kriittistä reflektiota edistäviä rakenteita. Tämä edesauttaa jäsentämään yhteistä ymmärrystä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Näin voidaan saavuttaa työssä onnistumisen kokemuksia ja työ tuntuu palkitsevalta. Ennen kaikkea edistetään monin tavoin lasten hyvinvointia ja koko kasvatusyhteisön oppimista.
Lähteet
Charfe, L. & Gardner, A. (31.7.2020). Does my Haltung look big in this?: The use of social pedagogical theory for the development of ethical and value-led practice. International Journal of Social Pedagogy, 9 (1). https://journals.uclpress.co.uk/ijsp/article/pubid/IJSP-9-11/
Eichsteller, G. (1.10.2010). The Notion of ‘Haltung’ in Social Pedagogy. The Therapeutic Care Journal. https://thetcj.org/in-residence/the-notion-of-haltung-in-social-pedagogy
Nivala, E. & Ryynänen, S. (2024). Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillistä yhteiskuntaa ja kestävää elämää. 2. painos. Gaudeamus oy.
Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:2a.
Rosqvist, L, Tuohi, M. & Kinos, J. (18.11.2022). Varhainen demokratiakasvatus osallisuuden käsitteistön tulkitsemiseen. Tutkittua varhaiskasvatuksesta. https://tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com/2022/11/18/varhainen-demokratiakasvatus-osallisuuden-kasitteiston-tulkitsemiseen/.
Ryynänen, S. (2024). Ajattelun puolustus. Sosiaalipedagogiikka 25 (1) (s. 5–8). https://doi.org/10.30675/sp.153285.
Varhaiskasvatuslaki 13.7.2018/540. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540.
Kirjoittajat
Eeva-Mari Miettinen
Lehtori, sosiaaliala
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu
eeva-mari.miettinen@tuni.fi
Eeva-Mari Miettinen on sosiaalipedagogi ja sosiaalityöntekijä. Hänen keskeisiä asiantuntijuusalueitaan ovat sosiaalipedagogiikan teoria, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen ja kulttuurinen työ sekä moninaisuus.
Piia Roos
Lehtori, sosiaaliala
Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu
piia.roos@tuni.fi
Piia Roos on kasvatustieteen tohtori ja varhaiskasvatuksen asiantuntija. Hänen keskeisiä asiantuntijuusalueitaan ovat lasten kuuleminen ja osallisuus, pedagogiikan arviointi ja kehittäminen, tiimin ja työyhteisön toimivuus sekä pedagoginen johtaminen.
Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto