Sosionomi YAMK avaa uutta uralle | Niina Koskela ja Merja Sinkkonen

TAMKjournal | Sosionomi YAMK -tutkinnon tehtävänä on tuottaa sosiaalialan erityisosaamista, joka vastaa ajankohtaisen toimintaympäristön sekä opiskelijoiden tarpeisiin. Tutkintoa on kehitetty työelämälähtöisesti: sen tuella on mahdollista kehittyä ammatillisesti sekä edetä johtamis- tai muihin vaativaa asiantuntijuutta edellyttäviin tehtäviin. Kiinnostus sosionomi YAMK-opintoja kohtaan on nousussa. Työuralla etenemisen ohella opinnoilla on todettu myönteinen vaikutus palkkatasoon.


YAMK vie uusiin tehtäviin

Uudenalaisia asiantuntijuuden osaamistarpeita syntyy tällä hetkellä sote-integraation, palveluverkkouudistusten ja asiakkaiden tarpeiden sekä tilanteiden monimutkaistumisen yhteisvaikutuksesta. Taloudellisten resurssien reunaehdot, palvelujen sähköistyminen ja kompleksisissa verkostoissa toimiminen sekä asiakkaiden odotusten muuttuminen tuovat myös omat odotuksensa YAMK-opinnoille (Leväsluoto 2023, 25–26; Sinkkonen, Taskinen & Rissanen 2021, 108; Mönkkönen & Roos 2023, 18–21). Kinoksen (2023, 159) tutkimuksen mukaan ylempään korkeakoulututkintoon hakeutuneiden sosionomien keskeiset tavoitteet opintoja kohtaan ovatkin oman ammatillisen osaamisen kehittyminen, uusiin työtehtäviin hakeutuminen sekä ura- ja palkkakehitykseen valmiuksien saaminen. Jo opiskeluaikana noin kolmasosan tavoitteena ovat esihenkilötehtävät. (Kinos 2023, 159.)

TAMKin Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma vastaa näihin tarpeisiin ja odotuksiin avaamalla uusia mahdollisuuksia uralle muun muassa sosiaalialan ja palveluohjauksen vaativiin asiantuntijatehtäviin. Sen tavoitteena on myös kehittää sosiaalialan työkäytäntöjä. Tutkinnosta saa hyvät valmiudet myös esihenkilötehtäviin, tutkimukselliseen kehittämiseen sekä sosiaalialan innovaatiotoimintaan myös kansainvälisissä toimintaympäristöissä – opiskelijan valintojen mukaisesti. (TAMK n.d.)

Sosiaalialalla lainsäädäntö on murroksessa, sekä lakia sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 26.6.2015/817 (erityisesti lain 12§) että varhaiskasvatuslakia 13.7.2018/540 ollaan uudistamassa. Vaikka sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto ei nykyisen lainsäädännön puitteissa annakaan pätevyyttä sosiaalityöntekijäksi, tutkinnon tuottamaan urakehitykseen ollaan tyytyväisiä. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyssä vuonna 2022 kolme neljästä vastanneesta ilmoitti, että ovat YAMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen saaneet uuden työpaikan. (Arene 2022.)

YAMK-opinnot tuottavat uutta osaamista uralle

Kinoksen (2023) väitöstutkimukseen osallistuneista sosionomeista yli puolet (58 %) opiskeli sosiaalialan suuntaavassa YAMK-tutkinnossa. Tässä aineistossa sosionomi YAMK-opiskelijoiden kokemuksena parhaiten kehittyivät asiantuntijaosaamista tukevat kriittinen, yhteiskunnallinen ja globaali ajattelu sekä kyky työskennellä itsenäisesti. Johtamisen ulottuvuuksista kehittymistä koettiin erityisesti henkilöstöjohtamisen sekä strategisen ajattelun osalta. Kehittämisosaamisen alueella kehittyivät vastuun ottaminen alan kehittämiseen osallistumisesta sekä tutkimuksellinen ja menetelmäosaaminen. (Kinos 2023, 160–161.)

Ammattikorkeakoulujen vuoden 2023 uraseurantakyselyn perusteella 67 % TAMKista valmistuneista sosionomi YAMK-tutkinnon suorittaneista oli tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Neljännes vastanneista tienasi 3800 euroa kuukaudessa tai enemmän. Tärkeimpinä osaamisalueina työssään (1= ei lainkaan tärkeä, 6 = erittäin tärkeä) he mainitsivat oma-aloitteisuuden ja itseohjautuvuuden (5,9); ongelmanratkaisutaidot (5,6) ja organisointi- ja koordinointitaidot (5,6). (Vipunen n.d.)

Työuralla etenemisen ohella opinnot nostavat palkkatasoa.

Opiskelijat ovat kokeneet tärkeiksi hyödyksi mahdollisuuden hakea uusia työtehtäviä, joihin kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Ylemmän tutkinnon hyödyiksi on koettu myös oman osaamisen vahvistuminen (syventyminen ja laajentuminen). Oman osaamisen kehittymisen lisäksi esille nousivat opiskelujen aikainen verkostoituminen toisaalta opiskelukavereiden ja toisaalta työelämän toimijoiden kanssa. Positiivisiksi vaikutuksiksi on nimetty myös vastuun ja vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen, uralla eteneminen esihenkilötehtäviin ja palkankorotukset. (Sinkkonen 2016.)

Samansuuntainen on uraseurantakyselyn (Vipunen n.d.) kumuloituva tulos, jossa kootuista tuloksissa vuodesta 2014 lähtien kokonaisuutena erottuvat mm. ammatillisen itseluottamuksen kasvu, vuorovaikutus- ja neuvottelutaidoissa kehittyminen sekä eteneminen asiantuntijauralla.

Yliopiston ja AMKin ylemmillä korkeakoulututkinnoilla sama palkkataso

Uralla kehittymisen rinnalla yksi opintojen tavoitteista on mahdollisuus parempaan palkkatasoon. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyssä kolme neljästä vastanneesta ilmoitti palkkatasonsa nousseen YAMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen. (Arene 2022.) Talentian vastavalmistuneiden urapolkuja koskevan selvityksen mukaan säännöllisen työajan ansio kyselyvuoden (2022) keväällä oli sosionomi (AMK) tutkinnon suorittaneilla 2775 euroa; sosiaalityön maistereilla 3735 euroa ja sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneilla 3808 euroa kuukaudessa. (Landgrén, 2023)

Työnhakutilanteessa ylempi ammattikorkeakoulututkinto on arvostettu ja esimerkiksi projekti- ja kehittämistehtävissä palkkaneuvotteluissa on myös yksilöllistä neuvotteluvaraa.

Kiinnostus ylempää tutkintoa kohtaan kasvussa

Ajankohtaisessa muutoksessa kiinnostus kouluttautumiseen vaikuttaisi olevan kasvamassa. Vastavalmistuneista sosionomeista 44 % suunnitteli YAMK-tutkinnon suorittamista tulevaisuudessa vuonna 2022. (Landgrén 2023.) Määrä oli noussut huomattavasti edellisestä selvityksestä (2021), jolloin se oli 30 %. Osaaminen ja sen syventäminen kiinnostavat selvästi sosiaalialan ammattilaisia.

Vuoden 2022 loppuun mennessä sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon oli suorittanut yhteensä 4317 opiskelijaa ja vuonna 2022 valmistui yhteensä 419 opiskelijaa. (Tilastokeskus n.d.). Vuonna 2021 joka viides Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut valmistui ammattikorkeakoulusta (Arene 2022). Nykyiset kansalliset tavoitteet korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän lisäämisestä yhdistettynä aikuiskoulutustuen muutoksiin edellyttävätkin edelleen joustavien, työelämäverkostoissa toimimista tukevien ja työn ohella toteutettavien oppimismahdollisuuksien kehittämistä. Näiden tuella kiinnostus kouluttautumista kohtaan muodostuu yhä useammalle konkreettiseksi mahdollisuudeksi opintoihin.

Opiskelija- ja työelämälähtöisyys ohjaavat tutkinnon kehittymistä

TAMKin sosiaaliala YAMK-opetussuunnitelman kehittämistyössä on hyödynnetty opiskelijapalautteita, alumnien kokemuksia ja asiantuntijaopettajien kokemuksia sekä sisällöistä että pedagogisista ratkaisuista. Taustalla ovat myös erittäin myönteiset kokemukset työelämäyhteistyöstä sekä ajankohtaisen toimintaympäristön osaamistarpeiden seuranta. Samaan aikaan on hyödynnetty TAMKin vahvaa työelämäkorkeakoulun toimintahistoriaa ja tutkinnon jatkuvan kehittämisen perinnettä. Koulutusohjelmassa on huomioitu läpileikkaavina mm. kestävän kehityksen, digitalisaation ja kansainvälisyyden elementit.

Opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden huomiointia omalla uralla kehittymisestä on jatkettu: muun muassa laajempi vapaavalintaisten opintojen määrä tukee yksilöllisten osaamistavoitteiden saavuttamista ja opintojen entistäkin sujuvampaa sovittamista työn ohella tehtäviksi. Opinnot mahdollistavat suunnitelmallisesti myös konkreettisen verkostoitumisen ja yhteistyön opiskelijan tavoitteiden mukaan sekä työelämässä, että soveltavan ja kehittävän tutkimuksen parissa (Koskela, Sinkkonen & Aalto-Siiro 2024). YAMK-opinnot mahdollistavat uralle uusia mahdollisuuksia, osaamisen uudistamista, asiantuntijuuden syventämistä, verkostoitumista ja uudenlaisiin esihenkilö- ja muihin vastuutehtäviin hakeutumista.


Lähteet

Arene. 2022. YAMK-tutkinto vie työuralla eteenpäin. Julkaistu 30.11.2022. Viitattu 18.8.2024. https://arene.fi/ajankohtaista/yamk-tutkinto-vie-tyouralla-eteenpain/

Kinos, S. 2023. Sosionomit (Ylempi AMK) muuttuvilla työmarkkinoilla. Tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelämään, osaaminen ja toimintaympäristön haasteet. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja sarja C. Osa 492. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Turun yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8014-7

Koskela, N. & Aalto-Siiro, M. & Sinkkonen, M. 2024. Sosiaalialan erityisasiantuntija (YAMK) -opiskelijat kehittämässä tiedolla johtamista. TAMKjournal. Julkaistu 29.2.2024. Viitattu 18.8.2024. https://sites.tuni.fi/tamk-julkaisut/terveys/sosiaalialan-erityisasiantuntija-yamk-opiskelijat-kehittamassa-tiedolla-johtamista-niina-koskela-marianne-aalto-siiro-ja-merja-sinkkonen/

Landgrén, S. 2023. Vastavalmistuneiden urapolut 2023. Vuosina 2021–2022 valmistuneiden Talentian jäsenten sijoittuminen työelämään sekä kokemukset saadusta koulutuksesta. Helsinki: Talentia. Viitattu 26.8.2024. https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2024/01/talentia_vastavalmistuneiden-urapolut-2023.pdf

Leväsluoto, J. 2023. Transition Through Co-creation in Social and Healthcare Services? Tampere University Dissertations 199. Faculty of Management and Business. Tampere University. Viitattu 3.8.2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3191-7

Mönkkönen, K. & Roos, S. 2023. Työyhteisötaidot digiajassa. Tallinna: Gaudeamus.

Sinkkonen, M. 2016. YAMK-tutkinto – osaamisen vahvistamista, verkostoitumista ja vaikuttamista. https://sites.tuni.fi/tamk-julkaisut/muu-teema/yamk-tutkinto-osaamisen-vahvistamista-verkostoitumista-ja-vaikuttamista/

Sinkkonen, S. Taskinen, H. & Rissanen, S. 2021. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integrointi ja johtaminen. Teoksessa S. Rissanen & J. Lammintakanen (toim.) Sosiaali- ja terveysjohtaminen. Helsinki: Sanoma Pro Oy. 105–128.

TAMK. N.d. Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma. Viitattu 26.8.2024 https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/sosiaalialan-erityisasiantuntijan-ylempi-tutkinto-ohjelma

Tilastokeskus. N.d. Suomen virallinen tilasto (SVT): Opiskelijat ja tutkinnot [verkkojulkaisu]. Helsinki: Viitattu: 26.8.2024. https://stat.fi/tilasto/opiskt

Vipunen. N.d. Uraseuranta. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely. Opetushallinnon tilastopalvelu. Viitattu 18.8.2024. https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Uraseuranta.aspx


Kirjoittajat

Niina Koskela
Lehtori, tiimi- ja tutkintovastaava, sosiaaliala YAMK
Sosiaali- ja terveysala
TAMK
niina.koskela@tuni.fi

Merja Sinkkonen
Yliopettaja
Soveltavan tutkimuksen keskus
TAMK
merja.sinkkonen@tuni.fi
ORCID: 0000-0002-7514-4901

Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto