Yhteiskuntaelämässä on kysymys ryhmien ja niihin osallistuvien välisestä vuorovaikutuksesta. Vasta ihmisten väliset vuorotoiminnat, odotukset ja näiden suhteet tiettynä ajankohtana muodostavat sosiaalisen järjestelmän, jossa ihmiset elävät. Kuka tahansa voi olla ryhmäsokea sikäli, että ihmiset tulevat harvoin ajatelleeksi, kuinka moniin ryhmiin he yhtä aikaa kuuluvat. Näitä ryhmiä, yhteisöjä ovat esimerkiksi perhe, koululuokka, harrasteporukat ja vaikka internetin keskusteluryhmät. Yhteisöillä tai ryhmillä ja verkostoilla on suuri merkitys yksilön jokapäiväiselle elämälle ja hyvinvoinnille. Yhteiskuntatutkimuksessa yhteisöt liittyvät perustavanlaatuiseen kysymykseen siitä, miten yhteiskunta ylipäätään on mahdollinen.
Arjen ryhmädynamiikka
Ihmiset kohtaavat toisensa arjessa rutiininomaisesti. He syövät saman pöydän ääressä, seisovat lippujonossa, käyttävät joukkoliikennettä, istuvat palavereissa, halailevat ja riitelevät. Koulutus, työ ja vapaa-aika jäsentyvät ryhmiksi, yhteisöiksi ja verkostoiksi. Ryhmät voidaan esimerkiksi ymmärtää yhteisöjen sisällä toimiviksi kokoonpanoiksi ja verkostot taas muodostuvat erilaisten yhteisöjen vuorovaikutuksesta. 
Miten nämä ja monet muut kohtaamiset vaikuttavat yksilön ajatuksiin, tunteisiin ja toimintaan? Pysyykö ihminen tilanteesta toiseen samana, omana itsenään, vai muovaako sosiaalinen konteksti jollain tavoin hänen käyttäytymistään? Uusi ryhmä on yksilölle aina suuri haaste. Juuri kukaan ei voi välttää ryhmiä, koska niitä on kaikkialla. Koska ryhmällä voi olla sekä jäsenelle että ulkopuolelle jäävälle joskus jopa ratkaisevan suuri merkitys, yksilölle on tärkeää kokea, että hän pystyy vaikuttamaan siihen, mitä ryhmissä tapahtuu ja millaisia tuloksia toiminnasta hänen kannaltaan on. Ryhmäprosesseja koskevaa ryhmädynaamista tietoa voidaan käyttää ymmärtämään ryhmän prosessia ja vaikuttamaan sen toimintaan.
Sosiaalinen pääoma
Ryhmistä, yhteisöistä ja verkostoista on monenlaista hyötyä. Ne ovat yksi elementti siinä kokonaisuudessa, jota yhteiskuntatutkimuksessa kutsutaan sosiaaliseksi pääomaksi. Taloudellisen, inhimillisen ja kulttuurisen pääoman tavoin myös sosiaalinen pääoma on resurssi, joka omaisuuden ja taitojen tapaan hyödyttää yksilöä monin tavoin. Sosiaalista pääomaa ei tarvitse kuluttaa loppuun – päinvastoin, oikein käytettynä se ruokkii itseään. Sosiaalinen pääoma helpottaa ja tehostaa sekä yksilöiden että yhteisöjen toimintaa monin tavoin, sillä on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa varallisuuden, työelämämenestyksen, terveyden ja demokraattisen järjestelmän toimivuuden kanssa. Kuitenkaan pelkästään positiivinen asia se ei ole. Tämäkin resurssi saattaa nimittäin jakaantua melko epätasaisesti eri ihmisryhmien välille. Esimerkiksi yhteiskuntaluokka näyttää jopa Suomessa määrittävän luottamusta toisiin ihmisiin ja instituutioihin sekä sosiaalisten verkostojen laatua ja lujuutta.
Verkostot ennen ja nyt
2020- luvun maailmassa suuri osa ihmisistä asuu suurissa kaupungeissa, netin yhteisöpalvelut ovat vallanneet sijaa perinteiseltä vuorovaikutukselta, välimatkat ovat pidentyneet ja kiire lisääntynyt. Yhteiset pihatalkoot alkavat olla harvinaisia.
Sosiaalisten verkostojen merkitys ei kuitenkaan ole vähentynyt, verkostot ovat vain muuttaneet muotoaan siitä, mitä ne aiemmin ovat olleet. Sosiaaliset verkostot määrittävät edelleen paljolti yksilön käytettävissä olevia resursseja ja asemaa suhteessa muihin kansalaisiin yhteiskunnassa. Ilmiö tuntuu jopa korostuvan globaalien tietoverkkojen kautta toisiinsa kytkeytyneissä nyky-yhteiskunnissa. Perinteiset sosiaaliset verkostot näyttävät kaikenkaikkiaan kuitenkin sopeutuvan nykytilanteeseen. Tietoverkot eivät välttämättä tuloa kaikkia perinteisiäkään vuorovaikutuksen muotoja. Yhdistystoiminta ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä ja jopa naapurisuhteet ovat pitäneet pintansa melko hyvin.
Viestintäverkot ovat tarpeen mukaan myös hyvin tehokkaita. ”Maailma on pieni” on Stanley Milgramin hypoteesi, jonka mukaan kuuden ihmisen kautta syntyy mahdollinen yhteys keiden tahansa amerikkalaisten välille. Pekingin olympialaisten aikana vuonna 2008 sama väite laajennettiin seitsemän yhteyden mukana koskemaan koko maailman väestöä. Nykymuotoisessa yhteiskunnassa lähiyhteisöt ovat edelleen välttämättömiä resursseja yksilön selviytymiselle, mutta eivät riittävä sosiaalisen järjestyksen perusta koko yhteiskunalle. Uudet ja vanhat yhteisöelämön muodot elävät nyt toistensa kanssa.
Tutustu aiheeseen lisää:
Kangaspunta, Seppo. (toim.) (2011). Yksilöllinen yhteisöllisyys
Yksilöllinen yhteisöllisyys
Sjöblom, Kirsi & Mäkikangas, Anne (2021) Rapauttiko etätyö yhteisöllisyyden? Alusta! Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu.
PERHE: Mikä ihmeen perhe? – Katja Repo (2019)
Nuoret ja kansalaisuus – Päivi Honkatukia (2019)
Erola, Jani & Räsänen, Pekka. (2014) Johdatus sosiologian perusteisiin. Helsinki; Gaudeamus.
Suoninen, Eero & Pirttilä-Backman, Anna-Maija & Lahikainen, Anja Riitta & Ahokas, Marja. (2013) Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki; Sanoma Pro.