Korkeakoululähtöisen osaamisen hyödyntäminen sote-kehittämisessä

Kampus sote –hankkeessa olemme nostaneet keskusteluun, miten korkeakoulujen tutkimusta ja tietoa voidaan kiinnittää osaksi sote-palvelujen kehittämistä. Millainen on korkeakouluyhteisön ja korkeakoululähtöisen osaamisen rooli sote-kehittämisessä sekä miten näitä voitaisiin vahvistaa? Millaisilla tavoilla tutkimus ja tieto on tähän asti tuotu osaksi kehittämistoimintaa ja miten tätä tulisi organisoida jatkossa? Näihin kysymyksiin peilaten, hankkeessa toteutettiin seitsemän tutkijahaastattelua Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa, joiden tutkimus kiinnittyy sote-alaan suoraan tai välillisesti. Lisäksi monialaisista, eri sektoreita edustavista osallistujista koostuneessa työpajassa kartoitettiin osallistujien näkemyksiä tutkimuksen hyödyntämisen vahvuuksista, uhkista, mahdollisuuksista ja heikkouksista sote-kehittämisessä. Haastattelu- ja työpaja- aineistot ovat kartoittaneet keinoja ja väyliä korkeakoululähtöisen tutkimuksen ja tiedon kiinnittämiselle käytännön kehittämistyöhön ja muotoja tutkijoiden, yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin vuorovaikutukselle.

Työpajassa tutkimuksen ja tiedon hyödyntämisen vahvuuksina nähtiin tutkitun tiedon laaja-alaisuus ja tieto eräänlaisena metatietona: tieto jo olemassa olevasta tiedosta auttaa hyödyntämään jo tutkittua ja kertynyttä tietoa sekä huomaamaan mahdollisuuksia kenties tarpeellisesta, mutta vielä tutkimattomasta aiheesta. Tutkittuun tietoon myös luotetaan. Se antaa perusteita ja tukea kehittämiseen ja auttaa vähentämään toiminnan riskejä. Tieto edesauttaa myös resurssien parempaa hyödyntämistä mm. ennakoinnin ja aika- ja henkilöresurssien parempana kohdistamisena. Tärkeänä seikkana sote-työssä nähtiin kentän toimijoiden osaamisen kehittyminen tutkitun tiedon avulla. Tämä heijastuu suoraan asiakkaan saaman palvelun laatuun ja turvallisuuteen sekä auttaa tekemään asiakkaan kannalta oikeanlaisia ratkaisuja. Toisaalta tutkimuksen hyödyntämisen heikkoutena nähtiin ennen kaikkea se, että tieto ja kentän toimijat eivät kohtaa. Tutkimustiedon saatavuus ja hyödynnettävyys koettiin ongelmallisena: joko relevanttia tutkimusta ei löydetä, tietoon ei ole aikaa perehtyä tai se on tuotettu liian vaikeaselkoiseen muotoon. Huolissaan oltiin myös siitä, että tutkimusta tehdään usein kaukana asiakkaista ja kentän asiantuntijoista, jolloin esimerkiksi kokemustieto ei kuulu. Kysyttiin, saadaanko tällöin otetta todellisesta tarpeesta ja ongelmasta.

Uhaksi koettiin resurssien puute sekä liiallinen byrokraattisuus ja kankeus, jolloin hyväkin projekti voi jäädä kesken. Tutkimukselta kaivattiin rohkeutta ja uudenlaisia avauksia. Kuitenkin tulevaisuudessa nähtiin mahdollisuuksia mm. siinä, että sote-palveluissa on runsaasti tutkimus- ja kehittämisideoita. Poikkitieteellisen yhteistyön voimaan luotetaan: tämä voi luoda uudenlaisia palveluita, toimintamalleja ja tuotteita. Uskottiin, että tiedon käyttö päätöksenteossa ja hoitotyön prosesseissa parantaa palveluiden laatua ja vaikuttavuutta. Mahdollisuutena nähtiin se, että tulevaisuudessa innovaatioaihioiden jakaminen helpottuu ja ”maailma pienenee”.

Haastatteluissa ja työpajassa nousi esiin erilaisia tapoja, joilla korkeakoululähtöistä tutkimusta ja tietoa on kiinnitetty sote-kehittämiseen (palvelut ja järjestelmät). Yhtenä työkaluna eri toimijoiden välillä ovat toimineet hankkeet, jotka ovat mahdollistaneet käytännönläheisyyden tutkimustyössä. Hankkeita on toteutettu yhdessä sekä yritysten että julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tai tilaustyönä erilaisille toimijoille. Tutkijat kokevat hankkeet hyvänä keinona yhteistyölle, mutta toisaalta hankkeiden koetaan toisinaan olevan myös varsin kankeita ja aikaa vieviä. Mahdollisuuksia kevyemmälle yhteistyölle kaivataan. Toisaalta tutkimusta voidaan kiinnittää käytännön kehittämiseen tutkijan kaksoisroolin avulla. Tällöin tutkija on kiinnittynyt sekä käytännön työhön että tutkimukseen, ja näin sekä tutkimus että käytäntö palvelevat toisiaan vuorovaikutteisesti. Näin tutkimuksen syötteitä saadaan suoraan kentältä ja informaatio kulkee molempiin suuntiin. Siitä huolimatta, että tutkimus on käytännönläheistä, on tutkimustiedon juurruttaminen olemassa oleviin rakenteisiin koettu haasteelliseksi. Tutkijoiden henkilötason verkostot eri tason sote-toimijoihin (esim. kaupunki, sairaanhoitopiirit, ministeriöt, THL jne.) tukevat tutkimusten tuomista osaksi sote-kehittämistä. Henkilötason verkostot koettiinkin tärkeäksi tekijäksi tutkimuksen ja kehittämisen yhteen liittämisessä. Verkostojen ylläpitämiseksi ja laajentamiseksi tärkeinä nähtiin erilaiset työpajat ja seminaarit, jotka mahdollistivat kohtaamisia ja vuorovaikutusta eri toimijoiden kanssa. Lisäksi opiskelijoiden osaamista on hyödynnetty kehittämistyössä esimerkiksi opinnäytetöiden välityksellä. Kuitenkin tulosten laajempi hyödyntäminen kohdeorganisaation ulkopuolelle on osoittautunut vaikeaksi.

Tutkimuksen vaikuttavuus sote-kentässä on myös moninaista. Tutkimus voi vaikuttaa palvelujen, palveluprosessien ja –järjestelmien kehittämiseen tai asenteisiin ja puhetapaan esimerkiksi terveydestä ja ravinnosta. Tutkimuksen roolit sote-kentässä ovatkin yhtä moninaiset kuin itse sote-kenttä. Toisaalta tutkimusta on hyödynnetty laajojen sote-järjestelmien kuten neuvolajärjestelmän muodostamisessa ja kehittämisessä ja toisaalta tutkimukseen pohjautuvia uusia teknologioita hyödynnetään sekä palveluiden kehittämisessä (esim. digitaalinen lääkäri) kuin myös palvelujärjestelmiä tukemassa (esim. Omakanta). Tutkimuksen hyödyntämisen mahdollisuudet ovat lukuisat, mutta ne pitää tehdä näkyviksi eri tason toimijoille.

Korkeakoulujen rooli sote-kehittämisessä nähtiin pitkälti riippuvaiseksi yksittäisen tutkijan tai opettajan verkostoista eikä tutkimuksen ja tiedon kiinnittämiseksi kehittämistyöhön koettu olevan olemassa systemaattisia, avoimia rakenteita tai mekanismeja. Näin ollen korkeakoulujen roolia yhteistyön ja vuorovaikutuksen sekä kampuslähtöisen tutkimuksen ja tiedon ja käytännön kehittämisen ”fasilitaattorina” tai ”siltana” tulisi kehittää. Linjaukset tulisi vetää strategiselta tasolta ja kohdistaa näin palvelemaan korkeakoulujen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Rakenteet tarjoaisivat pysyviä väyliä niin tutkijoiden, opettajien, opiskelijoiden kuin alumnien osaamisen kiinnittämiseksi sote-kehittämiseen. Tämä mahdollistaisi yhteistyön ulottamisen yli henkilötason verkostojen, kiinnittäen toimintatavat osaksi organisaation rakenteita ja näin mahdollistaen avoimia mahdollisuuksia yhteistyölle. Työtapoina fyysisen kohtaamisen mahdollistavat tilaisuudet kuten työpajat ja seminaarit koettiin hyviksi siinä missä verkkoalustojen voivat toimia vuorovaikutuksen tukena, mutta eivät syrjäyttää fyysistä kohtaamista. Tämän suuntainen kehittäminen vaatii kuitenkin korkeakoululta aktiivisen roolin ottamista ja tehtävän ja henkilöresurssin osoittamista kampuksen sisällä.

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys on rakentanut tutkimuksen ja tiedon kiinnittämisessä käytännön kehittämiseen toimivia malleja. Toimintamallien mukaan korkeakouluyhdistyksen toimijat jakavat säännöllisissä tapaamisissa tietoa toisilleen ja korkeakoulun ulkopuolelle. Toiminta ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on erityisen jäsentynyttä esimerkiksi elintarvikealalla. Enemmän yhteistyötä voitaisiin tehdä myös sote-alalla hyödyntäen yhteistyötä monialaisten toimijoiden välillä.

Korkeakouluilta peräänkuulutetaankin nyt aktiivista toimintaa ja toimintamalleja tutkimusten ja tiedon kiinnittämiseksi sote-kehittämiseen, missä toiminta on luonteeltaan toisinaan sisäänpäin kääntynyttä ja eri toimijoiden välinen yhteistyö toisinaan haasteellista. Korkeakoulujen tarjoamat mallit voisivat rikkoa näitä juurtuneita käytänteitä ja toimintatapoja ja rakentaa uutta toimintakulttuuria.

Haastattelujen perusteella pystyimme näkemään vain pintaraapaisun tutkimuksen roolista ja mahdollisuuksista osana sote-kehittämistä. Keskustelua aiheesta ja korkeakoulujen tutkimuksen ja osaamisen kiinnittämiseksi sote-kehittämiseen kaivataan lisää. Jatkamme keskustelua työpajassa ”Tutkimus ja tieto osaksi sote-palveluiden kehittämistä” 9.4 Tampereen yliopiston pääkampuksella.