Mielenterveyden seula – kolmas palvelukonsepti Pirkanmaalla

Image by Free-Photos from Pixabay
Kuvituskuva

Pirkanmaan kolmas palvelukonsepti lähti liikkeelle keväällä 2019 Kampus-sote -hankkeen konseptointityöpajoista, joissa ideoitiin kokonaisvaltaisen terveystarkastuksen konsepti. Idean ydinpalveluksi muodostui terveystarkastus, jossa huomioidaan ihminen kokonaisuutena, ja jossa fokus suunnataan myös mielenterveyteen kysymyspatteriston avulla. Kysymyspatteriston liitteeksi konseptityöpajassa suunniteltiin toimintoa, joka ohjaa asiakkaan jatkopalveluihin.

Mielenterveyden seula -konseptin kehittäminen jatkui Pirkanmaalla loppuvuodesta 2019, kun aiemmat kaksi konseptikokeilua, Kampusperustainen tutkimuspalvelu ja 3D-virtuaaliympäristö mielenterveyden tukemisessa saatiin päätökseen. Konseptin kehittelyä käynnistettäessä otettiin yhteyttä konseptityöpajoissa mukana olleisiin henkilöihin, joiden kautta yhteistyökumppaniksi löytyi Tampereen kaupungin Linnainmaan terveysasema. Kokonaisvaltaisen terveystarkastuksen konsepti-ideaa kehitettiin keväällä 2020 kuukausittain toteutuneissa yhteistyöpalavereissa, ja kartoitettiin kokeiluun sopivaa kohderyhmää. Kehittämistyön aikana tavattiin henkilöitä kolmelta eri terveysasemalta, ja kohderyhmäksi pohdittiin niin työttömiä työnhakijoita, kuin kokeiluun alkuvaiheessa valittuja terveysaseman sairaanhoitajan vastaanottotoiminnan asiakkaita.

Kokonaisvaltaisen terveystarkastuksen konsepti-idea jalostui lyhyeksi kartoittavaksi mielenterveys- ja päihdekyselyksi, jonka hoitaja voi tehdä asiakkaan kanssa hoidon tarpeen arvioinnissa. Kyselyssä kartoitetaan asiakkaan mieliala ja alkoholin käyttö, sekä tehdään itsemurhariskin arviointi. Vastaukset pisteytetään, jonka avulla hoitaja voi ohjata asiakkaan jatkohoidon piiriin. Tämä lyhyt kartoittava mielenterveys- ja päihdekysely on alun perin kehitetty Pohjanmaa hankkeessa, josta se muokattiin Tampereen kaupungin malliin soveltuvaksi alkuperäisessä hankkeessa mukana olleen professorin sekä tässä konseptissa mukana olleen psykologin toimesta. Kyselyn yhteyteen kehitettiin sille kirjalliset ohjeet ja koulutusvideo. Kehittämistyössä on ollut mukana moniammatillinen ja –tieteinen tiimi; psykologi, psykiatrian professori, hoitotyön johtaja ja terveysaseman osastonhoitaja, terveysaseman sairaanhoitaja sekä Kampus-sote hankkeen sotealan asiantuntijat.

Mielenterveyden seula -konseptin pilotointi tapahtuu syksyllä 2020

Palvelukonsepti saatiin kehitettyä kevään 2020 aikana, mutta pilotointi jätettiin syksyyn. Kesälomien jälkeen yhteistyötä tiivistettiin viikoittaisiksi palavereiksi, joissa sovittiin yksityiskohtia käytännön pilotointia varten. Lyhyt kartoittava mielenterveys- ja päihdekysely laadittiin sähköiseen muotoon Tampereen kaupungin vastaanottopalveluiden suunnittelijan toimesta. Näin palvelukonseptin kokeilu päästiin aloittamaan syyskuun puolivälissä Linnainmaan terveysasemalla ja on käynnissä tällä hetkellä. Kokeilusta kerätään arviointitietoa, jota analysoidaan jatkotyöstämistä varten.  Tavoitteena on kehittää kyselystä toimiva työkalu terveysaseman hoitajien vastaanottotoimintaan. Kokeilun perusteella kyselyä tarvittaessa muokataan ja kehitetään edelleen, jonka jälkeen kyselyä mahdollisesti kokeillaan laajemmin Tampereen kaupungin toimesta.

Pysykää linjoilla, sillä kirjoitamme myöhemmin, miten palvelukonseptoinnissa lopulta kävi! Lue myös kokemuksia Pirkanmaan aikaisemmasta konseptikokeilusta alla olevan linkin takaa.

10.10.2019 Opiskelijat testasivat 3D-virtuaalitilaa

 

Kirjoittajat: Sari Himanen, Sanna Nisula, Anne Silvan