Opiskelijan ohjauksessa voi olla tilanne, johon liittyy turhautumista, kiukkua, surua, lannistumista tai suurta huolta omasta pärjäämisestä. Nämä tunteet ja ajatukset haluavat tulla nähdyiksi ja kuulluksi ja siksi niille on annettava tilaa. Niihin ei kuitenkaan voi jäädä, ja seuraavaksi kuvaan menetelmiä, joilla päästään ongelmapuheesta eteenpäin.
Fakta vai uskomus
Ehdoton puhe sulkee ovia ja jumittaa tilanteen. Opiskelija kuvaa turhautumisen hetkellä ongelmaa käyttämällä fraaseja kuten ”Minä en osaa, en opi millään, en koskaan muista”. Opettaja tai ohjausta antava henkilö voi peilata opiskelijan sanomaa pienellä lisämausteella: ”Okei, siis sinulla on sellainen uskomus, että tätä ei opi millään.” Tämä pieni lisäys peilaavassa puheessa raottaa ovea mahdollisuudelle ja tekee näkyväksi, että kyseessä ei olekaan absoluuttinen fakta. Voi myös kysyä, onko uskomus hyödyllinen, ja voisiko olla muitakin tapoja tarkastella asiaa, tai jokin toinen näkökulma. Ehkä opiskelija tuntee jonkun, joka suhtautuu samaan asiaan toisin, tai ehkä hän on itse joskus ajatellut vastaavassa tilanteessa toisin.
Positiiviset poikkeukset
Seuraavaksi lähdetään tutkimaan, milloin tämä uskomus ei ole pitänyt paikkaansa. Kyseessä voi olla jokin toinen taito, joka tuntui mahdottomalta oppia, mutta ei lopulta ollutkaan. Poikkeama voi löytyä kaukaa tai läheltä. Ehkä se oli pyörällä ajaminen, allekkain laskeminen, uiminen tai lukemaan oppiminen. Ehkä meneillään olevien opintojen ajalta löytyy esimerkkejä tilanteista, joissa on näkyvissä osaamista, sen kehittymistä ja hoidettuja tehtäviä, jotka kertovat siitä, että muistaa, oppii ja saa asioita hoidettua.
Onnistumisten tutkiminen
Opimme onnistumisista ihan yhtä hyvin tai paremmin kuin virheistäkin. Voi olla hyödyllistä pysähtyä tarkastelemaan, mikä kaikki onnistumiseen on vaikuttanut. Erityisesti opiskelijaa ohjataan huomioimaan omaa toimintaansa. Mitä teit silloin, kun sait raportin valmiiksi? Millaiset voimavarat sinulla silloin oli? Miten toimit, että jaksoit kirjoittaa ja etsiä tarvittavat tiedot? Kuka sinua auttoi silloin? Miten saamasi apu vaikutti? Kuvaile elämääsi tuossa tilanteessa, mitä itsellesi tärkeitä asioita oli silloin läsnä arjessa? Millaiset muutokset auttaisivat tässä tilanteessa? Ratkaisukeskeinen ohjaaja ei siis vastaa, vaan kysyy ja tutkii yhdessä opiskelijan kanssa.
Ihmekysymys
Ihmekysymys vaatii vähän heittäytymistä, mutta voi olla toimiva tapa hahmottaa muutoksen hyötyjä ja motivaatiotekijöitä, erityisesti kun ongelma liittyy jaksamiseen tai tunteiden säätelyyn.
Se kuuluu näin: ihme tapahtuu, kun nukut ensi yönä ja tämä ongelma on ratkennut itsestään. Koska nukuit, et tiedä sitä herätessäsi. Miten voisit huomata merkkejä siitä? Huomaavatko muut sinusta, että muutos on tapahtunut? Tuntuuko sinusta erilaiselta tai ajatteletko eri tavalla?
Mitä enemmän kuvaillaan ihmeen jälkeistä tilannetta, sitä enemmän mieli suuntautuu kiinnittämään huomiota onnistumisen merkkeihin.
Opiskelija voi kuvailla ihmettä kertomalla, ettei hän herätessään ole ahdistunut, olo on energinen ja on kiva aloittaa uusi päivä. Kämppis huomaisi sen siitä, ettei ilmassa ole ärtymystä ja tuskailua, vaan tunnelma on kevyt. Päivän aikana jaksaisi käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja tavata ystäviä. Seuraavaksi kysytään, onko tuo ihmeen jälkeinen tilanne jollain tapaa ollut todellisuutta edes hetkellisesti tai jossain määrin ja onko siinä jotain, jota voisi toteuttaa ongelmasta huolimatta. Tarkoitus on ohjata ajattelua siihen, mitä tavoittelee, ja miten sen saavuttaminen ei ole kiinni pelkästään ongelman ratkeamisesta. Muutosta voi tehdä myös toteuttamalla sellaista arkea, jota toivoo.
Näin ratkaisukeskeisyys toimii: se, mitä katsot, kasvaa. Jos keskittyy ongelmiin ja vaikeuksiin, ne valtaavat koko ajattelun ja aiheuttavat hyödytöntä kuormittavaa stressiä. Kun alkaa aktiivisesti etsiä toimivia asioita, voimavaroja ja mahdollisuuksia, ne auttavat pitämään ongelmat oikeissa mittasuhteissa ja voimaan paremmin. Kuormittavan stressin vähentyessä ongelmanratkaisukyky paranee, suhde vaikeisiin asioihin tuntuu kevyemmältä ja oppimiskyky vahvistuu.
Kirjoittaja
Johanna Pirttikoski, Opintokuraattori, hyvinvointipalvelut, TAMK
