Journalistiikan opintosuunnan opintoihin Viestinnän monitieteisessä kandidaattiohjelmassa kuuluu 16 viikon (3,5 kk) harjoittelu journalistisissa tehtävissä. Harjoittelu suoritetaan pääsääntöisesti toisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä touko-elokuussa. Harjoittelun voi suorittaa myös keväällä tai syksyllä, jos ajankohta sopii työnantajalle ja omiin opintoaikatauluihin.
Opiskelija, kun harjoittelu tulee osaltasi ajankohtaiseksi, tee näin:
- Tarkista, oletko oikeutettu toimitusharjoittelutukeen eli pääsetkö mukaan ohjattuun toimitusharjoitteluun (ns. harjoittelujärjestelmään). Ohjatun harjoittelun tavoitteena on taata mahdollisuus journalistisen työkokemuksen hankkimiseen myös niille, joilla ei ole lainkaan kokemusta tai sitä on vain vähän. Harjoittelu on opiskelijalle palkallista, ja työnantajalle maksetaan harjoittelusta ohjaukseen tarkoitettu rahallinen tuki. Pääset harjoittelujärjestelmään, jos
- sinulla on edeltävää journalistista työkokemusta enintään kolme kuukautta (osoitetaan tarvittaessa työtodistuksin),
- sinulla on suoritettuna ennen harjoittelujakson alkua kaikki ne opinnot, jotka tulee suorittaa ennen opintojaksoa VIM.JO.250 Journalismi ammattina (toimitusharjoittelu on ko. opintojakson yksi osa).
Kun sinulla on journalistista työkokemusta enemmän kuin kolme kuukautta, suoritat toimitusharjoittelun vaihtoehtoisilla tavoilla. Jos sinulle on kertynyt opintojen aikaista ja niitä edeltävää journalistista työkokemusta 16 viikkoa, voit halutessasi raportoida toimitusharjoittelusta vuoden etuajassa, opintojesi toisena vuonna. Jos sinulla on työkokemusta yli kolme kuukautta mutta vähemmän kuin 16 viikkoa, ota yhteyttä harjoittelukoordinaattoreihin neuvotellaksesi työkokemuksen täydentämisestä esimerkiksi freelance-työllä. Neuvottele kaikista erityisjärjestelyistä harjoittelukoordinaattorin kanssa.
- Päästäksesi ohjattuun harjoitteluun sinun tulee hakea harjoittelujärjestelmään eli täyttää hakulomake määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy lukuvuosittain marraskuussa. Tarkista aika Aikataulu-sivulta. Järjestelmään hyväksytyille ilmoitetaan tuloksesta viimeistään viikon kuluessa haun päättymisestä.
- Kun sinut on hyväksytty harjoittelujärjestelmään, osallistu harjoittelua koskevaan infotilaisuuteen saadaksesi perustiedot aikatauluista ja käytännöistä. Seuraa harjoittelukoordinaattorin ja -neuvojan tiedotuksia.
- Voit hakea ohjattua harjoittelupaikkaa joko osallistumalla järjestelmän kautta avautuviin hakuihin tai suoraan työnantajan avaamiin harjoittelija- tai kesätoimittajahakuihin.
- Olemme sopineet tiettyjen toimitusten kanssa etukäteen siitä, että harjoittelujärjestelmä koordinoi näiden harjoittelijahakuprosesseja. Tällöin opiskelija toimittaa hakemuksen, ansioluettelon ja työnäytteet (harjoittelun moodleen, ja kyseistä harjoittelupaikkaa koskevat hakemukset liitteineen lähetetään yliopistosta toimituksiin näiden kanssa sovittujen aikataulujen mukaisesti. Järjestelmän kautta aukeavia paikkoja haetaan tammikuun ensimmäisten viikkojen aikana, ja niitä voi hakea ilman rajoituksia (halutessaan voi osallistua kaikkiin hakuihin).
- Muiden toimitusten kanssa voimme sopia jälkikäteen mukaantulosta harjoittelujärjestelmään. Tällöin opiskelija hakee harjoittelupaikkaa työnantajan avaamasta harjoittelija- tai kesätoimittajahausta toimittamalla hakemuksen ja muut pyydetyt dokumentit ohjeiden mukaisesti työnantajan järjestelmään. Hakemuskirjeessä kannattaa kertoa hakevansa neljän kuukauden harjoittelupaikkaa ja olevansa oikeutettu harjoittelutukirahaan (1800 euroa, joka maksetaan työnantajalle harjoittelun ohjaamisesta). Kun työnantaja tekee myönteisen rekrytointipäätöksen, harjoittelukoordinaattori ja työnantajan edustaja neuvottelevat toimituksen liittymisestä harjoittelujärjestelmään. Ensimmäiset harjoitteluhaut (järjestelmän ulkopuolelta) avautuvat joulukuussa, kun taas kesätoimittajahaut alkavat vasta tammikuussa. Erilaisia hakuja on runsaasti avoinna helmikuun loppuun saakka.
- Kun saat harjoittelupaikan, sinun tulee välittömästi ilmoittaa asiasta harjoittelukoordinaattorille ja kaikkiin muihin paikkoihin, joihin olet hakenut. Seuraa saamiasi ohjeita.