Hyppää sisältöön
Teaching and Learning Centre

Pedagoginen osaaminen korkeakoulussa

Hyvinvoinnin vaikutusketju korkeakouluyhteisöissä

Kuva: Kirsi Purhonen

Hyvinvoinnin tarkastelu kokonaisena ilmiönä on noussut entistä keskeisemmäksi osaksi korkeakoulujen systeemistä ajattelua. Tämä on ymmärrettävää tilanteessa, jossa hyvinvointivaltion rakenteet ovat murroksessa ja pelkkä määrällisten mittareiden seuraaminen ei enää riitä. Tarvitaan laadullisempaa, älykkäämpää ja taloudellisesti vaikuttavampaa tapaa arvioida hyvinvointia (Dufva ym., 2026). Hyvinvoinnin vaikutukset ulottuvat poliittisista päätöksistä aina korkeakouluyhteisöjen arjen käytäntöihin ja yksittäisten opettajien sekä opiskelijoiden kokemuksiin asti.

Jos haluamme, että korkeakoulut tuottavat hyvinvoivia ja toimintakykyisiä ammattilaisia, meidän on tarkasteltava hyvinvoinnin ketjua kokonaisuutena. Oppilaitosten arki on muuttunut nopeasti ja monella tavalla, mikä tekee opettajien työstä aiempaa vaativampaa (Salminen ym., 2025). Moninaistumista lisäävät muun muassa yhteiskunnalliset rakenteelliset uudistukset, inkluusiokehitys sekä taloudellisten resurssien muutokset.

Hyvinvointi korkeakouluissa on niin iso asia, että sitä kannattaa pilkkoa pienempiin, konkreettisiin tekijöihin, jotta kokonaisuus hahmottuu ja on otettavissa haltuun. Mikä on juuri minun roolini hyvinvoinnin vaikutusketjussa, entä opiskelijan tai työpaikan, johon opiskelija on siirtymässä?

Kaikki vaikuttaa kaikkeen – myös hyvinvointiin

Tässä blogissa kuvatun systeemisen ajattelun lähtökohtana on sosiaalisesti kestävän työelämän muodostumisen ehdot (Seppälä ym., 2025). Sosiaaliselle kestävyydelle on Agenda 2023 -ohjelmassa (Ulkoministeriö, ei pvm.) määritelty selkeä tavoite koulutuksen suhteen: kaikkien maiden tulee taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Toisena lähtökohtana on hyvinvoinnin keskeisen tutkijan, Erik Allardtin (1976), hyvinvoinnin ulottuvuudet (having, loving, being) eli elintaso, yhteisyyssuhteet ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Helne ja Hirvilammi (2014) ovat lisänneet vielä yhden ulottuvuuden (doing), joka kuvaa yksilön harmoniaa olla olemassa omalla tavallaan.

Jotta having, loving, being ja doing mahdollistuvat korkeakouluopiskelussa, on syytä miettiä, mitä hyvinvointiin liittyvät tekijät tarkoittavat pedagogisena vaikutusketjuna koko korkeakoulun toiminnassa. Rakennamme tämän vaikutusketjun tällä kertaa ylhäältä alaspäin. Ei sen takia, että yksilö olisi arvoltaan vähäisempi, vaan sen takia, että hänen hyvinvointinsa olisi korkeakouluopinnoissa saavutettu tulos, joka kantaa aina työelämään asti.

Vaikutusketjun teesit pohjautuvat Mieli hyvin duunissa -hankkeessa (2023–2025) opettajakorkeakouluille ja opettajakouluttajille kehitettyihin osaamissuosituksiin. Kyseisten osaamissuositusten laadinnassa tieto on kerätty koulutuksesta ja työelämästä pudonneilta nuorilta, ammatillisilta opettajilta, opinto-ohjaajilta ja erityisopettajilta, opettajakorkeakoulujen lehtoreilta, opettajaopiskelijoilta sekä ammatillisen koulutuksen esihenkilöiltä. Teesit on tässä blogissa sovellettu korkeakouluympäristöön. Suosittelemme tarkastelemaan hyvinvoinnin vaikutusketjua taloudellisena, sosiaalisena, rakenteellisena ja inhimillisenä investointina, sillä se kantaa pitkälle tulevaan ennaltaehkäisten isoja, yhteiskunnallisia ongelmia.

Korkeakoulujen hyvinvoinnin vaikutusketju

Korkeakoulujen hyvinvointi lähtee liikkeelle arvoista, etiikasta ja vastuullisuudesta. Korkeakoulujen yhtenä tehtävänä on luoda toivoa tulevaisuuden työelämään ja mahdollistaa oikeudenmukainen oppiminen. Korkeakoulujen pedagoginen johtaminen ja pedagogiikan johtaminen mahdollistavat kaikille sopivan, demokraattisen, yhteisöllisen ja vaikuttavan koulutusorganisaation muodostumisen.

Hyvinvoinnin vaikutusketjun teesit:

  1. Korkeakoulut panostavat hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen.
  2. Korkeakouluissa luodaan mallia psykologisesti turvallisesta oppimisympäristöstä ja -yhteisöstä.
  3. Korkeakoulut vahvistavat kollegiaalisen yhteistyön työtapaa.
  4. Korkeakoulujen opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita.
  5. Korkeakoulut tukevat opettajia, ohjaajia ja opiskelijoita arjen muutoksissa.
  6. Korkeakoulun henkilöstö huolehtii hyvinvointiosaamisestaan

Teesit ja niiden vaikutus opiskelijoihin on esitelty tarkemmin seuraavissa kuvissa (kuva 1 ja kuva 2). Saat tiedostot suuremmiksi klikkaamalla kuvia.

Teesi 1: Korkeakoulut panostavat hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen.Korkeakoulujen johdon ja esihenkilöiden rooli henkilöstön ja korkeakoulujen opiskelijoiden hyvinvoinnin mahdollistajana on kaiken perusta. Korkeakoulujen henkilöstön edustajat ovat tietoisia oman hyvinvoinnin rakentumisesta, merkityksestä sekä vaikutuksesta opiskelijoihin ja toimivat sen mukaisesti. Toimenpiteet: • Säännölliset hyvinvointikeskustelut ja työyhteisön tilannekuvan seuranta • Kuormituspiikkien ja rakenteellisten ongelmien tunnistaminen • Opiskelijalle kynnyksettömät tukipalvelut opiskelun arkeen • Yhteiset pelisäännöt, palautumista tukevat työjärjestelyt • Opiskelijoiden osallistaminen hyvinvoinnin kehittämiseen. Teesi 2: Korkeakouluissa luodaan mallia psykologisesti turvallisesta oppimisympäristöstä ja -yhteisöstä. Psykologisesti turvallinen oppimisympäristö rakennetaan yhdessä. Turvallisessa korkeakouluyhteisössä opiskelijat ja opettajat voivat luottaa toisiinsa, ilmaista mielipiteitään ja pyytää apua ilman pelkoa arvostelusta. Siellä toimitaan reilusti, yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Moninaisuus nähdään voimavarana. Psykologinen turvallisuus näkyy arjen kohtaamisissa: kuuntelemisessa, kunnioittamisessa ja kiittämisessä. Oppimisympäristö on vapaa syrjinnästä ja kiusaamisesta. Yhteisössä jokainen voi oppia, osallistua ja kasvaa omana itsenään. Toimenpiteet: • Turvallisen arjen toimintamalli opetukseen ja vuorovaikutukseen • Koko korkeakouluyhteisön vastuuttaminen arjen turvallisuuteen Teesi 3: Korkeakoulut vahvistavat kollegiaalisen yhteistyön työtapaa. Korkeakoulujen monimutkaistunut arki vaatii jatkuvaa uudistumista. Kollegiaalinen yhteistyö on välttämätön osa hyvinvoivaa ja laadukasta koulutusta. Henkilöstön osaamisen jakamisen kulttuuri tukee kaikkien osaamisen laajentumista. Monialaisuus on myös korkeakoulujen suuri voimavara. Eri taustoista tuleva henkilöstö vahvistaa yhteisön osaamista. Yhteinen ja kehittyvä työ syntyy kysymisen, jakamisen ja toisilta oppimisen avoimesta kulttuurista. Monialaiset verkostotoimijat kutsutaan myös yhteiseen työhön ja oppilaitosten arkeen. Toimenpiteet: • Rakenteet säännölliseen kollegiaaliseen yhteistyöhön • Yhteistyön tekeminen näkyväksi • Annetaan aikaa yhteistyöhön
Kuva1. Hyvinvoinnin vaikutusketju korkeakouluissa, teesit 1–3.
Teesi 4: Korkeakoulujen opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita.Korkeakoulun opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita, jotka rakentavat oppimistaan yhdessä opettajien ja vertaistensa kanssa. Korkeakoulupedagogiikka kutsuu opiskelijat kumppaneiksi mukaan suunnittelemaan, arvioimaan ja kehittämään oppimista rohkaisemalla heitä yhteistyöhön. Samalla vastuu heidän toimijuutensa vahvistuu ja vastuu omasta oppimisprosessista kasvaa. Osallisuus ja toimijuus tukevat ammatillista kasvua ja kykyä ohjata omaa oppimista. Toimenpiteet: • Yhteiset oppimiseen liittyvät kehittämistilaisuudet opettajien, ohjaajien ja opiskelijoiden kesken Teesi 5: Korkeakoulut tukevat opettajia, ohjaajia ja opiskelijoita arjen muutoksissa. Korkeakoulujen arki muuttuu jatkuvasti, ja vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin. Korkeakoulut tukevat yhteisöä suurissa muutoksissa sekä arjen pienemmissä haasteissa vahvistaen kaikkien resilienssiä. Korkeakoulut tukevat yhteisön ja yksilön palautumiskyvykkyyttä ja sopeutumista uusiin asioihin. Korkeakouluissa ylläpidetään toivokeskeistä kulttuuria. Toimenpiteet: • Tarjotaan säännöllisiä hyvinvointikeskusteluja, kynnyksetöntä tukea ja palveluja • Mahdollistetaan vertaistuki • Käsitellään muutoksia rakentavasti huomioiden yksilön resilienssikyvykkyys Teesi 6: Korkeakoulun henkilöstö huolehtii hyvinvointiosaamisestaan ja sen vaikutuksesta opiskelijoihin. Hyvinvointiosaaminen ei ole enää erillinen lisä, vaan olennainen osa korkeakouluhenkilöstön ammattitaitoa. Korkeakoulun henkilöstö toimii arjessaan mielen hyvinvoinnin pedagogisina osaajina ja heidän oma hyvinvointinsa heijastuu suoraan opiskelijoihin. Osaamista päivittämällä henkilöstö tunnistaa opiskelijoiden hyvinvoinnin tarpeita, rakentavat turvallista oppimisilmapiiriä ja käyttävät pedagogisia keinoja, jotka tukevat oppimista kokonaisvaltaisesti. Opettajat huolehtivat opetuksessaan pedagogisesta tasapainosta, joka sisältää omaan opetuksen liittyvän tietoperustan ajankohtaisuuden, opiskelijoiden perehdyttämisen omaan ammattialaan sekä opiskelijoiden ohjauksen. Monialaista ja moniammattilaista verkostoa hyödynnetään hyvinvoinnin pulmien ratkaisussa. Toimenpiteet: • Hyvinvointiosaamisen hankkiminen esimerkiksi digitaalisten osaamismerkkien avulla. • Osaamismerkit: Mielen hyvinvoinnin tunnistaja, Mielen hyvinvointia vahvistava opettaja ja • Oman mielen hyvinvoinnin vahvistaja
Kuva2. Hyvinvoinnin vaikutusketju korkeakouluissa, teesit 4–6.

Hyvinvoinnin vaikutusketju toteutuu arjessa vasta silloin, kun siitä käydään sekä horisontaalista että vertikaalista keskustelua. Horisontaalinen vuoropuhelu yhdistää korkeakoulun opettajat, opiskelijat sekä tukipalveluiden henkilöstön tehden näkyväksi arjen kuormitukset, onnistumiset ja toimivat käytännöt. Vertikaalinen keskustelu puolestaan varmistaa, että nämä havainnot tavoittavat johdon ja että strategiset linjaukset, resurssit ja pedagogiset ratkaisut vastaavat todellisiin tarpeisiin. Kun keskustelu kulkee molempiin suuntiin, hyvinvointi ei jää irralliseksi tavoitteeksi, vaan juurtuu osaksi korkeakoulun jokapäiväistä toimintaa ja yhteistä vastuuta.

Kirjoittajat

Kirsi Purhonen, lehtori, TAMK, ammatillinen opettajankoulutus

Minna Seppälä, lehtori, TAMK, ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lähteet

Allardt, E. (1976). Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY

Dufva, M., Kiiski-Kataja, E., & Lähdemäki-Pekkinen, J. (2026). Megatrendit 2026: Kohti uutta yhteiskuntasopimusta. Sitra.

Hirvilammi, T., & Helne, T. (2014). Changing Paradigms: A Sketch for Sustainable Wellbeing and Ecosocial Policy. Sustainability, 6(4), 2160–2175. https://doi.org/10.3390/su6042160

Martela, F. (2022). Hyvinvoinnin mittaus edellyttää hyvinvoinnin teoriaa: Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet päivitettynä nykyaikaan. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/a1844e50-79b9-4548-bf44-75bdaf8b176d/content

Salminen, J., Haltia, N., Laasanen, M. & Kyttälä, M. (5.11.2025). Opettajan työhyvinvointi on koulun toimintakyvyn ja oppilaiden hyvinvoinnin perusta. Turun yliopisto. Aurora. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/aurora/opettajan-tyohyvinvointi-on-koulun-toimintakyvyn-ja-oppilaiden-hyvinvoinnin

Seppälä, M., Purhonen, K., Nivalainen, K., & Tikkanen, T. (2025). Kestävän työelämän alkumetrit rakentuvat opettajakoulutusten ja opettajien osaamisen avulla. Kohti hyvinvoivaa työelämää: mielen hyvinvoinnin tukeminen osana opiskelua ja työhön siirtymistä. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7592-03-8

Lue seuraavaksi