Itävaltalais-Israelilainen filosofi Martin Buberin (1878–1965) ihmisyyden määritelmässä oleellinen asia löytyy ihmisten väliltä, ei ihmisten sisältä. Se, miten toisemme kohtaamme toisemme, on aina dialoginen suhde. Dialogisuus sisältää vuorovaikutuksen lisäksi toisen ihmisen ajatusten, arvomaailmojen ja tunteiden kunnioittamista. Buberin määritelmässä ihmisyyden ja kohtaamisen ytimessä on tasavertainen Minä ja Sinä -suhde, ei Minä ja Se -suhde. Käytännössä Minä ja Sinä -suhteen ylläpitämiseen ja edistämiseen ei liity valta- tai arvoasetelmia, vaan aitoa kuuntelua, kuulemista, empatiaa ja auttamista. Kohtaaminen tekoina tarkoittaa tervehtimistä, kuulumisten kysymistä ja ennen kaikkea kuulumisten kuulemista. Pelkkä kysyminen ei riitä, vaan tarvitaan pysähtymisen hetkiä, aikaa toiselle ja kiinnostusta toisen asioista. Tämä tarkoittaa toivon ja toiveikkuuden rakentamista vuorovaikutuksessa.
Korkeakouluopiskelijoiden toivo ja toiveikkuus tulevaisuudesta voivat olla koetuksella aikana, jolloin harjoittelu- tai kesätyöpaikat ovat vähissä. Nuorten tulevaisuususko on edelleen heikompi kuin aiemmin, ja koettu elämäntyytyväisyys on pitkällä aikavälillä laskussa. Lisäksi epävarmuutta ja turvattomuutta koetaan monista aiheista. Erityisen runsaasti niitä koetaan maailmanpoliittisesta tilanteesta, yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja asenteista sekä omasta toimeentulosta. Tämä käy ilmi tuoreimman nuorisobarometrin 2025 tuloksista. Yhteiskuntamme arvot ja paineet sekä globaalit kysymykset näyttäytyvät opiskelijoille tulevaisuususkon vähenemisenä. Valmistuminen voi pelottaa, kun turvallinen opiskeluympäristö vaihtuu tuntemattomaan tulevaisuuteen ja tulevaisuutena on työllistymisen paineet ilman vapaita työpaikkoja. On vaikea toteuttaa omia unelmiaan, jos omille arvoille ei löydy vastinetta ja tilaa yhteiskunnassamme tai opiskelujen aikainen ja jälkeinen taloudellinen tilanne huolestuttaa. Opiskelijan tulisi pystyä elämään elämänvaiheensa mukaista arkea eikä masentua tulevaisuuteen liittyvästä toivottomuudesta. Hyvinvointi edellyttää resilienssiä, toimintakykyä ja toimijuutta. Opiskelijoiden toimintakyky ja hyvinvointi taas ovat edellytyksenä niin ammatillisen osaamisen kehittymiselle kuin opinnoissa pärjäämisellekin.
Toivokeskeinen ohjaus ja siihen perustuva toiminnallinen työskentely on yksi tapa lähestyä tulevaisuususkon vahvistamista, ja se tarjoaa menetelmiä, jotka vahvistavat ohjattavan aktiivista roolia toivon ja tulevaisuususkon vahvistamisessa ja merkityksellisen tulevaisuuden luomisessa. Ohjattavaa voi esimerkiksi rohkaista pohtimaan kysymyksiä: Mikä on minulle tärkeää? Mistä nautin? Mitä taitoja haluaisin kehittää? Millaisia mahdollisuuksia ympäristöni minulle tarjoaa? Onko minulla visio tulevaisuudelleni. Toivon luominen ei tarkoita opettajan tai ohjaajan toimintana epämääräistä ja ylioptimistista toivottamista ”kyllä kaikki järjestyy ajallaan”. Toivo vaatii aktiivista toimintaa ja tekoja, joiden avulla voidaan tarkastella ja arvioida sekä miettiä seuraavia ratkaisuja. Toimiminen ja itsereflektio antaa mahdollisuuden epäonnistua ja ottaa epäonnistumiset oppimiskokemuksina ja elämänviisauksina, toimintaa on mahdollista reflektoida ja muuttaa tarvittaessa. Vain toimimalla voi tietää mikä on itselle paras, sitä ei voi muut olettaa tai määrittää.
Käsitteenä toivo huomioi elettävän ajan epävarmuuden, mutta samalla se kehottaa positiiviseen ja aktiiviseen toimintaan, joka vie kohti merkityksellistä tulevaisuutta (Amundson ja muut, 2020). Toivokeskeisen ohjauksen työtapa antaa korkeakoulun opettajille ja ohjaajille hyvän viitekehyksen opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen ja tulevaisuususkon luomiseen. Toivokeskeisen ohjauksen keskiössä on opiskelijan aktiivisen roolin vahvistaminen tekojen kautta ja sitä kautta merkityksellisten asioiden löytäminen ja niihin kiinnittyminen. Hyvinvointi rakentuu toivosta ja toivo teoista.
Toivo ja kohtaaminen -blogikirjoitus on ensimmäinen korkeakoulujen hyvinvointiin liittyvästä blogisarjasta. Pedagogiseen hyvinvointiin mahtuu paljon erilaisia näkökulmia, kuten hyvinvoinnin vaikutusketju korkeakoulun johtamisesta opiskelijan työllistymiseen asti, inklusiivinen korkeakoulu, saavutettava opetus ja oppimisprosessi sekä mielen hyvinvointi korkeakoulun opettajan kansalaistaitona. Näitä avataan omina blogikirjoituksina tämän vuoden aikana.
Kirjoittajat
Kirsi Purhonen, lehtori, TAMK, ammatillinen opettajankoulutus
Outi Rantanen, lehtori, TAMK, ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Lähteet
Amundson, N., Niles, S. G., & Joon Yoon, H. (2020). Hope-action theory and practice. Psychologia Wychowawcza, (60 (18), 91-102.
Appelqvist-Schmidlechner, K., Axelin, H., Helenius, J., Jahnukainen, M., Kallio, J., Kiilakoski, T., Kiiski, A., Kivinen, R., Kurki, M., Pihkala, P. Puura, S. & Tähkäpää, O. (2026). Nuorten tulevaisuususko horjuu-millaisia toimia nyt tarvitaan?: Opetus-ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmän loppuraportti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/3cfb08cf-be7d-48c2-9d8c-9295f42a02bd
Buber, M. (1993). Minä ja sinä. WSOY.
Kalalahti, M., & Pelkonen, J. (2025). Uraohjauksella kohti ammatillista kasvua. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 27(2), 4–10. https://doi.org/10.54329/akakk.162781
Kasurinen, H., Saloranta, A., Gröhn, S., Sorri, R., & Kalema, H. (2019). Opiskelijoiden hyvinvointi ja tulevaisuususko ammattikorkeakoulussa.
Laine, S., & Happonen, K. (toim.). (2026). Ihan paineissa: Nuorisobarometri 2025.
Valtion nuorisoneuvosto; Nuorisotutkimusseura; Opetus- ja kulttuuriministeriö.
https://edition.fi/nuorisotutkimusseura/catalog/view/1883/2143/7696
Pelkonen, J., Rantanen, O., & Vihtari, K. (2025). Teoreettisia ja toiminnallisia näkymiä toivokeskeisyydestä uraohjaukseen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 27(2), 72–79. https://doi.org/10.54329/akakk.162789
