Kieltä oppii vain käyttämällä, joten tärkeintä, mitä työyhteisö voi tehdä maahanmuuttajan kielenoppimisen tukemiseksi on antaa hänelle mahdollisimman paljon mahdollisuuksia käyttää kieltä.
Työyhteisön yhteisenä kielenä on hyvä pitää suomi heti alusta alkaen. Englanti tai muu yhteinen kieli voi toimia tarvittaessa apukielenä, mutta englantiin ei kannata vaihtaa liian helposti.
YKI3-tasoisen kielen oppijan kielitaito ei vielä riitä täysin itsenäiseen työskentelyyn lääkärinä, mutta muun työyhteisön tuella ja mahdollisia apukieliä käyttämällä työpaikan arjessa voidaan selvitä varsin hyvinkin. Näennäinen pärjääminen saattaa kuitenkin peittää alleen ymmärtämisongelmia, jotka voivat pahimmillaan vaarantaa potilasturvallisuuden, ja siksi niin maahanmuuttajalääkärin kuin työyhteisönkin olisi hyvä tehdä tavoitteellisesti työtä kielitaidon kehittämiseksi. Näin oppija ei jää vuosikausiksi polkemaan paikoilleen vaan etenee kohti aidosti itsenäisen ammattilaisen kielitaitoa.
Oppijan kielessä tärkeintä ei ole virheettömyys vaan ymmärrettävyys. Väärät aloitukset, epäonnistuneet sananvalinnat, epäröinti ja ajatuksen keskeytyminen kuuluvat luonnolliseen puheeseen – myös syntyperäisellä puhujalla. Syntyperäinen puhuja voi auttaa oppijaa korjaamalla tämän virheitä, mutta ei ole samantekevää, millä tavalla korjaamisen tekee. Osa kielenoppijoista arvostaa sitä, että heidän virheitään korjataan, osa pitää sitä kiusallisena.
Jos on paljon tekemisissä kieltä opettelevan kanssa, kannattaa sopia hänen kanssaan, millä tavalla hän toivoo kieltää korjattavan. Kun korjaat, älä takerru jokaiseen lipsahdukseen, vaan jätä puhujalle mahdollisuus saada kokonainen ajatus ilmaistua keskeytyksettä. Suosi epäsuoraa korjaamista varsinkin kielioppiin liittyvissä lipsahduksissa. Epäsuora korjaus tarkoittaa sitä, että puhuja toistaa puhekumppaninsa puheenvuoron tai osan siitä ja samalla muokkaa siinä olleen virheellisen ilmauksen oikeaan muotoon. Suuri osa kielioppivirheistä on kuitenkin sellaisia, etteivät ne haittaa ymmärtämistä, eikä niihin siinä tapauksessa tarvitse puuttua, ellei oppija sitä erityisesti halua.
Kielenoppijalle on hyvä pyrkiä järjestämään mahdollisimman paljon sellaisia tilanteita, joissa hän pääsee harjoittelemaan kieltä niin, ettei hänen puheensa mahdollinen virheellisyys joudu julkisen huomion kohteeksi. Tärkeitä puhetilanteita voi myös harjoitella etukäteen esimerkiksi työkaverin kanssa.
Kielen oppiminen ei tapahdu lineaarisesti; oppiminen tapahtuu joskus harppauksina, joskus se voi pysähtyä tai jopa taantua, kunnes lähtee taas uudelleen vauhtiin. YKI3-tason kielitaidon saavuttaminen vie tavallisesti 1–3 vuotta, ja siitä eteenpäin eteneminen on hidasta.
Oppijan äidinkieli vaikuttaa siihen, mitkä ovat hänelle isoimpia haasteita suomen kielessä. Myytti siitä, että suomi olisi jotenkin erityisen vaikea kieli, kannattaa kuitenkin unohtaa. Jokaisessa kielessä on helpompia ja vaikeampia piirteitä. Vaikeaa on se, mikä on erilaista kuin omassa äidinkielessä.
B1-tasoinen kielen oppija ymmärtää selkeää yleiskielistä puhetta, mutta tarvitsee pientä vastaantuloa puhekumppaniltaan. Varsinaista selkokieltä ei tarvita, mutta joitakin selkokielistämisen periaatteita voi noudattaa, jotta viestinnästä tulisi suomea opettelevalle kollegalle helpompaa.
Sanasto:
- Käytä yleistä perussanastoa. Vältä murre- ja slangisanoja. Jos käyttämäsi sana ei ole puhekumppanillesi tuttu, pyri löytämään synonyymeja.
- Vierasperäisiä ns. sivistyssanoja ei tarvitse välttää. Kansainväliset sanat ovat päinvastoin ulkomaalaiselle helpompaa sanastoa, koska niiden merkityksen voi päätellä muiden kielten perusteella. Pulmatilanteissa voit jopa itse keksiä omatekoisia kansainvälisiä sanoja.
- Pitkiä yhdyssanoja kannattaa välttää, mutta usein se ei ole mahdollista, ja silloin voi esimerkiksi purkaa sanoja osiin, jolloin ne on helpompi hahmottaa.
- Lääketieteen terminologia ja ammattisanasto opitaan tavallisesti nopeimmin, koska se on kansainvälistä ja toistuu työssä useasti. Ammattikielessä on paljon erilaisia kirjainlyhenteitä; avaa ja selitä niitä tarvittaessa.
- Älä käytä kielikuvia, erikoisia sanontoja tai intertekstuaalisia viittauksia suomalaisen kulttuurin tuotteisiin (kirjoihin, laulujen sanoihin tms.).
Lauserakenteet:
- Suosi lyhyitä ja yksinkertaisia virkkeitä, joissa on kussakin vain yksi pääasia.
- Älä käytä lauseenvastikkeita tai muita monimutkaisia lauserakenteita.
- Käytä mieluiten aktiivimuotoisia verbejä, joista käy ilmi, kuka tekee tai kenen pitää tehdä jotakin.
Viestinnälliset keinot:
- Puhu hieman normaalia hitaammin ja tauota puhettasi. Äännä selkeästi myös sanojen loput. Älä kuitenkaan liioittele tässä, koska täysin luonnottomalta kuulostavaa puhetta on myös vaikea ymmärtää.
- Pyri toistamaan sanomaasi eri sanoin. Pyydä tarvittaessa puhekumppaniasi toistamaan, mitä hän ymmärsi.
- Anna aikaa vastaamiseen. Älä puhu päälle, älä täydennä aloitettuja puheenvuoroja, älä korjaa ellei pyydetä.
- Kun esität kysymyksiä, käytä kysymysmuotoista lausetta. Älä oleta, että intonaatio kertoo, että kyseessä on kysymys, johon odotat vastausta.
- Kun annat ohjeita, anna yksi ohje kerrallaan ja loogisessa järjestyksessä. Jätä turhat yksityiskohdat pois. Varmista tarkistuskysymyksillä, että ohje tuli ymmärretyksi.
- Huomaa, että huumoria, ironiaa ja sarkasmia on vaikea ymmärtää vieraalla kielellä. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa, että kaikenlainen vitsailu on kiellettyä!