Kestävän kehityksen raportti 2020

Hyvä lukija,

olet tutustumassa Tampereen yliopiston ensimmäiseen kestävän kehityksen raporttiin. Se kertoo moninaisen yhteisömme teoista kestävämmän maailman puolesta. Olemme koonneet raporttiin tietoa yliopiston sosiaalisesti ja kulttuurisesti, ekologisesti sekä taloudellisesti kestävästä toiminnasta. Viitekehyksenä olemme päättäneet käyttää YK:n asettamia kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Development Goals, eli SDG:t).

Tampereen yliopiston vuoden 2020 kestävän kehityksen raportti on pilotti ja siten vielä monin tavoin keskeneräinen. Toivomme raportin tulevaisuudessa kasvavan yhteisöllemme tärkeäksi väyläksi kertoa osaamisestaan ja saavutuksistaan. Raportti on saanut inspiraatiota vastuullisuusraportoinnista, mutta hylkää perinteiset raportointimallit kokeillakseen pilotissa mallia, joka nostaa yhteisön teot ja kestävyystyön etualalle.

Raportti nojaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, eli SDG:hin. Nämä tavoitteet ovat merkittävä ja globaali kestävyyden kieli, joka helpottaa yhteisymmärryksen löytämistä alue- sekä oppialarajoista huolimatta. Eräs esikuva raportoinnille on ollut Manchesterin yliopiston tuottama kattava SDG-raportti.

Esimerkkejä Tampereen yliopiston kestävän kehityksen toimenpiteistä vuonna 2020: 47 tutkimustekoa, 15 koulutustekoa ja 21 vuorovaikutustekoa.

Olemme luokitelleet tietoa Tampereen yliopiston vuoden 2020 kestävän kehityksen raporttiin YK:n eri tavoitteiden alle osin keinotekoisesti: olemme valinneet kullekin raportoitavalle aiheelle sille mielestämme keskeisimmin soveltuvan kestävän kehityksen tavoitteen, vaikka useimmiten vaikutuksia on yhden sijaan useisiin SDG:ihin. Näitä paikoin yksinkertaistavia valintoja olemme tehneet kuitenkin hyvää tarkoittaen: monelle kestävä kehitys ja SDG:t ovat vielä verrattain vieraita keskusteluja, joten olemme valinneet selkeyden eräänlaisena kädenojennuksena.

 

SDG-tavoitteiden jakauma esimerkkitoimenpiteissä 2020: suurimmalla osuudella olivat edustettuina tavoite 4, 11 prosenttia; tavoite 11, 11 prosenttia sekä tavoitteet 12 ja 17, 10 prosenttia kullakin. Pienimmällä osuudella olivat edustettuina tavoiteet 10 ja 14, 2 prosenttia kullakin sekä tavoite 1, 1 prosentti.

 

Tampereen yliopiston kestävyyteen tähtäävät toimet ja teot vuonna 2020 kategorioittain

 

Yhteisön aktiivisuus avainasemassa

Olemme kysyneet eri viestikanavissa syksyn 2020 aikana yhteisömme tekemistä kestävyystoimista ja keränneet niistä lyhyen kuvauksen, yhteyshenkilön ja lisätietoja tarjoavan nettisivun. Tiedot on sitten jaettu eri SDG:iden alle niiden ensisijaisten vaikutusten perusteella. Tiedot on kategorisoitu myös kestävyydessä usein käytetyn kolmijaon mukaisesti sosiaalisen ja kulttuurisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden kategorioihin. Olemme myös tarkastelleet, onko raportoitu osa yhteisömme tutkimus-, koulutus- vai vuorovaikutustekoja.

Toivomme lukijan huomioivan seuraavat asiat tarkastellessaan raportin sisältöä:

  • Olemme tehneet selkeyden nimissä yksinkertaistavia jakolinjoja: raja tutkimus-, koulutus- ja vuorovaikutustekojen välillä ei ole aina selkeä; aineistossa on tietueita, jotka voisi luokitella niin sosiaalisen ja kulttuurisen, ekologisen kuin taloudellisenkin vastuullisuuden piiriin; erityisesti jako SDG:iden välillä on vaikeaa, sillä valtaosa toimista vaikuttaa useampaan kuin yhteen tavoitteeseen. Ajattelemme kuitenkin yksinkertaisen mallin tukevan erityisesti niitä, joille SDG-ajattelu on vielä tuntemattomampaa.
  • Raportissa menee eri tasoilla kulkeva toiminta kestävyyden saralla iloisesti sekaisin, mikä saattaa olla joskus hieman hämmentävää. Olemme kuitenkin halunneet huomioida raportissamme koko kestävyystyön kirjon – olivat ne sitten yhteisön arjen pieniä tekoja tai kansainvälisiätutkimushankkeita.
  • Tiedostamme, että raportista puuttuu paljon, emmekä usko täysin kattavan raportin olevan realistinen tai välttämättä tarpeellinen tulevaisuudessakaan. Toivomme raportin kuitenkin tarjoavan ajateltavaa jokaisen yhteisön jäsenen oman toiminnan ja SDG:iden suhteen selkeyttämiseen, auttavan ymmärtämään kestävyystyön monimuotoisuutta ja mahdollistavan jopa uusien yhteistyökumppaneiden löytämistä.