TKI-toiminta ja sen kehittäminen

 

Hanketoiminta vahvistuu, toimintamuodot kehittyvät

Systemaattinen ja tavoitteellinen panostus TKI-toiminnan tehostamiseksi ja vaikuttavuuden lisäämiseksi näkyi vuonna 2019: hankekantamme kokonaisvolyymi nousi ennätykselliselle tasolle, 18 miljoonaan euroon. Tämä on jatkumoa usean vuoden mittaiselle kasvutrendille, jossa strategisilla painoaloillamme ja laajasti henkilökuntaa osallistavalla työllä on ollut merkittävä rooli. Rahoituspohja on monipuolistunut, kun hankkeet ovat monialaistuneet ja sekä kansallisissa että kansainvälisissä verkostoissa tekemämme aktiivinen hankekehitysyhteistyö on monipuolistanut. Samalla hanketoiminnan vaikuttavuus perinteisemmissä rahoitusinstrumenteissa on myös noussut.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistamiseksi ja kaikkien alojen läpileikkaavuuden lisäämiseksi kehitimme vuonna 2019 uudenlaista impact area -toimintaa, osana TAMKin uutta strategiaa, joka ulottuu vuoteen 2030. Vaikuttavuuden painopistealueilta valitsimme kolme teemaa: oppiminen työelämässä ja kansainvälisissä verkostoissa, uusien teknologioiden hyödyntäminen sekä ekologiset innovaatiot ja sosiokulttuuriset haasteet. Lisäksi suuntasimme kohdennettuja panostuksia valituille osaamisalueille, joihin TAMKilaisten ehdotusten perusteella nimettiin neljä tutkimusryhmää. Tavoitteena uudessa strategiassa on, että TAMK tunnetaan tulevaisuudessa kansainvälisilläkin foorumeilla vaikuttavasta TKI-toiminnastaan, jossa tiede ja käytäntö kohtaavat.

Työelämälähtöisyys ja yhteistyöorganisaatioiden tarpeet näkyvät kantavana voimana kaikessa TKI-toiminnassamme. Eri alojen TKI-projekteissa oli vuoden 2019 aikana yhteistyökumppaneina ja osallistujina suuri joukko pk-yrityksiä, julkisorganisaatioita, järjestöjä ja osaamistaan kehittäviä henkilöitä. Valtaosa TAMKin TKI-projekteista soveltaa living lab -menetelmiä. Yhteiskehittämistä tehdään tyypillisesti yhteistyökumppanien arjen keskellä heidän tiloissaan.

TAMKin pääkampuksella otettiin käyttöön teollisuusyrityksille suunnattu Field Lab -toimintaympäristö. Sosiaali- ja terveysala yrityksille ja organisaatioille suunnatun, teknologioiden soveltamiseen painottuvan Sote Virtual Lab -toimintaympäristön kehittäminen käynnistyi, ja oppimisympäristö avataan keväällä 2020. Osaamisen keihäänkärkenä panostettiin TAMKin profiloitumiseen genomitiedon hyödyntämiseen terveydenhuollossa.

Innovaatiotoiminnassa kehittämisen painopiste on opiskelijoiden innovaatiokyvykkyyden vahvistamisessa. Tähän tähtääviä toimia teemme tiiviissä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Tampereen korkeakouluyhteisössä innovaatiokulttuurin kehittämisohjelman keskeinen toimija on Y-kampus. Vahvistimme sen näkyvyyttä kaikilla pääkampuksilla ja suuntasimme toimintaa kaikille koulutuksen aloille. Y-kampuksen toiminnan monia muotoja ja sisältöjä laajennettiin entisestään, erityisesti yrityslähtöisiin haasteisiin, kaupallistamisosaamiseen ja sosiaalisiin innovaatioihin.