Vastaa SportUnin liikuntapalvelujen tutkimuskyselyyn

Vastauksia toivotaan erityisesti opiskelijoilta, jotka eivät ole käyttäneet SportUnin liikuntapalveluja lukuvuonna 8/2021–5/2022.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelija Vivian Seppälä selvittää SportUnin toimeksiannosta koronaviruspandemian vaikutuksia Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoiden SportUnin liikuntapalveluiden käyttöön lukuvuoden 8/2021–5/2022 aikana.

Tutkimuksessa selvitetään myös korkeakouluopiskelijoiden motivaatiota liikkua ennen koronaviruspandemiaa vuonna 2019 ja sen aikana lukuvuonna 8/2021–5/2022. Lisäksi selvitetään SportUnin liikuntapalvelujen kehittämistä opiskelijan näkökulmasta.

Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Vastaa tutkimuskyselyyn 25.10.–13.11.2022. Kerättyjä tietoja ja tutkimustuloksia käsitellään luottamuksellisesti tietosuojalain edellyttämällä tavalla.

Vastaa kyselyyn heti – vastaamiseen menee aikaa noin 15 min!

Kiitos!