SportUnin ryhmäliikunnat kesällä 2023

Group exercise summer 2023

Ryhmäliikunnassa siirrytään kesäaikatauluihin tiistaina 2.5. alkaen. Tarjolla on SportUnin suosituimpia tunteja kaikissa kolmessa liikuntakeskuksessa sekä etänä.

Ryhmäliikuntaa on tarjolla läpi kesän, mutta tunneissa on viikoittaista vaihtelua johtuen mm. yliopiston valintakokeista Hervannassa ja Keskustassa, liikuntakeskusten sulkuviikoista sekä ohjaajien lomista, joten tuntitarjonta kannattaa tarkistaa viikoittain. Keskikesällä tunteja on tarjolla vähemmän, kuin alku- ja loppukesästä. Pidätämme myös oikeuden poistaa tunnin kalenterista kesken kauden, mikäli tunnilla käy asiakkaita toistuvasti alle kolme.

Tuntien aikataulut on nähtävissä tarjontakalenterissa, jonka kautta tunneille ilmoittaudutaan. Ilmoittautuminen alkaa aina edellisen päivän aamuna klo 7 ja ilmoittautua voi tunnin alkuun asti. Muistathan perua ilmoittautumisen, mikäli et pääsekään osallistumaan.

Jos suosikkituntiasi ei kesäkaudella tarjota siinä SportUnin keskuksessa, jossa olet tottunut käymään, lähde rohkeasti kokeilemaan jumppia johonkin toiseen SportUnin liikuntakeskukseen. Lisäksi runsas määrä livestriimattavia tunteja mahdollistaa sen, että voit  osallistua tunneille, vaikka viettäisit kesää muualla kuin Tampereella.

Koko vuoden tai kevään liikuntamaksulla pääset osallistumaan tunneille heinäkuun loppuun saakka. Jos et ole vielä maksanut liikuntamaksua, voit osallistua kertamaksulla tai hankkia uuden tuotteemme, 90 päivän liikuntamaksun. Muiden korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta voivat käyttää SportUnin palveluita, myös ryhmäliikuntaa, kertamaksulla.

Lämpimästi tervetuloa kesäjumpille!