SportUnin liikuntakeskuksissa rajoitetaan kävijämääriä 13.12. alkaen

Kävimäärärajoituksia SportUnin liikuntakeskuksissa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää asiakas- ja yleisötiloista vastaavat toimijat järjestämään tilojen käyttö siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Aluehallintovirasto katsoi, että päätös on välttämätön Pirkanmaan nopeasti heikentyneen epidemiatilanteen johdosta. Päätös on voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella 13.12. – 31.12.2021.

Aluehallintoviraston tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös merkitsee sitä, että tiloista vastaavien toimijoiden on 13.12.2021 lähtien mukautettava toimintaansa ehkäistäkseen lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä.

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun osalta päätös vaikuttaa SportUnin toimintaan.

SportUni tarjoaa kaikkia palveluitaan, mutta liikuntatilojen henkilömääriä rajoitetaan riittävien turvavälien takaamiseksi. Määrät näkyvät liikuntatilojen sisäänkäynneillä ja SportUnin työntekijät valvovat täyttöasteita. Ryhmäliikuntatunneille ilmoittaudutaan jatkossakin.

Liikuntatiloissa on edelleen käytössä hygieniaohjeet:

  • treenaa vain terveenä
  • säilytä turvavälit
  • huolehdi hyvästä käsihygieniasta
  • käytä maskia muutoin paitsi liikuntasuorituksen aikana
  • puhdista käyttämäsi välineet

Tilojen käyttöä koskeva määräys tulee voimaan Pirkanmaalla 13.12.2021.

Rajoitettu kävijämäärät tiloittain SportUnin liikuntakeskuksissa

Hervanta Tamppi Areena
Palloilusali/Sports hall 50
Palloiluhallin kuntosali/Sports hall gym 11
Ryhmäliikuntasali/Group exercise room 20
Laajennusosan kuntosali/Extension part gym 25

Hervanta Bommari
Sählykenttä/Floorball 1 15
Sählykenttä/ Floorball 2 15
Tatami 8

Kauppi
Palloilusali/Sports hall 25
Kuntosali/Gym 26
Ryhmäliikuntasali/Group exercise room 20

Keskusta/City Centre Atalpa
Palloilusali/Sports hall  40
Venyttelysali/Stretching room  5
Pieni kuntosali/Small gym 7
Iso kuntosali/Big gym 19
Monitoimisali/ Group exercise room 20