Tekniikan ylioppilas Niemelä hiihtää nyt ja täysillä

”Opinnot etenevät täysin urheilun ehdoilla”

Hiihdon MM-kilpailut Planicassa saatiin päätökseen ja samalla alkoivat spekulaatiot suomalaisen hiihdon tulevaisuudesta. Nuoria hiihtäjiä on kasvamassa. Yksi heistä on tammikuussa Lake Placidin Universiadeissa kolmeen kultaan hiihtänyt Hilla Niemelä. Lempäälästä kotoisin oleva Niemelä opiskelee Tampereen yliopistossa ympäristö-, energia- ja biotekniikkaa ensimmäistä vuotta.

Lake Placidin Universiadien voitot olivat Hilla Niemelän tähänastisen uran tähtihetkiä. Niemelä ylsi Universiadeissa peräti kolmeen hiihtokultaan: 5 km perinteinen, 5 km vapaan takaa-ajo ja 3 x 5 km viesti. Myös maaliskuun alun nuorten SM-laduilta Niemelä nappasi kaksi kultamitalia.

– Hyvältä se maistuu, kun onnistuu tärkeässä paikassa. Ei ole aiemmin menestystä paljon tullut. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa mukaan Universiadeihin, kun aloitin opiskelut korkeakoulussa. Menisin kyllä uudestaankin, jos on mahdollista, Niemelä sanoo.

– Universiadi-reissu oli muutenkin tosi hieno. Se on erilainen tapahtuma kuin nuorten MM-hiihdot, koska tapahtumassa on mukana useita lajeja. Universiadit on tosi yhteisölliset ja porukkaa oli paljon enemmän, Niemelä kertoo.

Hiihtäjä jo pienestä pitäen

Niemelä on hiihtänyt pienestä pitäen, kuten muutkin hänen suvussaan, ja häntä valmentaa oma isä Ville Niemelä. Lempäälän Kisan hiihtokouluun Niemelä meni 10-vuotiaana. Niemelä on kuulemma pienestä pitäen myös ilmoittanut, että hänestä tulee hiihtäjä.

– Noin 14-vuotiaana huomasin, että olen lähellä ikäluokan kärkeä ja minulla on mahdollisuuksia kehittyä. Olen aina harrastanut kestävyyslajeja ja hiihto oli niistä mukavinta, hän sanoo.

Tällä hetkellä Niemelä edustaa Ikaalisten Urheilijoita. Niemelä toivoo, että pääsee mukaan hiihtämään loppukauden maailmancup-kisoja tällä kaudella. Toive toteutuukin jo Lahden mc-kisassa puolentoista viikon päästä. Ensi vuonna Niemelä kisaa edelleen U23-ikäluokassa ja nuorten MM-kilpailut ovat hänen päätavoitteensa.

– Haluan mukaan mc-kisoihin myös ensi vuonna, sillä siellä sitä kehitystä oikeasti tapahtuu, kun pääsee samalle viivalla itseään kovempien hiihtäjien kanssa.

– Se tarkoittaa, että harjoittelu jatkuu tiiviisti.

Opo apuna opintojen suunnittelussa

Viime syksystä alkaen Niemelä on hiihtouran rinnalla opiskellut ympäristö-, energia- ja biotekniikkaa Tampereen yliopistossa. Tekniikan opiskelu tuntui Niemelästä ”omalta jutulta”.

– Arki sujuu melko samalla tapaa kuin opiskellessa lukiossa, toki opiskelu on hieman haastavampaa – enemmän ja hankalampia tehtäviä. Hyvin pystyn rakentamaan treenini arjessa opintojen ympärille.

Syksyllä Niemelä oli läsnä yliopistolla paljon, mutta nyt talven aikana hän on keskittynyt hiihtoon.

– En myöskään oikein ole uskaltanut mennä koululle, etten saa mitään pöpöjä, ja voin hiihtää täyspainoisesti.

– Oikein odotan jo kevättä, että pääsen taas mukaan opintoihin enemmän, kun kisakausi päättyy.

Niemelä on suunnitellut suorittavansa opintonsa hieman pidemmällä aikavälillä kuin viidessä vuodessa.

– Olen käynyt opon kanssa juttelemassa ja suunnitellut opintoni, niin että kaksoisura on mahdollinen.

Niemelän opinnot etenevät täysin urheilun ehdoilla.

– Jos en voi jotakin tehdä etänä tai vaihtoehtoisella tavalla, niin sitten teen sen myöhemmin. Yliopistolla on suhtauduttu hyvin hiihtouraani – ymmärretään, että se on nyt minun työni.

– Hiihdän, niin kauan kuin se kiinnostaa ja se on mukavaa. Se on tehtävä nyt ja täysillä.

Universiadit – korkeakoulu-urheilijoiden omat kisat

Universiadit on kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISUn (Fédération Internationale du Sport Universitaire, International University Sports Federation) alainen monilajinen urheilutapahtuma korkea-asteella opiskeleville urheilijoille. Universiadeissa kilpaillaan erikseen kesä- ja talvilajeissa.

Universiadit järjestetään joka toinen vuosi (parittomina vuosina) ja välivuosina kilpaillaan opiskelijoiden maailmanmestaruuksista lajeissa, jotka eivät kuulu vakituisesti Universiadien ohjelmaan.

Universiadeihin voi osallistua korkea-asteella (yliopistot, ammattikorkeakoulut) opiskeleva tai aikaisintaan kisoja edeltäneen kalenterivuoden aikana valmistunut urheilija, joka on iältään 17-25 -vuotias.

Teksti: Helena Collin